"Luke oli päättänyt ottaa uskonloikan sen kanssa; vaikka nuori ori oli vielä vehreämpi kuin alkukevään ensimmäiset ruohontupsut kototallin kivimuurien välissä, se oli osoittanut ottavansa koulutuksen siirtymisen vaativiin luokkiin erinomaisesti vastaan. Wassenaar oli ollut pelkkää tehokkuutta ja innokkuutta Luken ohjien varassa jo neljättä viikkoa, ja koska uteliaasta orista oli tosiaan kasvanut hyvin rauhallinen ja rohkea nuori herra, jota mikään ei tuntunut kavahduttavan, ajatteli Luke Åland Weekendin olevan täydellinen mausteseos heidän vakituiseksi väljähtäneeseen laatikkoreseptiinsä." - Päiväkirja 23/09/2023 "Uljas musta, pitkäjalkainen ja ryhdikäs sellainen" - KV laatupisteet, luokkavoittaja IV, paras puoliverinen |
Luonteenpiirteet
Kuten oli ennaltaan arvattu, uteliaasta orivarsasta kasvoi rohkea hevonen kansainvälisille koulukentille. Varsamainen uteliaisuus ja loputon kiinnostus uusia asioita kohtaan teki oppimiskykyisestä Nevasta helposti koulutettavan.
Kotona Neva kulkee käsittelijän perässä sopivan välimatkan päässä ja naru saa roikkua pitkänä. Ori kävelee rennosti perässä ja venyttää kaulaa, mutta ei yritä napata matkaevästä mukaan. Kuuliaisena kävelee ihmisen perässä minne tahansa, vaikka suoraan traileriin tai hevosautoon. Tulisi varmaan vapaana perässä, jos uskaltaisi kokeilla.
Hoitaessa Neva suurimmaksi osaksi nuokkuu paikoillaan kuin patsas ja antaa tehdä kaikki rutiinitoimenpiteet huoletta. Välillä ori voi havahtua hereille ja uteliaana tutkia harjalaukun sisällön tai kengittäjän välineistöt sekä tutkia olisiko käsittelijällä jotain herkkua mukana. Satulan kanssa ei turhia pullikoi ja kuolaimet ottaa itse suuhun. Jokseen varsamainen piirre jäänyt, että motivoitunut Neva tykkää napata nahkaohjat suuhun ja vähän yrittää järsiä. Onneksi pieni muistutus riittää lopettamaan, kun isompi toruminen voi saada herkän orin noloksi. Siitä voi seurata hetken mökötys, mutta pitkävihainen hevonen ei ole.
Ratsuna Neva on vielä vihreä, mutta helposta luonteesta huolimatta ori on ratsuna yhtä ihana kuin hoitaessa. Neva on sopivan herkkä ja reagoi pelkkään istuntaan, ettei vahvaa ohjastuntumaa tai pohjetta tarvita. Tosin ori vaatii ratsastajalta hyvää kehonhallintaa ja apujen selkeyttä, sillä ylimääräinen paine siellä täällä saa orin tekemään muuta kuin pyydettyä. Avotaivutuksessa riittää lantion kääntäminen liikkeen mukaan, kun asettamiseen ja taivuttamiseen voi pudottaa sisälonkan pitkäksi sekä katse riittää ohjaamiseksi.
Nevalla on kolme hienoa askellajia: pehmeä käynti, ryhdikäs ravi ja iso rullaava laukka. Kaikkia on helppo koota ja lisätä, mutta vaatii vielä tasapainon kehittämistä huolelliseen kokoamiseen. Väsyminen voi ilmetä vauhdin hidastuessa ja Neva alkaa helposti yli työstämään, kun haluaa olla ratsastajalle mieliksi. Onneksi kevyt pohjemerkki saa orin takaisin rentoon muotoon ja kokoamiseen riittää kokoavat liikkeet sekä ratsastajan painopisteen siirto taakse.
Maastossa Neva on innokas ja vauhtia löytyy normaalia enemmän, mutta kuuliaisena palautuu pidätteestä ja ei lähde viemään ratsastajaa. Muutama ilopukki sinne tänne ja Neva rakastaa vedessä kahlaamista. Siksi peseminen ja uiminen kesäpäivinä on Nevalle suurinta herkkua.
Uusissa paikoissa Neva voi olla astetta valppaampi. Ori seuraa pää korkealla paikan tapahtumia korvat hörössä ja sieraimet suurina. Neva pysyy käsissä ja ei yritä lähteä tekemään väkisin tuttavuutta uusien hevosten tai ihmisten kanssa. Kovana maailmanmatkaajana ei turhaan uusia paikkoja enempää pelkää, mikä tekee Nevasta luotettavan kilpahevosen.
Kotona Neva kulkee käsittelijän perässä sopivan välimatkan päässä ja naru saa roikkua pitkänä. Ori kävelee rennosti perässä ja venyttää kaulaa, mutta ei yritä napata matkaevästä mukaan. Kuuliaisena kävelee ihmisen perässä minne tahansa, vaikka suoraan traileriin tai hevosautoon. Tulisi varmaan vapaana perässä, jos uskaltaisi kokeilla.
Hoitaessa Neva suurimmaksi osaksi nuokkuu paikoillaan kuin patsas ja antaa tehdä kaikki rutiinitoimenpiteet huoletta. Välillä ori voi havahtua hereille ja uteliaana tutkia harjalaukun sisällön tai kengittäjän välineistöt sekä tutkia olisiko käsittelijällä jotain herkkua mukana. Satulan kanssa ei turhia pullikoi ja kuolaimet ottaa itse suuhun. Jokseen varsamainen piirre jäänyt, että motivoitunut Neva tykkää napata nahkaohjat suuhun ja vähän yrittää järsiä. Onneksi pieni muistutus riittää lopettamaan, kun isompi toruminen voi saada herkän orin noloksi. Siitä voi seurata hetken mökötys, mutta pitkävihainen hevonen ei ole.
Ratsuna Neva on vielä vihreä, mutta helposta luonteesta huolimatta ori on ratsuna yhtä ihana kuin hoitaessa. Neva on sopivan herkkä ja reagoi pelkkään istuntaan, ettei vahvaa ohjastuntumaa tai pohjetta tarvita. Tosin ori vaatii ratsastajalta hyvää kehonhallintaa ja apujen selkeyttä, sillä ylimääräinen paine siellä täällä saa orin tekemään muuta kuin pyydettyä. Avotaivutuksessa riittää lantion kääntäminen liikkeen mukaan, kun asettamiseen ja taivuttamiseen voi pudottaa sisälonkan pitkäksi sekä katse riittää ohjaamiseksi.
Nevalla on kolme hienoa askellajia: pehmeä käynti, ryhdikäs ravi ja iso rullaava laukka. Kaikkia on helppo koota ja lisätä, mutta vaatii vielä tasapainon kehittämistä huolelliseen kokoamiseen. Väsyminen voi ilmetä vauhdin hidastuessa ja Neva alkaa helposti yli työstämään, kun haluaa olla ratsastajalle mieliksi. Onneksi kevyt pohjemerkki saa orin takaisin rentoon muotoon ja kokoamiseen riittää kokoavat liikkeet sekä ratsastajan painopisteen siirto taakse.
Maastossa Neva on innokas ja vauhtia löytyy normaalia enemmän, mutta kuuliaisena palautuu pidätteestä ja ei lähde viemään ratsastajaa. Muutama ilopukki sinne tänne ja Neva rakastaa vedessä kahlaamista. Siksi peseminen ja uiminen kesäpäivinä on Nevalle suurinta herkkua.
Uusissa paikoissa Neva voi olla astetta valppaampi. Ori seuraa pää korkealla paikan tapahtumia korvat hörössä ja sieraimet suurina. Neva pysyy käsissä ja ei yritä lähteä tekemään väkisin tuttavuutta uusien hevosten tai ihmisten kanssa. Kovana maailmanmatkaajana ei turhaan uusia paikkoja enempää pelkää, mikä tekee Nevasta luotettavan kilpahevosen.
Sanoja kasvattajalta"Varsa on ollut ensimmäisistä elinpäivistä lähtien hirveän utelias ja rohkea (vähän jopa uhkarohkeakin välillä). Riimun pukeminen, kavioiden nostaminen tai mikään muukaan ei ole tuottanut ongelmia - varsa oppii uudet asiat hirmu nopeasti! Jos tuo oppimiskyky ja innokkuus saadaan tulevaisuudessa hyödynnettyä ratsukoulutuksessa niin luulen, että vain taivas on rajana siinä, mihin tämän varsan kanssa voi päästä." |
Sukutiedot
KV-II, KTK-I, KRJ Champion '23 i. Whos In Whoville Vegas fwb, 169 cm, rn VH20-031-0076 |
ii. The Lorax Vegas fwb, 172 cm, trn |
KTK-II, KRJ-I iii.Antique Clockwork Vegas |
iie. Quiero's I Saw a Pink Elephant | ie. Wilhelmina Vegas hann, 170 cm, trt |
KTK-III, KRJ-II, ERJ-II, ERL-II iei. Mafioso DES |
iee. Wan's Winnie | ||
KTK-III, KRJ-II e. Katinas Paloma swb, 170 cm, rn VH14-043-0118 |
Premier ei. Suprant Ballou tra, 171 cm, rn VH12-031-0275 |
eii. FR's Sam Mac Taylor GN |
eie. Ventosa Woods VH12-021-0190 |
Premier ee. Katinas Pernilla swb, 170 cm, rnvk VH13-043-0029 |
eei. Katinas Kjell VH11-043-0056 |
Klass I eee. SCN PS I Love You VH11-043-0060 |
Palkitut sukulaiset
iiie.
iiiei. & iiiiiei. ieeei. iiiiie. iiiiieee. iiiie. iiiiei. iiiiee. iiiieii. eiee. eiei. eieii. eieei. eieee. eeie. eeeee. |
Tarjolla jalostukseen1 800 v€ / otanta
|
Perilliset |
|
Periyttää:
✓ Kilttiä ja tasaista luonnetta ? ?
- Pää, kaula & etuosa
- Jalat & kaviot - Ketteryys
kohtalainen
kohtalainen heikko
+ Laukka
+ Nopeus + Kestävyys
erinomainen
erinomainen hyvä |
KRJ vt. 11/10
120 starttia | 38 voittoa | 25 sijoitusta | = 53 %
|
Almanakka |
Palkintorahat 6 000 v€Ennätys 76.049 %
|
Sijoitus
41st
20th 17th 12th 3rd 2nd 7th 2nd 8th 20th 4th 6th 10th 18th 7th 22nd 10th 6th 3rd 49th 19th 2nd 7th 5th 44th 14th |
Prosentit
59.839 %
59.643 % 60,546 % 68.221 % 76.049 % 66.384 % 67.731 % 67,143 % 59,643 % 67.272 % 70,736 % 62.165% 69.877 % 72.668 % 50,931 % 62.222 % 68.067 % 71.543 % 54.395 % 51,927 % |
Tulip Carnival 2024 Saura Winter Dressage
Merri Dressage Tour Hamilton Bravo Cup
Merri Dressage Tour finaali
4. osakilpailu
4. osakilpailu
Stallion Dressage Show Stallion Dressage Show Royal Cup Hamilton Bravo Cup Merri Dressage Tour 3. osakilpailu
3. osakilpailu
Harvest Moon Show Merri Dressage Tour Hamilton Bravo Cup KRJ Young Champion Merri Dressage Tour 2. osakilpailu
2. osakilpailu
karsinta
1. osakilpailu
Hamilton Bravo Cup Åland Weekend 1. osakilpailu
|
Luokka
Grand Prix
Grand Prix Grand Prix HeA Kür, Future Stars Tour Intermediaire I Intermediaire II HeA Kür, Future Stars Tour VaB PSG, Amateur Trophy VaA, warm up Intermediaire I Intermediaire II Intermediaire II HeA Kür, Future Stars Tour Intermediaire I Intermediaire I HeA Kür, Future Stars Tour Intermediaire II Intermediaire I HeB HeA Kür, Future Stars Tour VaA VaA Intermediaire II VaA VaB |
Alaisuus
KRJ KRJ KRJ KRJ KRJ
KRJ |
Kisapaikka
Stal Groenendaal
Orikulman Oriasema Rihtiniemen ratsutila Merri Group Stable Misang Hevosjärven tila Merri Group Vaahterapolku Orikulman Oriasema Orikulman Oriasema Royal Cup Hevosjärven ratsutila Turnierstall Kleemann Merri Group Rihtiniemen ratsutila Stable Misang Merri Group Hevosjärven tila Storywoods Dressage Center KRJ Merri Group Vaahterapolku Korpinkulun Kartano Hevosjärven tila Bogård Stall Haze Field Warmbloods |
Päivämäärä
19.4.2024
06.04.2024 04.02.2024 30.10.2023 27.12.2023 25.12.2023 9.12.2023 6.12.2023 26.11.2023 25.11.2023 25.11.2023 25.11.2023 24.11.2023 18.11.2023 4.11.2023 29.10.2023 28.10.2023 25.10.2023 22.10.2023 20.10.2023 14.10.2023 8.10.2023 1.10.2023 25.9.2023 23.9.2023 23.9.2023 |
Ranking
|
Näyttelytulokset
|
Vertical Divider
|
[1] "Silmiinpistävä, tunnelmallinen teos, jossa hevonen huokuu elämää. Upeat yksityiskohdat ja värien käyttö hevosessa ja taustassa" "Näyttävä kokonaisuus. Kaunis pää. Kaulan liittymä runkoon saisi olla parempi. Lyhyt säkä, hieman tynnyrimäinen runko. Pitkät sääret kaikissa jaloissa, jalat saisivat olla hieman vahvempirakenteiset kokonaisuuteen verraten. Upea väri, erinomainen tekniikka."
|
Päiväkirja
19th April 2024 - Tulip Carnival
“Micah!” Henry heittäytyi edessä kävelevän parivaljakon väliin ja heitti kätensä nuoremman miehen olalle, pukkasi lantiollaan vierellä kävelevää Auroraa - joka heitti tähän ärsyyntyneen silmäyksen - ja virnisti ilkikurisesti Micahin kireälle katseelle. “Ya look a little green in the middle,” mies tökki sormellaan nuoremman poskea, “is there a biohazard danger?”
Micah läiskäisi Henryn käden pois naamaltaan, muttei ravistanut hänen käsivarttaan olkapäältään eikä kyennyt peittelemään pientä punaa, joka nousi hitaasti hänen niskastaan aina korvanpäihin asti. Ele oli niin tahtomattoman rehellinen ja jotain, mitä Micah ei millään suvaitsisi vapaaehtoisesti näyttää, että Henry tunsi virneensä leviävän entistä isommaksi naamallaan.
“Aww don’t worry fam, we all got a bit dicky on our debut days. Although,” Henry käänsi katseensa sinisen kirkkaaseen taivaaseen, hieroi leukaansa vapaan käden sormillaan ja väänsi naamalleen toispuolisen virneen, “we got our virginities taken when it didn’t really matter if we shot our shot a bit too enthusiastically or fumbled around a little.” Hän laski katseensa takaisin Micahiin, nuoreen kultatukkaiseen ja hänen tylsänruskeisiin suuriin silmiin, joiden terävän päättäväinen katse oli ärsyttänyt Henryä jo silloin, kun mies oli astunut ensimmäisen askeleensa NE:n kisaratsastajien - siis eliitistön - asuntolaan, ja antanut laskelmoivan katseensa valua kanssa-asujien naamasta toiseen, kuin sillä hetkellä päättäen kuka heistä olisi torakkaa arvokkaampi. Henryn kohdalla katse ei ollut värähtänytkään.
Sittemmin tuo ylimielinen katse ja väheksyvä asenne oli ottanut oikeutetusti kolauksia. Micah, kuten kaikki muutkin NE:n kilparatsastajiksi päässeet saivat aina nopeasti huomata, ettei heidän vaikutusvaltaisilla sukunimillään tai perherikkauksillaan ollut helpottamaan sisäistä asemaansa, vastuitaan tai heille asetettuja odotuksia. Nuorikko oli saanut myös oppia, että saapumisajalla oli todellakin merkitystä heidän keskuudessa.
“This one though, is a pretty big event mind you. Lots of famous riders. I think they are gonna stream the classes too”, Henry jatkoi pohtien.
Sanoilla ei ollut mitään selvää vaikutusta Micahiin, miehen tummahkot kulmat kun tuntui aina olevan asteen jyrkät ja alaspäin painuneet, mutta hänen katseessa näkyi edelleen nuoruuden tuomaa epävarmuutta, naiiviutta ja tyhmyyttä, että Henry tiesi miehen ottavan sanat itseensä, ainakin osaltaan. Joten hän kallisti päänsä lähemmäksi toista ja sanoi, “It is a bit embarrassing to lose your virginity in front of such a big crowd, whatever happens. And reaching climax is surprisingly hard under pressure. But do not worry, our little one,” Henry keskeytti, käänsi päänsä nyt kokonaan Micahin korvalle ja kuiskasi, “we’ll carry on our celestial duty to satisfy the crowd when you fail.”
Henry iski silmää perään ja Micahin jo ennestään punaiset korvanpäät näytti aivan leimahtavan liekkeihin. Nuorempi mies ravisti viimein haparoiden Henryn käden niskaltaan. “F-fuck off.”
Vanhempaa miestä tämä lähinnä nauratti.
“Stop teasing him Henry,” Aurora keskeytti viimein ärsyyntyneenä. “No wonder he’s gonna hurl when you spout shit like that.”
Naisen käteen oli ilmestynyt keskikokoinen slurpie, jonka värikäs sisältö liikehti imun mukana pilliin naisen ottaessa hörpyn. Henry ei ollut edes huomannut hänen katoavan viereltään ja oikeastaan katsoi vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleen. Kolmikko oli kävelemässä festivaalialueella, tusinakojujen välissä. Maailmanpyörä kohosi hieman kauempana heidän edessään.
“I’m not gonna throw up!” Micah huudahti heille pistävästi ja tömisteli kihisten tiehensä.
Henry heitti naiseen katseen, merkitsevän sellaisen, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli keskeyttänyt Micahin kiusoittelun. Aurora oli ollut kisaratsastajana miltei päivälleen yhtä pitkään kuin Henrykin ja jakoi vakaasti heidän katsomuksensa ratsastajien arvoasteikosta. Ja Henry tiesi, ettei hän tuntenut pienintäkään kiintymystä seurueen nuorimpaa kohtaa. Vai tunsiko?
Aurora vastasi miehen katseeseen samalla mitalla, terävää kulmaansa kohottaen ja safiirinsininen silmä valossa välähtäen, miltei varoittavan haastavasti. Henry hymyili jälleen viattomasti ja kohotti olkapäitään. “Is my teasing giving you flashbacks?”
“No. You might be projecting though.”
“Projecting? Don’t have anything to project to.”
“You sure about that?”
Auroran sanoissa oli jotain, mikä sai Henryn niin varman vastauksen kuolemaan huulilleen. He olivat kävelleet festarialueen läpi ja pysähtyivät nyt seisomaan horisontissa näkyneen maailmanpyörän eteen. Pyörä ei ollut vielä toiminnassa, mutta onnistui silti olemaan varsinainen katseenvarastaja.
Henry käännähti takaisin Auroran puoleen. “What about you then?”
“What about me?”
“You’ve been acting all buddy-buddy with mister noobie here. Is the age making you soft or are you trying to gain his favour for something? Aye, you don’t fancy him, do you?”
Nainen teki ilmeen. “Oi, you are making me hurl now.”
“Then,” Henry kumartui nyppäämään festarialuetta rajaavalta tulppaanipellolta punavalkoisen tulppaanin, suoristi itsenä hymyillen ja tarjosi kukkaa Auroralle, “you won’t mind going to the fete as my avec, will you?”
Tulppaanien keräys- ja tallomiskieltoa hän ei huomioinut ollenkaan.
Henryn käyttäytyi mielestään varsin herrasmiesmäisesti, mutta kuten hän itse, myös Aurora tiesi tarkalleen tuon kysymyksen olevan samalla varsin alentava ele. Olihan Auroralla samanlainen oikeus osallistua juhliin kilpailijana kuten Henryllä. Odotetusti naisen sieraimet laajenivatkin ja niskaperät kiristyivät, ja hän sylkäisi myrkyllisesti, “prick.”
Micahin tapaan myös Aurora jätti hänet taakseen ilman toista vilkaisua. Henry jatkoi hymyilyään. Hän jäi hetkeksi katsomaan naisen perään, kukka edelleen tämän suuntaan ojennettuna, ja vasta kun naisen hoikka keho katosi kojujen taakse Henry piilotti nyppäämänsä tulppaanin takkinsa liepeisiin, suoristi pukuaan ja suuntasi takaisin jaba-alueelle.
Kävellessään hän koitti miettiä mitä Aurora oli oikein yrittänyt projisoimisella vihjata. Sitäkö, että Henry olisi epäonnistunut ensimmäisissä kisoissaan? Vai ensimmäisissä petipuuhissaan? Mies ei valehtelematta muistanut kumpaakaan tapahtumaa. Viimeinen vuosi Wassenaarin kanssa ei toki ollut ollut kukilla kävelemistä, ja muutamia ketunpaskaksi läjähtäneitä kisoja enempää muistelematta heillä oli mennyt verrattain hyvin. Vähintään yhtä hyvin kuin Auroralla, ellei paremminkin. Auroralle ja Foxfirelle oli mahtunut mukaan viimeisiä sijoituksia, jonne Henry ei ikinä tulisi alentumaan. Ja jo sen takia Aurora ei tulisi koskaan olemaan samalla tasolla Henryn kanssa, Henryn silmissä, vaikka he olivatkin siirtyneet eliittien piiriin saman viikon aikana.
Aurora, naisen sinisen tuliset silmät ja huolitellut kulmat katosivat Henryn mielestä sillä sekunnilla, kun miehen katse tarttui jaba-alueella seisovaan vieraaseen, pitkään kauniiseen tummaveriseen ulkomaalaiseen naiseen, joka oli juuri ojentamassa eleganttisen pitkiä sormiaan Wassenaarin samettisen turvan tunnusteltavaksi.
“Aye, you might wanna be careful. He becomes insatiable with affection when he takes a liking to someone, and you,” Henry nojautui rennonomaisesti traileria vasten, toinen jalka ristissä toisen edessä ja kädet ratsastushousujen taskuihin piilotettuna niin, että vain peukalot olivat näkyvillä ulkopuolella ja antoi katseensa valua avoimesti vierailijan figuurissa. Nainen oli upea. Huoliteltu ulkomuoto niin puhtaan uusissa ulkovaatteissa kuin veitsellä rajatuissa kulmissa ja taidokkaasti vedetyssä silmämeikeissä, puhumattakaan pitkistä, ohkaisista jaloista jotka leveni aistikkaasti lantiota kohti vain kaventuakseen takaisin vyötäröllä ja kukoistaakseen siitä ylöspäin. Naisen silmiinpistävän tummat silmät katsoivat Henryä vienosti, mutta ystävällisesti, eikä hän näyttänyt välittävän ollenkaan Henryn avoimesta katseesta tämän keholla. Ja kun miehen katse pääsi viimein ylös ja kohtasi vastapuolen tummat, Henry madalsi ääntään asteen ja antoi pienen rahinan soinnuttaa sitä jatkaessaan, “will surely strike his fancy.”
Naisen vienosti punatut huulet nytkähtivät johonkin hymyn suuntaan. Hän käänsi hoikan vartalonsa taas Nevan suuntaan ja antoi kätensä kutitella orin turvanalusta.
“Is that a threat?” Kaunotar vastasi. Ääni oli pehmeä ja kirkas samaan aikaan, ja vahva aksentti kuului selvästi sointujen läpi, mutta Henryn korvaan se kuulosti heleältä kuin koivun oksiin tarrautuneiden pakkaspisaroiden kilahtelu aamutuulessa.
“A promise.”
“Hardly the worst thing, don’t you think? After all, he looks gorgeous.” Naisen aksentti venytti ‘gorgeous’ sanaa upeasti. “Is he yours?”
“Yes,” Henry hengähti vastauksensa viivyttelemättä. Vastasiko nainen flirttailuun, vai oliko sanat tosiaan suunnattu vain Wassenaarille? Mies tykkäsi ensimmäisestä ajatuksesta enemmän ja jätti sen mahdollisuuden tietoisesti roikkumaan ilmaan.
Henry räpsäytti silmiänsä ja puski itsensä trailerin kyljestä takaisin molemmille jaloille, ja asteli muutaman askeleen vierailijan luokse. Naista lähestyminen ei hätkähdyttänyt, mutta hän seurasi sivusilmällään, kuinka Henry ojensi kätensä Nevan mustalle kaulalle ja antoi tälle taputuksen hyvin tehdystä työstä. Henryn ja naisen välillä ei ollut enää puolta metriä enempää eroa.
“While he is quite a beauty to look at now, this is nothing compared to when he’s showing off his skills at the stage,” Henry sanoi matalalla äänellä ja vei kätensä Nevan turvan alle, jossa naisen käsi edelleen kutitteli orin turpakarvoja.
Henry otti naisen kämmenselän käteensä ja ohjasi molemmat orin turvan päälle. Hän asettui itse hieman naisen taakse niin, ettei hänen etumuksensa aivan koskettanut naisen hoikkaa kehoa, mutta siten, että nainen pystyi kuitenkin aistimaan Henryn kehon lähellään. Hän ei myöskään tarkoituksella vienyt suutansa naisen korvalle vaan piti naamaansa sivuprofiilin näkyvissä naisen olkapään yllä. Katse oli kiinni Wassenaarissa.
“So if you feel amenable to give him a chance,” Henry vei hennosti heidän kätensä Wassenaarin turpaa pitkin sen otsalle, aivan valkoisen pilkun korkeimpaan kärkeen saakka ja käänsi sitten katseensa naisen tummiin silmiin, “I promise you, he will blow your mind.”
Näin lähietäisyydeltä Henryn oli helpompi erottaa missä kohtaa pupilli alkoi ja missä se muuttui pehmeäksi tumman suklaan väriseksi. Sanojen johdosta pupilli oli selvästi hieman laajentunut, Henry pisti mielissään merkille, eikä hänen omat silmänsä voineet olla rävähtämättä tämän raollaan oleville, purppuroille huulille, josta oli päässyt pieni huokauksen tapainen.
Hän voisi niin helposti kumartua maistamaan, tunnustelemaan oliko ne yhtä pehmeät kuin miltä näyttivät. Mutta Henry tiesi mahdollisuuksiensa olevan paremmat, kun ilmaan oli sekoitettu ripaus odotusta ja haikailua, ja jos hän itse vain olisi kärsivällinen.
Niinpä mies lukitsi katseensa taas naisen kanssa, antoi luomiensa laskeutua hieman silmiään varjostamaan, hymyili tälle ja perääntyi asreen, vaikka nainen itse oli jo alkanut hieman lähestymään tilanteen huumassa.
Henryn pidättäytynyt ele sai naisen räpäyttämään silmiään ja irrottautumaan loitsusta itsekin. Mutta ennen kuin pettymys ennätti pesiytymään naisen mieleen, Henry veti punavalkoisen tulppaanin esiin takkinsa suojasta ja tarjosi sitä kaunokaiselle.
“Will he see you at the fete?”
Tulppaani siirtyi Henryn paatuneilta käsiltä naisen hennoille, ohkaisille sormille. Tulppaanin kukan pinta näytti silkkiseltä ja kimalteli paikoitellen auringossa, ja oli epäilemättä varastanut myös naisen huomion sekunniksi. Hän hymyili ensin kukalle, siirsi katseensa sitten Henryyn ja irtaantui hellästi tämän otteesta. Tumma, huoliteltu kulma nousi leikkisästi korkeammalle.
“If he manages to find me.”
Micah läiskäisi Henryn käden pois naamaltaan, muttei ravistanut hänen käsivarttaan olkapäältään eikä kyennyt peittelemään pientä punaa, joka nousi hitaasti hänen niskastaan aina korvanpäihin asti. Ele oli niin tahtomattoman rehellinen ja jotain, mitä Micah ei millään suvaitsisi vapaaehtoisesti näyttää, että Henry tunsi virneensä leviävän entistä isommaksi naamallaan.
“Aww don’t worry fam, we all got a bit dicky on our debut days. Although,” Henry käänsi katseensa sinisen kirkkaaseen taivaaseen, hieroi leukaansa vapaan käden sormillaan ja väänsi naamalleen toispuolisen virneen, “we got our virginities taken when it didn’t really matter if we shot our shot a bit too enthusiastically or fumbled around a little.” Hän laski katseensa takaisin Micahiin, nuoreen kultatukkaiseen ja hänen tylsänruskeisiin suuriin silmiin, joiden terävän päättäväinen katse oli ärsyttänyt Henryä jo silloin, kun mies oli astunut ensimmäisen askeleensa NE:n kisaratsastajien - siis eliitistön - asuntolaan, ja antanut laskelmoivan katseensa valua kanssa-asujien naamasta toiseen, kuin sillä hetkellä päättäen kuka heistä olisi torakkaa arvokkaampi. Henryn kohdalla katse ei ollut värähtänytkään.
Sittemmin tuo ylimielinen katse ja väheksyvä asenne oli ottanut oikeutetusti kolauksia. Micah, kuten kaikki muutkin NE:n kilparatsastajiksi päässeet saivat aina nopeasti huomata, ettei heidän vaikutusvaltaisilla sukunimillään tai perherikkauksillaan ollut helpottamaan sisäistä asemaansa, vastuitaan tai heille asetettuja odotuksia. Nuorikko oli saanut myös oppia, että saapumisajalla oli todellakin merkitystä heidän keskuudessa.
“This one though, is a pretty big event mind you. Lots of famous riders. I think they are gonna stream the classes too”, Henry jatkoi pohtien.
Sanoilla ei ollut mitään selvää vaikutusta Micahiin, miehen tummahkot kulmat kun tuntui aina olevan asteen jyrkät ja alaspäin painuneet, mutta hänen katseessa näkyi edelleen nuoruuden tuomaa epävarmuutta, naiiviutta ja tyhmyyttä, että Henry tiesi miehen ottavan sanat itseensä, ainakin osaltaan. Joten hän kallisti päänsä lähemmäksi toista ja sanoi, “It is a bit embarrassing to lose your virginity in front of such a big crowd, whatever happens. And reaching climax is surprisingly hard under pressure. But do not worry, our little one,” Henry keskeytti, käänsi päänsä nyt kokonaan Micahin korvalle ja kuiskasi, “we’ll carry on our celestial duty to satisfy the crowd when you fail.”
Henry iski silmää perään ja Micahin jo ennestään punaiset korvanpäät näytti aivan leimahtavan liekkeihin. Nuorempi mies ravisti viimein haparoiden Henryn käden niskaltaan. “F-fuck off.”
Vanhempaa miestä tämä lähinnä nauratti.
“Stop teasing him Henry,” Aurora keskeytti viimein ärsyyntyneenä. “No wonder he’s gonna hurl when you spout shit like that.”
Naisen käteen oli ilmestynyt keskikokoinen slurpie, jonka värikäs sisältö liikehti imun mukana pilliin naisen ottaessa hörpyn. Henry ei ollut edes huomannut hänen katoavan viereltään ja oikeastaan katsoi vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleen. Kolmikko oli kävelemässä festivaalialueella, tusinakojujen välissä. Maailmanpyörä kohosi hieman kauempana heidän edessään.
“I’m not gonna throw up!” Micah huudahti heille pistävästi ja tömisteli kihisten tiehensä.
Henry heitti naiseen katseen, merkitsevän sellaisen, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli keskeyttänyt Micahin kiusoittelun. Aurora oli ollut kisaratsastajana miltei päivälleen yhtä pitkään kuin Henrykin ja jakoi vakaasti heidän katsomuksensa ratsastajien arvoasteikosta. Ja Henry tiesi, ettei hän tuntenut pienintäkään kiintymystä seurueen nuorimpaa kohtaa. Vai tunsiko?
Aurora vastasi miehen katseeseen samalla mitalla, terävää kulmaansa kohottaen ja safiirinsininen silmä valossa välähtäen, miltei varoittavan haastavasti. Henry hymyili jälleen viattomasti ja kohotti olkapäitään. “Is my teasing giving you flashbacks?”
“No. You might be projecting though.”
“Projecting? Don’t have anything to project to.”
“You sure about that?”
Auroran sanoissa oli jotain, mikä sai Henryn niin varman vastauksen kuolemaan huulilleen. He olivat kävelleet festarialueen läpi ja pysähtyivät nyt seisomaan horisontissa näkyneen maailmanpyörän eteen. Pyörä ei ollut vielä toiminnassa, mutta onnistui silti olemaan varsinainen katseenvarastaja.
Henry käännähti takaisin Auroran puoleen. “What about you then?”
“What about me?”
“You’ve been acting all buddy-buddy with mister noobie here. Is the age making you soft or are you trying to gain his favour for something? Aye, you don’t fancy him, do you?”
Nainen teki ilmeen. “Oi, you are making me hurl now.”
“Then,” Henry kumartui nyppäämään festarialuetta rajaavalta tulppaanipellolta punavalkoisen tulppaanin, suoristi itsenä hymyillen ja tarjosi kukkaa Auroralle, “you won’t mind going to the fete as my avec, will you?”
Tulppaanien keräys- ja tallomiskieltoa hän ei huomioinut ollenkaan.
Henryn käyttäytyi mielestään varsin herrasmiesmäisesti, mutta kuten hän itse, myös Aurora tiesi tarkalleen tuon kysymyksen olevan samalla varsin alentava ele. Olihan Auroralla samanlainen oikeus osallistua juhliin kilpailijana kuten Henryllä. Odotetusti naisen sieraimet laajenivatkin ja niskaperät kiristyivät, ja hän sylkäisi myrkyllisesti, “prick.”
Micahin tapaan myös Aurora jätti hänet taakseen ilman toista vilkaisua. Henry jatkoi hymyilyään. Hän jäi hetkeksi katsomaan naisen perään, kukka edelleen tämän suuntaan ojennettuna, ja vasta kun naisen hoikka keho katosi kojujen taakse Henry piilotti nyppäämänsä tulppaanin takkinsa liepeisiin, suoristi pukuaan ja suuntasi takaisin jaba-alueelle.
Kävellessään hän koitti miettiä mitä Aurora oli oikein yrittänyt projisoimisella vihjata. Sitäkö, että Henry olisi epäonnistunut ensimmäisissä kisoissaan? Vai ensimmäisissä petipuuhissaan? Mies ei valehtelematta muistanut kumpaakaan tapahtumaa. Viimeinen vuosi Wassenaarin kanssa ei toki ollut ollut kukilla kävelemistä, ja muutamia ketunpaskaksi läjähtäneitä kisoja enempää muistelematta heillä oli mennyt verrattain hyvin. Vähintään yhtä hyvin kuin Auroralla, ellei paremminkin. Auroralle ja Foxfirelle oli mahtunut mukaan viimeisiä sijoituksia, jonne Henry ei ikinä tulisi alentumaan. Ja jo sen takia Aurora ei tulisi koskaan olemaan samalla tasolla Henryn kanssa, Henryn silmissä, vaikka he olivatkin siirtyneet eliittien piiriin saman viikon aikana.
Aurora, naisen sinisen tuliset silmät ja huolitellut kulmat katosivat Henryn mielestä sillä sekunnilla, kun miehen katse tarttui jaba-alueella seisovaan vieraaseen, pitkään kauniiseen tummaveriseen ulkomaalaiseen naiseen, joka oli juuri ojentamassa eleganttisen pitkiä sormiaan Wassenaarin samettisen turvan tunnusteltavaksi.
“Aye, you might wanna be careful. He becomes insatiable with affection when he takes a liking to someone, and you,” Henry nojautui rennonomaisesti traileria vasten, toinen jalka ristissä toisen edessä ja kädet ratsastushousujen taskuihin piilotettuna niin, että vain peukalot olivat näkyvillä ulkopuolella ja antoi katseensa valua avoimesti vierailijan figuurissa. Nainen oli upea. Huoliteltu ulkomuoto niin puhtaan uusissa ulkovaatteissa kuin veitsellä rajatuissa kulmissa ja taidokkaasti vedetyssä silmämeikeissä, puhumattakaan pitkistä, ohkaisista jaloista jotka leveni aistikkaasti lantiota kohti vain kaventuakseen takaisin vyötäröllä ja kukoistaakseen siitä ylöspäin. Naisen silmiinpistävän tummat silmät katsoivat Henryä vienosti, mutta ystävällisesti, eikä hän näyttänyt välittävän ollenkaan Henryn avoimesta katseesta tämän keholla. Ja kun miehen katse pääsi viimein ylös ja kohtasi vastapuolen tummat, Henry madalsi ääntään asteen ja antoi pienen rahinan soinnuttaa sitä jatkaessaan, “will surely strike his fancy.”
Naisen vienosti punatut huulet nytkähtivät johonkin hymyn suuntaan. Hän käänsi hoikan vartalonsa taas Nevan suuntaan ja antoi kätensä kutitella orin turvanalusta.
“Is that a threat?” Kaunotar vastasi. Ääni oli pehmeä ja kirkas samaan aikaan, ja vahva aksentti kuului selvästi sointujen läpi, mutta Henryn korvaan se kuulosti heleältä kuin koivun oksiin tarrautuneiden pakkaspisaroiden kilahtelu aamutuulessa.
“A promise.”
“Hardly the worst thing, don’t you think? After all, he looks gorgeous.” Naisen aksentti venytti ‘gorgeous’ sanaa upeasti. “Is he yours?”
“Yes,” Henry hengähti vastauksensa viivyttelemättä. Vastasiko nainen flirttailuun, vai oliko sanat tosiaan suunnattu vain Wassenaarille? Mies tykkäsi ensimmäisestä ajatuksesta enemmän ja jätti sen mahdollisuuden tietoisesti roikkumaan ilmaan.
Henry räpsäytti silmiänsä ja puski itsensä trailerin kyljestä takaisin molemmille jaloille, ja asteli muutaman askeleen vierailijan luokse. Naista lähestyminen ei hätkähdyttänyt, mutta hän seurasi sivusilmällään, kuinka Henry ojensi kätensä Nevan mustalle kaulalle ja antoi tälle taputuksen hyvin tehdystä työstä. Henryn ja naisen välillä ei ollut enää puolta metriä enempää eroa.
“While he is quite a beauty to look at now, this is nothing compared to when he’s showing off his skills at the stage,” Henry sanoi matalalla äänellä ja vei kätensä Nevan turvan alle, jossa naisen käsi edelleen kutitteli orin turpakarvoja.
Henry otti naisen kämmenselän käteensä ja ohjasi molemmat orin turvan päälle. Hän asettui itse hieman naisen taakse niin, ettei hänen etumuksensa aivan koskettanut naisen hoikkaa kehoa, mutta siten, että nainen pystyi kuitenkin aistimaan Henryn kehon lähellään. Hän ei myöskään tarkoituksella vienyt suutansa naisen korvalle vaan piti naamaansa sivuprofiilin näkyvissä naisen olkapään yllä. Katse oli kiinni Wassenaarissa.
“So if you feel amenable to give him a chance,” Henry vei hennosti heidän kätensä Wassenaarin turpaa pitkin sen otsalle, aivan valkoisen pilkun korkeimpaan kärkeen saakka ja käänsi sitten katseensa naisen tummiin silmiin, “I promise you, he will blow your mind.”
Näin lähietäisyydeltä Henryn oli helpompi erottaa missä kohtaa pupilli alkoi ja missä se muuttui pehmeäksi tumman suklaan väriseksi. Sanojen johdosta pupilli oli selvästi hieman laajentunut, Henry pisti mielissään merkille, eikä hänen omat silmänsä voineet olla rävähtämättä tämän raollaan oleville, purppuroille huulille, josta oli päässyt pieni huokauksen tapainen.
Hän voisi niin helposti kumartua maistamaan, tunnustelemaan oliko ne yhtä pehmeät kuin miltä näyttivät. Mutta Henry tiesi mahdollisuuksiensa olevan paremmat, kun ilmaan oli sekoitettu ripaus odotusta ja haikailua, ja jos hän itse vain olisi kärsivällinen.
Niinpä mies lukitsi katseensa taas naisen kanssa, antoi luomiensa laskeutua hieman silmiään varjostamaan, hymyili tälle ja perääntyi asreen, vaikka nainen itse oli jo alkanut hieman lähestymään tilanteen huumassa.
Henryn pidättäytynyt ele sai naisen räpäyttämään silmiään ja irrottautumaan loitsusta itsekin. Mutta ennen kuin pettymys ennätti pesiytymään naisen mieleen, Henry veti punavalkoisen tulppaanin esiin takkinsa suojasta ja tarjosi sitä kaunokaiselle.
“Will he see you at the fete?”
Tulppaani siirtyi Henryn paatuneilta käsiltä naisen hennoille, ohkaisille sormille. Tulppaanin kukan pinta näytti silkkiseltä ja kimalteli paikoitellen auringossa, ja oli epäilemättä varastanut myös naisen huomion sekunniksi. Hän hymyili ensin kukalle, siirsi katseensa sitten Henryyn ja irtaantui hellästi tämän otteesta. Tumma, huoliteltu kulma nousi leikkisästi korkeammalle.
“If he manages to find me.”
23th September 2023 - Åland Weekend
Luke katseli tallirakennuksen ovenkarmien sisään rajautunutta näkymää kisa-alueen vilskeestä. Porukkaa oli paljon. Pihamaan poikki juoksi nuorta kirkassilmäistä kävijää päivän luokkia katsomaan, muutama vanhempi herrasmieshenkilö holhottavien ensikilpailijoiden olkapäitä rohkaisevasti taputellen, pari ratsukkoa täydessä kisavarustuksessa ja ilman, sekä itse kilpailijoita, tai heidän kisahoitajiaan silmät villisti loistaen ja posket odotuksesta punoittaen. Joku ohitti Luken tallikäytävällä naama miltei itkusta vääntyneenä. Mies mietti milloin viimeksi hän olisi tuntenut yhtä suuria mielialan ailahteluita ja pelonsekaisen odotuksen tuntua kehossaan, ja nyt iän lähestyessä neljää vuosikymmentä, oliko sitä koko pakettia, mitä kisaaminen piti sisällään, ikävä?
No, eipä oikeastaan, mies tuli johtopäätökseensä nopeasti. Ei ainakaan, kun katseli tätä kiirettä ja hälinää, ja kohonneita verenpainelukemia.
Luke otti uuden sivuaskeleen karsinan ovelle väistääkseen jälleen toisen, tönköin askelin kiirehtineen apulaiskäden, eikä kuitenkaan onnistunut täysin välttämään epähuomioista tönäisyä heidän olkapäidensä kolahtaessa yhteen. Kommelluksen aiheuttaja tarjosi vain puolittaisen anteeksipyynnön kiirehtiessään omille teilleen ja Luke jäikin nojailemaan karsinan ovea vasten huvittuneena myhäillen. Wassenaarin samettinen musta turpa ilmestyi hänen visioonsa hieman sen jälkeen, kun hän tunsi pehmeän ja asteen kutittavan kosketuksen olkapään ja niskan taitteessa.
“Oletko pyytämässä anteeksi pojan epäkohteliasta käytöstä?” Luke kysyi oriilta ja jatkoi huvittunutta myhäilyään. Miehen puhtaanvalkoisen kauluksen alle seikkailevat turpakarvat sai hänet viimein nytkähtämään paikoiltaan ja kääntymään ympäri kohdatakseen mustan komean nuorikkonsa. Luken vasen käsi kippasi Nevan alahuulen kämmeneensä samalla, kun oikea kätensä eteni turvan edustalta nenänvartta pitkin aina valkoiseen otsapiirtoon saakka, jonne se jäi pienin liikkein rapsuttamaan rajattua aluetta.
“Ei sinun tarvitse, et ole hänelle mistään velkaa,” hän jatkoi hellästi. “Ei minuun edes sattunut.”
Orin korvat heilahti magneetin lailla miehen äänen suuntaan ottamaan hellät sanat vastaan. Sen mustanruskeat silmät räpsyi rauhallisesti, miltei autuaanoloisessa transsissa Luken käsien alla, vaikka Åland Weekendin kisavilinä oli täydessä pauhunnassa vain yhden seinän takana. Toki orin korvat heilahtivat oven suuntaan, selvästi ollakseen tilanteen tasalla, mutta muuten se seisoi karsinassa aloillaan kuin patsas ja nautti miehen tarjoamasta läheisyydestä.
Luke tunsi pientä, asteen jopa vaarallista kiintymystä nuorta projektiaan kohti, joskin vielä enemmän hän oli jopa yllättynyt Nevan käytöksestä. Åland Weekend olisi orin virallinen debyyttinsä kansainvälisille areenoille. Luke oli päättänyt ottaa uskonloikan sen kanssa; vaikka nuori ori oli vielä vehreämpi kuin alkukevään ensimmäiset ruohontupsut kototallin kivimuurien välissä, se oli osoittanut ottavansa koulutuksen siirtymisen vaativiin luokkiin erinomaisesti vastaan. Wassenaar oli ollut pelkkää tehokkuutta ja innokkuutta Luken ohjien varassa jo neljättä viikkoa, ja koska uteliaasta orista oli tosiaan kasvanut hyvin rauhallinen ja rohkea nuori herra, jota mikään ei tuntunut kavahduttavan, ajatteli Luke Åland Weekendin olevan täydellinen mausteseos heidän vakituiseksi väljähtäneeseen laatikkoreseptiinsä. Wassenaar oli kuitenkin vasta viiden, ja noinkin nuorena oripoikana Luke olisi kuvitellut sen käyttäytyvän hieman… innokkaammin, korvatulppien kanssa, edes paikalla pyöriviä tammoja kohtaan? Neva ei ollut kuitenkaan antanut minkäänlaista viitettäkään siihen suuntaan. Se oli ollut täydellinen kymppiplussan oppilas jo siitä lähtien, kun otti ensimmäisen kavionkolahduksensa trailerin kyytiin Walesin mannuilla.
“Ehkä tiedätkin sinulla jo olevan tammoja jonottamassa tähtipölyäsi,” Luke sanoi hymyillen. Neva räpäytti silmiänsä kuin varmistuksena miehen sanoille, mutta sitten sen suuri pää nytkähtikin asteen kurkkaamaan miehen olan yli, kun Evie Green teki saapumistaan Luken vierelle.
“Mitä kuita ja tähtiä oikein lupailit niissä astutusilmoituksissa?” Naisen ääni oli tiukka ja vakaa, mutta hänet paremmin tuntevat pystyi kyllä erottamaan huumorin sävähdyksen, jos ei äänessä niin sitten sanoissa. “Että Neva menee täydellistä piaffea silmät suljettuina?”
“Ei minun tarvinnut sitä erikseen kirjottaa, kun orin sukuun tutustuessa kaikki tietää sen olevan oletus.”
Evie nosti huoliteltua kulmaansa yrityskumppanilleen, nojasi kämmenvartensa karsinan reunalle ja loi tarkan katseen nuoreen mustaan. Luke katsoi, kuinka naisen arvioiva katse juoksi Nevan öljytyistä kavioista sen pitkiin jalkoihin, ja siirtyi niistä sitten satulan kautta orin nuputettuun harjaan ja ystävällisiin, kirkkaisiin silmiin. Katse oli niin arvosteleva, että vähempää miestä olisi saattanut pelottaa.
“No, kai siinä on jotain vetoa, hyvänä päivänä,” nainen myönsi arviointinsa päätteeksi. “Jos haluaa tylsän tusinatuotteen liukuhihnalta.”
Luke ei pystynyt piilottamaan puolittaista virnistystään, kun hän nosti orin pään ylemmäksi ja nojasi kuiskaamaan tälle kuhertaen: “Älä ota hänen sanojaan itseesi, komeudellasi ja persoonallasi ei ole vastustajaa. Evie on vaan kateellinen, kun kukaan ei ole osoittanut mielenkiintoa Foxfiren ilmoitukseen.”
Wassenaar ei tosiaan näyttänyt huomioivan naisen pistäviä sanoja ollenkaan, vaan työnsi tyytyväisenä ison päänsä syvemmälle Luken syliin ja alkoi hamuilemaan miehen kisatakin taskuja makupalojen toivossa. Luke sysäsi orin hellästi kauemmaksi sotkemasta puhdasta takkiaan.
“Kateellinen?” Evieltä kuului ‘tsk’. “No en ole. En hyväksyisi jokaista halukasta kysyjää kuitenkaan, meillä on sentään standardit.”
“Siis muilla on standardit.”
“He älyää virheensä, kun käydään korottamassa laatispalkintoa ja päivitetään porrastettujen suoritusprosentti profiiliin,” Evie huikkasi tietäväisesti. Lukekin tiesi mitä hän meinasi, mutta mies ei ollut edelleenkään yhtä varma, että 90% sijoitusprosentilla olisi niinkään vaikutusta jalostussuunnitelmiin, varsinkaan näin varhaisessa vaiheessa.
“Aluetason HeA voitot ei taida olla riittävän iso porkkana sivuuttamaan Foxfiren voittajaluonteen ja älyntäräyttävän suvun,” mies toikin epäilyksensä esiin.
“Kuka täällä nyt onkaan kateellinen?”
“Kummalle? Luonteelle,” Luke irvisti, “vai suvulle?” Hän esitti vielä kakovansa sanojen perään vahvistaakseen niiden merkitystä.
Evie nosti kämmen nyrkissä ensin etusormensa pystyyn ja sanoi äänettömästi ‘voittoja’ ja nosti sitten keskisormensa pystyyn lausuen ‘luonnetta’ ja loi Lukeen paljonpuhuvan katseen kulmiaan nostellen. Ah, flipping the bird brittiläisittäin, se perinteinen. Totiseksi naiseksi Evie osasi olla kyllä aivan surkuhupaisa halutessaan.
“Meiltä sentään löytyy kumpaakin,” Evie vastasi ja vilkaisi taas merkitsevästi karsinassa nuokkuvaan, kilttiin ja hiljaiseen Wassenaariin, joka kuin vahvistaakseen sanojen piilotettua totuutta ei hievahtanutkaan paikoiltaan, kuin peläten, että Luken ihmeelliset kädet katoasivat sen turvalta.
“Mutta ei kansainväliseltä tasolta. Ettekö nyt kurkottele hieman rajojenne yli?”
“Voi, Foxfire on niin edellä ikäisiään, ettei siitä näy pistettäkään horisontissa.”
“Etkö sinä kurkottele hieman rajojesi yli?” Luke korjasi kysymystään.
“Entä sinä?” Evie vastasi siihen merkitsevästi. Kaksikko vaihtoi tietäväisiä katseita ja äänettömiä sanoja keskenään, ja ymmärsivät hyvin toistensa sanattomat vastaukset. Kahden sydämenlyönnin ajaksi he molemmat hiljentyivät ajattelemaan omia syitään täällä olemiseen ja antoivat tyyneyden laskeutua jänteisiinsä.
Luke oli ollut nuoruusvuosinaan vinha juoksemaan arvokisojen perässä, sekä koulussa että esteillä, mutta vuosien karttuessa oli ne alkaneet jäämään taka-alalle ja sitemmin kokonaan pois heidän laittaessa lopulta oman yrityksensä pystyyn. Luke ei ollut katunut uramuutostaan hetkeäkään. Päinvastoin, mies ei ollut koskaan ollut sitä menestyksekkäintä kaartia kummassakaan lajissa, ja nuorikkojen parissa hän tunsi pystyvänsä hyödyntämäänkin osaamistaan ja taitojaan oikeasti merkityksellisellä tavalla. Projektivarsat oli vaihtuvia ja mielenkiintoisia, ja miehellä oli paljon mitä antaa. Mutta se ei estänyt Lukea tuntemasta aika ajoin pientä kaipuuta takaisin valokeilaan, tuomariston eteen. Ja miehen onneksi hänen työpaikkansa tarjosi myös siihen mahdollisuuden, mikäli tähdet sattuivat vain kohtaamaan.
Niin kuin nyt Wassenaarin kanssa.
“Neva on kohta siirtymässä opiston puolelle,” mies sanoi rauhallisesti ja pyyhkäisi nuorikkonsa otsalle levinneitä valkoisia irtokarvoja. “Minun täytyy aloittaa hakemusten kvaalausprosessi.”
“Tiedän,” Evie vastasi hiljaa takaisin.
Luke loi tähän sympaattisen katseen. Vaikka Eviellä ja Foxfirellä oli vielä vuosi jos toinen yhteistä aikaa jäljellä, työn asettamalla deadlinellä oli tapana hypätä yllättäen naamalle, jos ei pysynyt tarkkana. Ja Evie tuntui kiintyneen Foxfireen voimakkaammin kuin yhteenkään aikaisempaan projektiinsa, vaikka Luke ihmetteli edelleenkin että miten. Verraten Nevaan, joka olin puolestaan ollut Lukelle kuin mikä tahansa hyvänmielenprojekti. Vaikka orin kanssa olikin ollut mielekästä touhuta ja antoisaa työskennellä, hän tiesi, että alkuhaikeuden jälkeen hän olisi yhtä onnellinen työskennellessä myös seuraavan projektinsa kanssa, kun Wassenaarin olisi aika jatkaa uraansa jonkun muun käsissä.
Luke antoi hymyn taas vallata kasvonsa. “Se kumpi ansaitsee vähemmän prosentteja kentällä joutuu kertomaan Noahille tän matkan syöneen meidän ensikuun budjetin?”
Evien vakavalle naamalle puhkesi pieni hymy vastaukseksi.
No, eipä oikeastaan, mies tuli johtopäätökseensä nopeasti. Ei ainakaan, kun katseli tätä kiirettä ja hälinää, ja kohonneita verenpainelukemia.
Luke otti uuden sivuaskeleen karsinan ovelle väistääkseen jälleen toisen, tönköin askelin kiirehtineen apulaiskäden, eikä kuitenkaan onnistunut täysin välttämään epähuomioista tönäisyä heidän olkapäidensä kolahtaessa yhteen. Kommelluksen aiheuttaja tarjosi vain puolittaisen anteeksipyynnön kiirehtiessään omille teilleen ja Luke jäikin nojailemaan karsinan ovea vasten huvittuneena myhäillen. Wassenaarin samettinen musta turpa ilmestyi hänen visioonsa hieman sen jälkeen, kun hän tunsi pehmeän ja asteen kutittavan kosketuksen olkapään ja niskan taitteessa.
“Oletko pyytämässä anteeksi pojan epäkohteliasta käytöstä?” Luke kysyi oriilta ja jatkoi huvittunutta myhäilyään. Miehen puhtaanvalkoisen kauluksen alle seikkailevat turpakarvat sai hänet viimein nytkähtämään paikoiltaan ja kääntymään ympäri kohdatakseen mustan komean nuorikkonsa. Luken vasen käsi kippasi Nevan alahuulen kämmeneensä samalla, kun oikea kätensä eteni turvan edustalta nenänvartta pitkin aina valkoiseen otsapiirtoon saakka, jonne se jäi pienin liikkein rapsuttamaan rajattua aluetta.
“Ei sinun tarvitse, et ole hänelle mistään velkaa,” hän jatkoi hellästi. “Ei minuun edes sattunut.”
Orin korvat heilahti magneetin lailla miehen äänen suuntaan ottamaan hellät sanat vastaan. Sen mustanruskeat silmät räpsyi rauhallisesti, miltei autuaanoloisessa transsissa Luken käsien alla, vaikka Åland Weekendin kisavilinä oli täydessä pauhunnassa vain yhden seinän takana. Toki orin korvat heilahtivat oven suuntaan, selvästi ollakseen tilanteen tasalla, mutta muuten se seisoi karsinassa aloillaan kuin patsas ja nautti miehen tarjoamasta läheisyydestä.
Luke tunsi pientä, asteen jopa vaarallista kiintymystä nuorta projektiaan kohti, joskin vielä enemmän hän oli jopa yllättynyt Nevan käytöksestä. Åland Weekend olisi orin virallinen debyyttinsä kansainvälisille areenoille. Luke oli päättänyt ottaa uskonloikan sen kanssa; vaikka nuori ori oli vielä vehreämpi kuin alkukevään ensimmäiset ruohontupsut kototallin kivimuurien välissä, se oli osoittanut ottavansa koulutuksen siirtymisen vaativiin luokkiin erinomaisesti vastaan. Wassenaar oli ollut pelkkää tehokkuutta ja innokkuutta Luken ohjien varassa jo neljättä viikkoa, ja koska uteliaasta orista oli tosiaan kasvanut hyvin rauhallinen ja rohkea nuori herra, jota mikään ei tuntunut kavahduttavan, ajatteli Luke Åland Weekendin olevan täydellinen mausteseos heidän vakituiseksi väljähtäneeseen laatikkoreseptiinsä. Wassenaar oli kuitenkin vasta viiden, ja noinkin nuorena oripoikana Luke olisi kuvitellut sen käyttäytyvän hieman… innokkaammin, korvatulppien kanssa, edes paikalla pyöriviä tammoja kohtaan? Neva ei ollut kuitenkaan antanut minkäänlaista viitettäkään siihen suuntaan. Se oli ollut täydellinen kymppiplussan oppilas jo siitä lähtien, kun otti ensimmäisen kavionkolahduksensa trailerin kyytiin Walesin mannuilla.
“Ehkä tiedätkin sinulla jo olevan tammoja jonottamassa tähtipölyäsi,” Luke sanoi hymyillen. Neva räpäytti silmiänsä kuin varmistuksena miehen sanoille, mutta sitten sen suuri pää nytkähtikin asteen kurkkaamaan miehen olan yli, kun Evie Green teki saapumistaan Luken vierelle.
“Mitä kuita ja tähtiä oikein lupailit niissä astutusilmoituksissa?” Naisen ääni oli tiukka ja vakaa, mutta hänet paremmin tuntevat pystyi kyllä erottamaan huumorin sävähdyksen, jos ei äänessä niin sitten sanoissa. “Että Neva menee täydellistä piaffea silmät suljettuina?”
“Ei minun tarvinnut sitä erikseen kirjottaa, kun orin sukuun tutustuessa kaikki tietää sen olevan oletus.”
Evie nosti huoliteltua kulmaansa yrityskumppanilleen, nojasi kämmenvartensa karsinan reunalle ja loi tarkan katseen nuoreen mustaan. Luke katsoi, kuinka naisen arvioiva katse juoksi Nevan öljytyistä kavioista sen pitkiin jalkoihin, ja siirtyi niistä sitten satulan kautta orin nuputettuun harjaan ja ystävällisiin, kirkkaisiin silmiin. Katse oli niin arvosteleva, että vähempää miestä olisi saattanut pelottaa.
“No, kai siinä on jotain vetoa, hyvänä päivänä,” nainen myönsi arviointinsa päätteeksi. “Jos haluaa tylsän tusinatuotteen liukuhihnalta.”
Luke ei pystynyt piilottamaan puolittaista virnistystään, kun hän nosti orin pään ylemmäksi ja nojasi kuiskaamaan tälle kuhertaen: “Älä ota hänen sanojaan itseesi, komeudellasi ja persoonallasi ei ole vastustajaa. Evie on vaan kateellinen, kun kukaan ei ole osoittanut mielenkiintoa Foxfiren ilmoitukseen.”
Wassenaar ei tosiaan näyttänyt huomioivan naisen pistäviä sanoja ollenkaan, vaan työnsi tyytyväisenä ison päänsä syvemmälle Luken syliin ja alkoi hamuilemaan miehen kisatakin taskuja makupalojen toivossa. Luke sysäsi orin hellästi kauemmaksi sotkemasta puhdasta takkiaan.
“Kateellinen?” Evieltä kuului ‘tsk’. “No en ole. En hyväksyisi jokaista halukasta kysyjää kuitenkaan, meillä on sentään standardit.”
“Siis muilla on standardit.”
“He älyää virheensä, kun käydään korottamassa laatispalkintoa ja päivitetään porrastettujen suoritusprosentti profiiliin,” Evie huikkasi tietäväisesti. Lukekin tiesi mitä hän meinasi, mutta mies ei ollut edelleenkään yhtä varma, että 90% sijoitusprosentilla olisi niinkään vaikutusta jalostussuunnitelmiin, varsinkaan näin varhaisessa vaiheessa.
“Aluetason HeA voitot ei taida olla riittävän iso porkkana sivuuttamaan Foxfiren voittajaluonteen ja älyntäräyttävän suvun,” mies toikin epäilyksensä esiin.
“Kuka täällä nyt onkaan kateellinen?”
“Kummalle? Luonteelle,” Luke irvisti, “vai suvulle?” Hän esitti vielä kakovansa sanojen perään vahvistaakseen niiden merkitystä.
Evie nosti kämmen nyrkissä ensin etusormensa pystyyn ja sanoi äänettömästi ‘voittoja’ ja nosti sitten keskisormensa pystyyn lausuen ‘luonnetta’ ja loi Lukeen paljonpuhuvan katseen kulmiaan nostellen. Ah, flipping the bird brittiläisittäin, se perinteinen. Totiseksi naiseksi Evie osasi olla kyllä aivan surkuhupaisa halutessaan.
“Meiltä sentään löytyy kumpaakin,” Evie vastasi ja vilkaisi taas merkitsevästi karsinassa nuokkuvaan, kilttiin ja hiljaiseen Wassenaariin, joka kuin vahvistaakseen sanojen piilotettua totuutta ei hievahtanutkaan paikoiltaan, kuin peläten, että Luken ihmeelliset kädet katoasivat sen turvalta.
“Mutta ei kansainväliseltä tasolta. Ettekö nyt kurkottele hieman rajojenne yli?”
“Voi, Foxfire on niin edellä ikäisiään, ettei siitä näy pistettäkään horisontissa.”
“Etkö sinä kurkottele hieman rajojesi yli?” Luke korjasi kysymystään.
“Entä sinä?” Evie vastasi siihen merkitsevästi. Kaksikko vaihtoi tietäväisiä katseita ja äänettömiä sanoja keskenään, ja ymmärsivät hyvin toistensa sanattomat vastaukset. Kahden sydämenlyönnin ajaksi he molemmat hiljentyivät ajattelemaan omia syitään täällä olemiseen ja antoivat tyyneyden laskeutua jänteisiinsä.
Luke oli ollut nuoruusvuosinaan vinha juoksemaan arvokisojen perässä, sekä koulussa että esteillä, mutta vuosien karttuessa oli ne alkaneet jäämään taka-alalle ja sitemmin kokonaan pois heidän laittaessa lopulta oman yrityksensä pystyyn. Luke ei ollut katunut uramuutostaan hetkeäkään. Päinvastoin, mies ei ollut koskaan ollut sitä menestyksekkäintä kaartia kummassakaan lajissa, ja nuorikkojen parissa hän tunsi pystyvänsä hyödyntämäänkin osaamistaan ja taitojaan oikeasti merkityksellisellä tavalla. Projektivarsat oli vaihtuvia ja mielenkiintoisia, ja miehellä oli paljon mitä antaa. Mutta se ei estänyt Lukea tuntemasta aika ajoin pientä kaipuuta takaisin valokeilaan, tuomariston eteen. Ja miehen onneksi hänen työpaikkansa tarjosi myös siihen mahdollisuuden, mikäli tähdet sattuivat vain kohtaamaan.
Niin kuin nyt Wassenaarin kanssa.
“Neva on kohta siirtymässä opiston puolelle,” mies sanoi rauhallisesti ja pyyhkäisi nuorikkonsa otsalle levinneitä valkoisia irtokarvoja. “Minun täytyy aloittaa hakemusten kvaalausprosessi.”
“Tiedän,” Evie vastasi hiljaa takaisin.
Luke loi tähän sympaattisen katseen. Vaikka Eviellä ja Foxfirellä oli vielä vuosi jos toinen yhteistä aikaa jäljellä, työn asettamalla deadlinellä oli tapana hypätä yllättäen naamalle, jos ei pysynyt tarkkana. Ja Evie tuntui kiintyneen Foxfireen voimakkaammin kuin yhteenkään aikaisempaan projektiinsa, vaikka Luke ihmetteli edelleenkin että miten. Verraten Nevaan, joka olin puolestaan ollut Lukelle kuin mikä tahansa hyvänmielenprojekti. Vaikka orin kanssa olikin ollut mielekästä touhuta ja antoisaa työskennellä, hän tiesi, että alkuhaikeuden jälkeen hän olisi yhtä onnellinen työskennellessä myös seuraavan projektinsa kanssa, kun Wassenaarin olisi aika jatkaa uraansa jonkun muun käsissä.
Luke antoi hymyn taas vallata kasvonsa. “Se kumpi ansaitsee vähemmän prosentteja kentällä joutuu kertomaan Noahille tän matkan syöneen meidän ensikuun budjetin?”
Evien vakavalle naamalle puhkesi pieni hymy vastaukseksi.
12th May 2023
Lämmin, kesäisen makea tuulahdus täytti ilman. Kauan odotettu kesä oli viimein saapumassa myös Nordwindin tiluksella pitkän ja kolean, mutta rauhallisen talven jälkeen. No, ulkopuolelta katsottuna rauhallisen. Nuorista kisahevosen alokkaista täyttynyt tallirakennus ei juuri koskaan ollut "rauhallinen" vaan täynnä räjähdysmäistä energiaa ja nuoruuden villityksiä. Luke tunsi kaikkein helpoiten koulutuksen tuoman vastuun ja stressin painavan päälle näin kesäpäivien alussa, niin kuin jokaisena vuonna aiemminkin.
Varsojen koulutus ei tietenkään kesää odotellut ja Nordwindin tiloissa oli kattavat puitteet sileällä opiskeluun miltei missä vaan lajissa. Treenipäivät itsessään ei ollut se ongelma, päin vastoin, Luke oli onnistunut viemään sekä Wassenaarin että Kodan koulutukset isoin harppauksin eteenpäin. Mutta kevät aktivoi sekä näyttelytilaisuuksia, laatuarvosteluita ja ostajamarkkinoita kaikkia kerralla, että Luken olisi pitänyt pystyä jakautumaan neljään osaan ehtiäkseen käymään kaikissa tarvittavissa tilaisuuksissa kaikkien projektivarsojensa kanssa.
Puhumattakaan siitä, että varsakevätkin oli juttu ja toi nytkin tasaiseen tahtiin uusimpia projektia talliin ja tallista pitäisi saada tyhjennettyä vanhimpia karsinoita niiden tieltä. Vanhimmat projektit pitäisi siis alkaa saada viimeisteltyä ennen myyntiä uusiin koteihinsa. Mutta ongelmana oli, ainakin Luken mielestä, että hän olisi niin kovin mieluummin touhuillut nimenomaa Nevan kanssa kuin saattanut valmiiksi ei-niin-motivoivat nuoret projektinsa.
Tänään nopeasti kesäpäiväksi muuttunut sää tarjosi Lukelle harvinaisen hengähdystauon; aurinkoinen sää oli painunut nopeasti pilveen ja painavan tummat kiehkurat taivaalla rikkoutuivat navakaksi sateeksi sillä välin kun Luke oli tuonut nuoren mustan talliin ja heittänyt varusteita sen päälle. Sitä mies ei tiennyt ennen kuin avasi raskaat talliovet selälleen ja astui ulkokatokseen kolmen askeleen verran. Nevan kaviot kalkahtelivat kivilattialla kertovasti ja pysähtyivät aivan Luken taakse kun mieskin pysähtyi kiroamaan nopeasti muuttunutta säätä.
Noah oli paraikaa Ruotsissa kisaamassa valkoisen tammansa kanssa Hanami Weekillä. Evie oli puolestaan varannut maneesin koko päiväksi itselleen ja kultaisena loimuavalle kouluoriilleen. Luke ei edes leikitellyt ajatuksellaan liittyä heidän seuraan. Luimiva ja hampaitaan välkyttelevä kiukkupussi haluaisi heidät seurakseen yhtä vähän kuin Lukekin halusi mennä kyseisen hevosen pelottelemaksi. Niinpä Luke käveli katoksen reunalle ja käänsi tyhjän melassisangon istuimekseen, ja huokaisi syvään olkapäitään rentouttaen. Neva käveli kiltisti hänen luokseen kuten orilla oli tapana vaikka ori pääsikin liikkumaan varsin vapaasti pitkässä liekassa. Se laski suuren mustan päänsä miehen syliin ja hamuili samettisilla huulillaan miehen kuoritakin liepeitä.
Luke silitti hajamielisesti orin syliin työntämää turpaa ja jäljitti sormellaan valkoista piirtoa sen turvasta otsalle. Neva oli kasvanut huimasti kokoa viimeisen vuoden aikana mutta nyt se tuntui lopulta pysähtyvän, ainakin vertikaalisesti. Sen sijaan ori oli aloittanut kasvattamaan lihaksiaan ja rakenteeltaan siitä olikin tullut aika massiivinen. Hyväsukuiseksi kouluoriksi se ei ollut huono asia lainkaan, ja jos Luke muisti oikein tutustuessaan Wassenaarin myynti-ilmoitukseen vuosien takaa, myös orin vanhemmat olivat sieltä vähän raskaammasta päästä. Heidän pitäisi piakkoin suunnata kouluvarsojen laatuarvosteluihin, ennen kuin Neva kasvaisi siitä ohitse. Ja varsanäyttelyistäkin ori tarvitsisi vielä yhden erinomaisen arvonimeään varten. Sitten suunnattaisiin kantakirjaan. Luke olikin pistänyt merkille orin isän saaneen ykköspalkinnon kantakirjasta avaten näin mahdollisuuden myös Wassenaarille osallistua ilman KTK-serttejen hakemisen rumbaa. Ja jos ori oli perinyt vähääkään isänsä hienosta rakenteesta, toisen tai ensimmäisen palkinnon toivon elättely ei tuntunut Lukesta niin kaukaiselta.
Wassenaar ei tosiaan ollut enää pitkään 'varsa'. Luke oli jo useampien kuukausien aikana istahtanut orin selkään ja ollut tyytyväinen huomatessaan kuinka painoherkkä miehen istuntaan se oli jo nyt. Varsana häsläävästä Nevasta oli kuoriutunut rauhallisempi ja oppimishaluisempi nuori tapaus kuin Luke olikaan uskaltanut toivoa, ja lupaus GP-ratsun tasosta ei kuulostanut enää yhtä tyhjältä. Orin kanssa oltiinkin jo harjoiteltu valtaosaa perusasioista ja kunhan se viimein pääsisi oikeaan hevoskokoonsa, Luke pääsisi viimein aloittamaan sen mielenkiintoisimman osan ja käyttämään sitä porrastetuissa kilpailuissa osaamista seuraten. Sitä hän ei malttanut odottaa.
Kuurasateen hiljentyessä ja oriin silkkistä päätä rapsutellessa Luke pystyikin tuntemaan olonsa jo asteen kevyemmäksi. Tämän päivän kulku oli jo ennalta päätetty mutta he lähtisivät lähipäivinä pidemmälle maastolenkille rentoutumaan, Luke päätti. Neva olikin talven joutunut kiltisti odottelemaan lämpeneviä säitä ja sulaneita jäitä, jotta pääsisi taas nautiskelemaan vesileikeistä rannikolla. Siitä Nevasta ei varmaan koskaan pääsisi eroon vaikka vuodet vierisivätkin huimaa vauhtia.
Varsojen koulutus ei tietenkään kesää odotellut ja Nordwindin tiloissa oli kattavat puitteet sileällä opiskeluun miltei missä vaan lajissa. Treenipäivät itsessään ei ollut se ongelma, päin vastoin, Luke oli onnistunut viemään sekä Wassenaarin että Kodan koulutukset isoin harppauksin eteenpäin. Mutta kevät aktivoi sekä näyttelytilaisuuksia, laatuarvosteluita ja ostajamarkkinoita kaikkia kerralla, että Luken olisi pitänyt pystyä jakautumaan neljään osaan ehtiäkseen käymään kaikissa tarvittavissa tilaisuuksissa kaikkien projektivarsojensa kanssa.
Puhumattakaan siitä, että varsakevätkin oli juttu ja toi nytkin tasaiseen tahtiin uusimpia projektia talliin ja tallista pitäisi saada tyhjennettyä vanhimpia karsinoita niiden tieltä. Vanhimmat projektit pitäisi siis alkaa saada viimeisteltyä ennen myyntiä uusiin koteihinsa. Mutta ongelmana oli, ainakin Luken mielestä, että hän olisi niin kovin mieluummin touhuillut nimenomaa Nevan kanssa kuin saattanut valmiiksi ei-niin-motivoivat nuoret projektinsa.
Tänään nopeasti kesäpäiväksi muuttunut sää tarjosi Lukelle harvinaisen hengähdystauon; aurinkoinen sää oli painunut nopeasti pilveen ja painavan tummat kiehkurat taivaalla rikkoutuivat navakaksi sateeksi sillä välin kun Luke oli tuonut nuoren mustan talliin ja heittänyt varusteita sen päälle. Sitä mies ei tiennyt ennen kuin avasi raskaat talliovet selälleen ja astui ulkokatokseen kolmen askeleen verran. Nevan kaviot kalkahtelivat kivilattialla kertovasti ja pysähtyivät aivan Luken taakse kun mieskin pysähtyi kiroamaan nopeasti muuttunutta säätä.
Noah oli paraikaa Ruotsissa kisaamassa valkoisen tammansa kanssa Hanami Weekillä. Evie oli puolestaan varannut maneesin koko päiväksi itselleen ja kultaisena loimuavalle kouluoriilleen. Luke ei edes leikitellyt ajatuksellaan liittyä heidän seuraan. Luimiva ja hampaitaan välkyttelevä kiukkupussi haluaisi heidät seurakseen yhtä vähän kuin Lukekin halusi mennä kyseisen hevosen pelottelemaksi. Niinpä Luke käveli katoksen reunalle ja käänsi tyhjän melassisangon istuimekseen, ja huokaisi syvään olkapäitään rentouttaen. Neva käveli kiltisti hänen luokseen kuten orilla oli tapana vaikka ori pääsikin liikkumaan varsin vapaasti pitkässä liekassa. Se laski suuren mustan päänsä miehen syliin ja hamuili samettisilla huulillaan miehen kuoritakin liepeitä.
Luke silitti hajamielisesti orin syliin työntämää turpaa ja jäljitti sormellaan valkoista piirtoa sen turvasta otsalle. Neva oli kasvanut huimasti kokoa viimeisen vuoden aikana mutta nyt se tuntui lopulta pysähtyvän, ainakin vertikaalisesti. Sen sijaan ori oli aloittanut kasvattamaan lihaksiaan ja rakenteeltaan siitä olikin tullut aika massiivinen. Hyväsukuiseksi kouluoriksi se ei ollut huono asia lainkaan, ja jos Luke muisti oikein tutustuessaan Wassenaarin myynti-ilmoitukseen vuosien takaa, myös orin vanhemmat olivat sieltä vähän raskaammasta päästä. Heidän pitäisi piakkoin suunnata kouluvarsojen laatuarvosteluihin, ennen kuin Neva kasvaisi siitä ohitse. Ja varsanäyttelyistäkin ori tarvitsisi vielä yhden erinomaisen arvonimeään varten. Sitten suunnattaisiin kantakirjaan. Luke olikin pistänyt merkille orin isän saaneen ykköspalkinnon kantakirjasta avaten näin mahdollisuuden myös Wassenaarille osallistua ilman KTK-serttejen hakemisen rumbaa. Ja jos ori oli perinyt vähääkään isänsä hienosta rakenteesta, toisen tai ensimmäisen palkinnon toivon elättely ei tuntunut Lukesta niin kaukaiselta.
Wassenaar ei tosiaan ollut enää pitkään 'varsa'. Luke oli jo useampien kuukausien aikana istahtanut orin selkään ja ollut tyytyväinen huomatessaan kuinka painoherkkä miehen istuntaan se oli jo nyt. Varsana häsläävästä Nevasta oli kuoriutunut rauhallisempi ja oppimishaluisempi nuori tapaus kuin Luke olikaan uskaltanut toivoa, ja lupaus GP-ratsun tasosta ei kuulostanut enää yhtä tyhjältä. Orin kanssa oltiinkin jo harjoiteltu valtaosaa perusasioista ja kunhan se viimein pääsisi oikeaan hevoskokoonsa, Luke pääsisi viimein aloittamaan sen mielenkiintoisimman osan ja käyttämään sitä porrastetuissa kilpailuissa osaamista seuraten. Sitä hän ei malttanut odottaa.
Kuurasateen hiljentyessä ja oriin silkkistä päätä rapsutellessa Luke pystyikin tuntemaan olonsa jo asteen kevyemmäksi. Tämän päivän kulku oli jo ennalta päätetty mutta he lähtisivät lähipäivinä pidemmälle maastolenkille rentoutumaan, Luke päätti. Neva olikin talven joutunut kiltisti odottelemaan lämpeneviä säitä ja sulaneita jäitä, jotta pääsisi taas nautiskelemaan vesileikeistä rannikolla. Siitä Nevasta ei varmaan koskaan pääsisi eroon vaikka vuodet vierisivätkin huimaa vauhtia.
7th September 2022
Nimi: Wassenaar
Syntynyt: Suomessa. Suomalainen puoliverinen ori.
Muuttopäivänä 8 kuukautta. Pitkäkoipinen, pörröinen, turpansa joka paikkaan työntävä. Varsin perinteikäs varsa siis kyseessä.
Ostettu hintaan 10k. Suvusta löytyy vahvoja nimiä, mm. tunnetulta Amerikkalaiselta Vegas -kasvattajalta. Emän puolelta ruotsalaisia ja saksalaisia urheiluhevosia. Vain muutama näkyy käyneen laatuarvosteluita vaikka kaikilta taitaa löytyä kyllä kisavoittoja vyönsä alta. Mitään erityisen silmiinpistävää ei saavutuksissa taida kuitenkaan olla.
Vanhemmat ovat aloittaneet jo kisauransa. Emällä kisailtu korkeimmalla kouluratsastuksen tasolla ja kovasti lupailivat että periyttää hyviä kouluratsun ominaisuuksia myös jälkeläisille. Pieni salapoliisityö tuotti sen verran tulosta, että maailmaan on putkahtanut tammasta yksi orivarsa aikaisemminkin, ei ehkä ihan niillä kaikkein halutuimmilla kilparatsun ominaisuuksissa, mutta sen verran hyvillä, että rima on kohtuu korkealla. Isällä ei ole ennestään varsoja, eikä se ole ehtinyt kisaillakaan erityisen pitkälle tai korkeimmalla tasolla. Kouluvarsojen laatuarvostelussa se oli kuitenkin palkittu tilaisuuden parhaaksi. Kyseessä siis vielä nuori oripoika.
Haluavat selvästi hieman esimakua siitä, millaisia ominaisuuksia nuo kaksi varsoilleen periyttävät. Kokeiluvarsa siis, mutta sehän minulle kyllä passaa. Teen nimittäin oikein mielelläni selvitystyötä tällaisista tapauksista, pitää pelin hyvin mielenkiintoisena. Ajattelin kirjata tänne välietapit orin koulutuksessa, sekä muuta mielenkiintoista, vaikken juuri ole päiväkirjojen ystävä.
Nämä ensimmäiset kuukaudet on varmasti hyvin hiljaisia. Opetellaan aluksi nämä perustoimenpiteet; riimujen pitäminen, vieressä kulkeminen ja kavioiden hoitoa. Ori on vähän sählä, voin sen jo nyt kertoa. Tulee hieman mieleen kaikkien huomiota vaativa koira, joka luulee maailman pyörivän oman napansa ympärillä. Evie lupasi olla avuksi, kun hänen kädet sattuu olemaan tällä hetkellä tyhjillään. Kyllä hän vähän naljaili kuinka perinteisen tylsän hevosen olin itselleni löytänyt, mutta lyön vetoa että Wassenaarin kokoaikainen huomionhakeminen on jo pitkällä sulattamassa senkin naisen kivenkovan sydämen.
Pidämme oriita varsa-aitauksessa Frostboundin kanssa. Ilmenikin niin, että ajatus oli mitä mahtavin. Tuo pilkukas tammavarsa oli nimittäin varsin itseensä vetäytyvä ja omassa rauhassa oleva, mutta Wassenaarin nollassa oleva sosiaalisuudentaju korjasi senkin ongelma. Siis vaikka tamma kuinka yritti siirtyä muualle tuon hosujan luota, ori oli päättänyt liimaantua sen seuraan. Opettiko sen äiti sille edes hevosten omaa kieltä? Nyt ne vetelee tuolla pukkihyppyjä kilpaa toistensa kanssa. Säästettiin Noahkin harmailta hiuksilta.
No, näistä lähtökohdista on ihan hyvä lähteä liikkeelle. Tavoitellaan oriin kanssa tosiaan GP luokkia kouluratsastuksessa, kuten kasvattajat selvästi lupailivat. Niin pistetään se teoria sitten testiin. Sitä ennen aion käydä kuitenkin kiertämässä muutaman näyttelyn ja arvonimen ennen varsojen laatuarvosteluita. Tavoitteet on korkeat, mutta uskon että isäänsä paremmat pisteet on kyllä saavutettavissa. Jos ori ehtii keräämään hieman lisää järkeä päähänsä ennen sitä, siis.
Syntynyt: Suomessa. Suomalainen puoliverinen ori.
Muuttopäivänä 8 kuukautta. Pitkäkoipinen, pörröinen, turpansa joka paikkaan työntävä. Varsin perinteikäs varsa siis kyseessä.
Ostettu hintaan 10k. Suvusta löytyy vahvoja nimiä, mm. tunnetulta Amerikkalaiselta Vegas -kasvattajalta. Emän puolelta ruotsalaisia ja saksalaisia urheiluhevosia. Vain muutama näkyy käyneen laatuarvosteluita vaikka kaikilta taitaa löytyä kyllä kisavoittoja vyönsä alta. Mitään erityisen silmiinpistävää ei saavutuksissa taida kuitenkaan olla.
Vanhemmat ovat aloittaneet jo kisauransa. Emällä kisailtu korkeimmalla kouluratsastuksen tasolla ja kovasti lupailivat että periyttää hyviä kouluratsun ominaisuuksia myös jälkeläisille. Pieni salapoliisityö tuotti sen verran tulosta, että maailmaan on putkahtanut tammasta yksi orivarsa aikaisemminkin, ei ehkä ihan niillä kaikkein halutuimmilla kilparatsun ominaisuuksissa, mutta sen verran hyvillä, että rima on kohtuu korkealla. Isällä ei ole ennestään varsoja, eikä se ole ehtinyt kisaillakaan erityisen pitkälle tai korkeimmalla tasolla. Kouluvarsojen laatuarvostelussa se oli kuitenkin palkittu tilaisuuden parhaaksi. Kyseessä siis vielä nuori oripoika.
Haluavat selvästi hieman esimakua siitä, millaisia ominaisuuksia nuo kaksi varsoilleen periyttävät. Kokeiluvarsa siis, mutta sehän minulle kyllä passaa. Teen nimittäin oikein mielelläni selvitystyötä tällaisista tapauksista, pitää pelin hyvin mielenkiintoisena. Ajattelin kirjata tänne välietapit orin koulutuksessa, sekä muuta mielenkiintoista, vaikken juuri ole päiväkirjojen ystävä.
Nämä ensimmäiset kuukaudet on varmasti hyvin hiljaisia. Opetellaan aluksi nämä perustoimenpiteet; riimujen pitäminen, vieressä kulkeminen ja kavioiden hoitoa. Ori on vähän sählä, voin sen jo nyt kertoa. Tulee hieman mieleen kaikkien huomiota vaativa koira, joka luulee maailman pyörivän oman napansa ympärillä. Evie lupasi olla avuksi, kun hänen kädet sattuu olemaan tällä hetkellä tyhjillään. Kyllä hän vähän naljaili kuinka perinteisen tylsän hevosen olin itselleni löytänyt, mutta lyön vetoa että Wassenaarin kokoaikainen huomionhakeminen on jo pitkällä sulattamassa senkin naisen kivenkovan sydämen.
Pidämme oriita varsa-aitauksessa Frostboundin kanssa. Ilmenikin niin, että ajatus oli mitä mahtavin. Tuo pilkukas tammavarsa oli nimittäin varsin itseensä vetäytyvä ja omassa rauhassa oleva, mutta Wassenaarin nollassa oleva sosiaalisuudentaju korjasi senkin ongelma. Siis vaikka tamma kuinka yritti siirtyä muualle tuon hosujan luota, ori oli päättänyt liimaantua sen seuraan. Opettiko sen äiti sille edes hevosten omaa kieltä? Nyt ne vetelee tuolla pukkihyppyjä kilpaa toistensa kanssa. Säästettiin Noahkin harmailta hiuksilta.
No, näistä lähtökohdista on ihan hyvä lähteä liikkeelle. Tavoitellaan oriin kanssa tosiaan GP luokkia kouluratsastuksessa, kuten kasvattajat selvästi lupailivat. Niin pistetään se teoria sitten testiin. Sitä ennen aion käydä kuitenkin kiertämässä muutaman näyttelyn ja arvonimen ennen varsojen laatuarvosteluita. Tavoitteet on korkeat, mutta uskon että isäänsä paremmat pisteet on kyllä saavutettavissa. Jos ori ehtii keräämään hieman lisää järkeä päähänsä ennen sitä, siis.