Corbyn Karacoma
”Koman karsina oli aivan tallin päädyssä ja siellä myös itse varsa seisoi. Kuusi kuukautinen, mutta silti niin hillitty ja rauhallinen. Kun ojensin käteni, Koma tarjosi oitis turpaansa ja hengitti lämpimästä kämmeneeni. Suloinen ja ystävällinen, taisi Eliot sanoa. Aina niin hyvällä mielellä. Hieman herkähkö säikähtämään, mutta näyttää jo nyt helppoa luottamusta ihmisiin. Eteenpäin pyrkivä, kevyt ja sopivan herkkä - piirteet, joita ei odottaisi vielä näkyvän näin nuoressa hevosessa. Piirteet, jotka kuulosti ennemminkin tilaustyöhön maalatuilta." Päiväkirja 17/11/2023 |
Luonteenpiirteet
Corbyn Karacoma on varsin selkeästi perinyt isältään kadehtittavan positiivisen elämänasenteensa. Tamma on peruskäyttäytymiseltään sellainen hyväntuulinen joka tyypin unelma, jonka suloisen tarkkaavaisena liikkuvat korvat ja silmät hurmaavat varmasti paatuneemmankin hevosihmisen mielen. Tallikäyttäytymiseltään harvinaisen kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta kyllä siitä vähän ruutiakin saa kaivettua esille, eikä aina tarvitse edes kovin paljon yrittää. Harjailusta ja yhteisistä rapsutteluhetkistä tamma nauttii yleensä huuli pitkänä ja korvat lerppuen, eikä vaaraa varpaille astumisestakaan ole. Koma kun yleensä väistää kiltisti aina pyydettäessä ja seisoo rauhallisena paikoillaan tarpeen vaatiessa.
Kymppi plussan tamma ansaitsee myös laidunkäyttäytymisestään. Koman bravuureihin kuuluu laitumella ja tarhassa vastaan tuleminen ja innokkaana perässä seuraaminen. Puoliverinen on helppo tarhata laumassa ja on usein enemmän alistuvaa sorttia kuin mikään muiden pompottelija. Ei ole juuri koskaan myöskään itse haastanut riitaa, joten mahdolliset vekit ovat yleensä jonkin toisen toimesta tehtyjä. Koma tulee usein paremmin toimeen tammojen kanssa kuin ruunien, ja parhaiden ystävystensä kanssa intoutuu helposti leikkimään.
Narun tai ohjien päässä Koma käyttäytyy tyypilliseen tapaansa melko kiltisti. Selästä käsin tamma on sopivan herkkä ja meneväinen, vaikka välillä saattaakin säpsyä. Koma tukeutuu usein jännissä tilanteissa vahvasti ihmiseen ja vaikka sydämen tykytyksiä saattaakin silloin tällöin ilmetä, päästään niistä yleensä nopeasti yli ja asiasta seuravaan. Komalta löytyy siis oma pakenemisvaihteensa ja se on hyvä jokaisen selässä istuvan muistaa. Aurinkoisimpinakin päivinä jolloin minkään ei voisi kuvitella menevän pieleen, Koman huomion saattaa varastaa jokin "pelottava" asia ja silloin hän onkin helposti jo näyttämässä takamustaan. Ja se pelottava asia voi olla päivästä ja tähtien asennosta riippuen ihan mikä tahansa, joten koskaan ei voi olla varma millainen ratsastuskerta tulee oikein olemaan.
Ylipäätään helposti luettavissa oleva rehti työskentelijä, jonka epäröinninkin näkee jo varsin kaukaa. Koma saattaa välillä kaivata hieman rohkaisua erikoisemmille esteille, mikä saattaa näkyä pienenä kiemurteluna ja tuijotteluna. Yleensä tosin hyppää mieluummin kuin kieltää vaikeammissakin paikoissa, joten harvemmin täysstoppeja edes tulee.
Rakenteeltaan Koma on kevyt, mutta varsin voimakas, mikä näkyy hyvin kovassa ponnistusvoimassa. Hyppää kevyesti 140 sentin ratoja, muttei ole edistynyt enää sitä pidemmälle. Erinomainen kuitenkin omalla tasollaan ja tamman työskentelyä on ilo seurata taitavan ratsastajan kanssa. Koma inhoaa puomikosketuksia ja välillä ne saattavat aiheuttaa pieniä protestiloikkia heti hypyn jälkeen. Karacoma ei kuitenkaan tahallaan halua kenellekkään pahaa ja pitää hyvin välillä hieman räiskähteleväisen energiansa kurissa. Esimerkiksi palkintojen jaossa tamma saattaa helposti olla rauhallisimmin seisova, eikä puoliverinen saa yleensä mitään tyhmää päähänsä edes kunniakierroksella kiihdytellessään
Kymppi plussan tamma ansaitsee myös laidunkäyttäytymisestään. Koman bravuureihin kuuluu laitumella ja tarhassa vastaan tuleminen ja innokkaana perässä seuraaminen. Puoliverinen on helppo tarhata laumassa ja on usein enemmän alistuvaa sorttia kuin mikään muiden pompottelija. Ei ole juuri koskaan myöskään itse haastanut riitaa, joten mahdolliset vekit ovat yleensä jonkin toisen toimesta tehtyjä. Koma tulee usein paremmin toimeen tammojen kanssa kuin ruunien, ja parhaiden ystävystensä kanssa intoutuu helposti leikkimään.
Narun tai ohjien päässä Koma käyttäytyy tyypilliseen tapaansa melko kiltisti. Selästä käsin tamma on sopivan herkkä ja meneväinen, vaikka välillä saattaakin säpsyä. Koma tukeutuu usein jännissä tilanteissa vahvasti ihmiseen ja vaikka sydämen tykytyksiä saattaakin silloin tällöin ilmetä, päästään niistä yleensä nopeasti yli ja asiasta seuravaan. Komalta löytyy siis oma pakenemisvaihteensa ja se on hyvä jokaisen selässä istuvan muistaa. Aurinkoisimpinakin päivinä jolloin minkään ei voisi kuvitella menevän pieleen, Koman huomion saattaa varastaa jokin "pelottava" asia ja silloin hän onkin helposti jo näyttämässä takamustaan. Ja se pelottava asia voi olla päivästä ja tähtien asennosta riippuen ihan mikä tahansa, joten koskaan ei voi olla varma millainen ratsastuskerta tulee oikein olemaan.
Ylipäätään helposti luettavissa oleva rehti työskentelijä, jonka epäröinninkin näkee jo varsin kaukaa. Koma saattaa välillä kaivata hieman rohkaisua erikoisemmille esteille, mikä saattaa näkyä pienenä kiemurteluna ja tuijotteluna. Yleensä tosin hyppää mieluummin kuin kieltää vaikeammissakin paikoissa, joten harvemmin täysstoppeja edes tulee.
Rakenteeltaan Koma on kevyt, mutta varsin voimakas, mikä näkyy hyvin kovassa ponnistusvoimassa. Hyppää kevyesti 140 sentin ratoja, muttei ole edistynyt enää sitä pidemmälle. Erinomainen kuitenkin omalla tasollaan ja tamman työskentelyä on ilo seurata taitavan ratsastajan kanssa. Koma inhoaa puomikosketuksia ja välillä ne saattavat aiheuttaa pieniä protestiloikkia heti hypyn jälkeen. Karacoma ei kuitenkaan tahallaan halua kenellekkään pahaa ja pitää hyvin välillä hieman räiskähteleväisen energiansa kurissa. Esimerkiksi palkintojen jaossa tamma saattaa helposti olla rauhallisimmin seisova, eikä puoliverinen saa yleensä mitään tyhmää päähänsä edes kunniakierroksella kiihdytellessään
Sukutiedot
i. Grand Gargantuan trak, 175 cm, tprn VH20-021-0113 |
ii. Friendly Oneevm trak, 170 cm, prn |
iii. Doughty Duilioevm |
iie. Friend Of A Queenevm | ie. Grand Gloriousevm holst, 163 cm, mrn |
iei. Happy Day's Eveevm |
iee. Gallantiaevm | ||
e. Höna Xtreme sgsh, 171 cm, rt VH21-253-0005 |
ei. Step Farm's Igniteevm amwb, 170 cm, trt |
eii. Ignotusevm |
eie. Xa-Xaevm | ee. Dalripa Xtremeevm sgsh, 175 cm, rt |
eei. Jonny Xtremeevm |
eee. Vaktel Xtremeevm |
Ei tarjolla jalostukseen
|
Perilliset |
Sukuselvitys
i. Grand Gargantuan, tai GG, kuten Corbyn ratsastuskeskuksessa jo nopeasti tavaksi vakiintuneeksi kutsumanimen ansainnut herra on luonteeltaa - ja kooltaan - lempeä jätti. Tummanpunarautias herra on jo nuoresta iästä asti ollut ikäisekseen kypsä niin käytökseltään kuin ominaisuuksiltaan. Siltä löytyy rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä oppimiseen sekä rohkeutta ja isoa laukkaa työntekemiseen, ja kapasiteettia ja hyppykykyä oikeastaan mille tahansa tasolle. Kasvattajansa Dierk Mayerin sanoin, ori todella on täynnä laatua. GG on aloittanut kenttäratsun uransa maltillisesti, käyden ottamassa osaa Kalla Cupin että Convallaria Eventing osakilpailuissa, ja vaikkei näistä olekaan sijoituksia orille vielä ropissut, on GG:n kanssa kilpailtu porrastetut sijoitukset kuitenkin täyteen. Tähtäimet on edelleen korkealla, sillä orista kaavaillaan neljän tähden ratsua ja sitähän kohti ori on huimaa vauhtia menossakin. Karacoma on Grand Gargantuanin esikoinen.
ii. Friendly One on tosiaankin nimensä veroinen herrasmies. Lempeä, mutta meneväinen punaruunikko on tehnyt uraa esteillä menestyen keskinkertaisesti 140 ja 150 sentin luokissa. "One" on voittanut useita sydämiä puolelleen sympaattisella olemuksellaan ja ihanan herkällä ratsastettavuudella. Ori liitelee kauniisti kentän yläpuolella, eikä laukkaan siirryttäessä ole tosiankaan ihmettelyä siitä, keltä GG on ilmavan laukkansa perinyt. Jälkeläisiä trakehner on jättänyt jälkeensä melkoisen vanan orin ollessa myytävänä muutamaankin otteseen. One on kiertänyt Euroopassa ihme kyllä, parilla eri omistajalla ja astunut tammoja jokaisessa maassa, jossa on asunut. Poikansa tapaan ori on rohkea ja hieman hitaasti syttyvämpi diesel-malli, jonka perässä on kuitenkin innostuessa vaikea pysyä. Jälkeläisilleen se on periyttänyt lauhkean mukavaa luonnettaan ja monet varsoista ovat olleet kirkkaan punaruunikoita.
ie. Maalimerestä kävellyt ja päänsä sinne dipannut Grand Glorious on kokenut estekonkari. Tamma on toiminut kolmen eri junnun tasonnostajana ja opetusmestarina ja saanut siinä sivussa kaksi hilpeän luonteista varsaa, joista GG on toinen. Isokokoinen ruunikko on arjessa sympaattinen hoidettava. Se nauttii kovasti harjailusta ja on esimerkiksi kipukäytöksen suhteen hyvin läpinäkyvä. Ratsastaessa tamma on loistava opettajan roolissa. Granny huomauttaa ratsastajan virheistä, muttei vie sitä äärimmilleen ja mielenosoituksissa on helppo pysyä mukana. Hypätessä trakehner kieltää harvemmin. Sen sijaan sillä on suuri ja ilmava, hieman omintakeinen hyppy, jossa pitää opetella pysymään mukana. Ruunikko on kilpaillut lähinnä junnuluokkia, mutta kotona siltä löytyy ponnua lähes 160 senttiin asti. Ratsastajaa tälle tasolle ei kuitenkaan ole löytynyt, joten Grannyn kanssa ollaan pysytelty tutuissa ja turvallisissa 140 sentin luokissa.
e. Jostain syystä kanamaiseksi luonnehdittu Höna Xtreme on kaikessa kokonaisuudessa varsin suorasukainen ja simppeli sporttihevostamma, joka osaa näyttää omat mielipiteensä ilmein ja elein, myöskin kohteliaasti. Liinaharjainen tamma on helposti käsiteltävä sekä maassa että ratsain, kunhan käsittelijältä löytyy itsevarmuutta ja napakkuutta selvittämään nokkimisjärjestys. Hönä on vahvempi kuin miltä se näyttää; tamman voimakkaat takajalat lennättää sen esteen yli kaaressa jopa liioittelemisiin saakka ja itsevarmuuttakin riittää kiperimmissäkin paikoissa, vaikka hyvinvointi saattaisi siitä kärsiäkin. Varmajalkaisuus näkyy myös hyvänä maastokaverina, mutta koska Höna ei säpsy, ole umpimielinen eikä herkkänahkainen, on tamma oikein menevä peli korkeillakin rataestetasoilla. Hönan kanssa on kilpailtu tasaisin tuloksin 140 cm luokissa sekä pienempien tallien kisoissa että suuremmilla kansainvälisillä tasoilla, kuten Hannaby Hanami Weekillä ja Power Jumpissa, ja porrastetut on ehditty kilpailemaan täysiinsä. Varsoja Hönalle on ehtinyt tulla kahden kappaleen verran, joista molemmat suuntaavat aktiivisesti omien lajiensa kisakenttiä kohti.
ei. Jenkkiläistä perua oleva Step Farm's Ignite on melko suurikokoinen sekä äänenkäytöltään, että rungoltaan. Ignitelle yleistä on ilmoittaa tulostaan aina jo tavaramerkiksi muodotuneelle höpläyksellään aina paikalle saapuessaan. Kilpailutaustaa, sillä ei ole paljoa, orin ollessa lähinnä harrasteratsuna, mutta kotona se on kivunnut aina 130 sentin esteitä. Ori tulee melko tuntemattomasta suvusta, ja erityisesti isälinjassa on lähinnä harrastehevosia. Varsoja Ignitella on vain yksi, eli Höna, mutta suunnitelmissa on tarjota tummanrautiasta oria myös tulevalla kaudella jalostukseen. Luonteeltaan ori on kiltti, mutta jotenkin hieman levoton.
ee. Hönan emä, Dalripa Xtreme oli monella tapaa hyvin samanlainen kuin tyttärensäkin. Se oli yksinkertainen käsiteltävä, kertoi selkeästi mielipiteistään ja oli aina jotenkin juuri ihmisen tavoittamattomissa henkisellä tasolla. Rautias sim-game sport horse vasoi kolme ihastuttavaa liinaharjaista varsaa, joista kaksi oli oreja ja yksi tammoja. Emä- sekä isälinjasta tulleet täysverimäiset piirteet näkyivät myös Dalripassa. Se oli ketterä ja kevyt rakenteeltaan, eikä esteillä ratsastajalla ollut paljoa sananvaltaa vauhdinsäätelyssä. Dalripa menehtyi suolenkiertymään 17-vuotiaana, juuri kevään alussa.
ii. Friendly One on tosiaankin nimensä veroinen herrasmies. Lempeä, mutta meneväinen punaruunikko on tehnyt uraa esteillä menestyen keskinkertaisesti 140 ja 150 sentin luokissa. "One" on voittanut useita sydämiä puolelleen sympaattisella olemuksellaan ja ihanan herkällä ratsastettavuudella. Ori liitelee kauniisti kentän yläpuolella, eikä laukkaan siirryttäessä ole tosiankaan ihmettelyä siitä, keltä GG on ilmavan laukkansa perinyt. Jälkeläisiä trakehner on jättänyt jälkeensä melkoisen vanan orin ollessa myytävänä muutamaankin otteseen. One on kiertänyt Euroopassa ihme kyllä, parilla eri omistajalla ja astunut tammoja jokaisessa maassa, jossa on asunut. Poikansa tapaan ori on rohkea ja hieman hitaasti syttyvämpi diesel-malli, jonka perässä on kuitenkin innostuessa vaikea pysyä. Jälkeläisilleen se on periyttänyt lauhkean mukavaa luonnettaan ja monet varsoista ovat olleet kirkkaan punaruunikoita.
ie. Maalimerestä kävellyt ja päänsä sinne dipannut Grand Glorious on kokenut estekonkari. Tamma on toiminut kolmen eri junnun tasonnostajana ja opetusmestarina ja saanut siinä sivussa kaksi hilpeän luonteista varsaa, joista GG on toinen. Isokokoinen ruunikko on arjessa sympaattinen hoidettava. Se nauttii kovasti harjailusta ja on esimerkiksi kipukäytöksen suhteen hyvin läpinäkyvä. Ratsastaessa tamma on loistava opettajan roolissa. Granny huomauttaa ratsastajan virheistä, muttei vie sitä äärimmilleen ja mielenosoituksissa on helppo pysyä mukana. Hypätessä trakehner kieltää harvemmin. Sen sijaan sillä on suuri ja ilmava, hieman omintakeinen hyppy, jossa pitää opetella pysymään mukana. Ruunikko on kilpaillut lähinnä junnuluokkia, mutta kotona siltä löytyy ponnua lähes 160 senttiin asti. Ratsastajaa tälle tasolle ei kuitenkaan ole löytynyt, joten Grannyn kanssa ollaan pysytelty tutuissa ja turvallisissa 140 sentin luokissa.
e. Jostain syystä kanamaiseksi luonnehdittu Höna Xtreme on kaikessa kokonaisuudessa varsin suorasukainen ja simppeli sporttihevostamma, joka osaa näyttää omat mielipiteensä ilmein ja elein, myöskin kohteliaasti. Liinaharjainen tamma on helposti käsiteltävä sekä maassa että ratsain, kunhan käsittelijältä löytyy itsevarmuutta ja napakkuutta selvittämään nokkimisjärjestys. Hönä on vahvempi kuin miltä se näyttää; tamman voimakkaat takajalat lennättää sen esteen yli kaaressa jopa liioittelemisiin saakka ja itsevarmuuttakin riittää kiperimmissäkin paikoissa, vaikka hyvinvointi saattaisi siitä kärsiäkin. Varmajalkaisuus näkyy myös hyvänä maastokaverina, mutta koska Höna ei säpsy, ole umpimielinen eikä herkkänahkainen, on tamma oikein menevä peli korkeillakin rataestetasoilla. Hönan kanssa on kilpailtu tasaisin tuloksin 140 cm luokissa sekä pienempien tallien kisoissa että suuremmilla kansainvälisillä tasoilla, kuten Hannaby Hanami Weekillä ja Power Jumpissa, ja porrastetut on ehditty kilpailemaan täysiinsä. Varsoja Hönalle on ehtinyt tulla kahden kappaleen verran, joista molemmat suuntaavat aktiivisesti omien lajiensa kisakenttiä kohti.
ei. Jenkkiläistä perua oleva Step Farm's Ignite on melko suurikokoinen sekä äänenkäytöltään, että rungoltaan. Ignitelle yleistä on ilmoittaa tulostaan aina jo tavaramerkiksi muodotuneelle höpläyksellään aina paikalle saapuessaan. Kilpailutaustaa, sillä ei ole paljoa, orin ollessa lähinnä harrasteratsuna, mutta kotona se on kivunnut aina 130 sentin esteitä. Ori tulee melko tuntemattomasta suvusta, ja erityisesti isälinjassa on lähinnä harrastehevosia. Varsoja Ignitella on vain yksi, eli Höna, mutta suunnitelmissa on tarjota tummanrautiasta oria myös tulevalla kaudella jalostukseen. Luonteeltaan ori on kiltti, mutta jotenkin hieman levoton.
ee. Hönan emä, Dalripa Xtreme oli monella tapaa hyvin samanlainen kuin tyttärensäkin. Se oli yksinkertainen käsiteltävä, kertoi selkeästi mielipiteistään ja oli aina jotenkin juuri ihmisen tavoittamattomissa henkisellä tasolla. Rautias sim-game sport horse vasoi kolme ihastuttavaa liinaharjaista varsaa, joista kaksi oli oreja ja yksi tammoja. Emä- sekä isälinjasta tulleet täysverimäiset piirteet näkyivät myös Dalripassa. Se oli ketterä ja kevyt rakenteeltaan, eikä esteillä ratsastajalla ollut paljoa sananvaltaa vauhdinsäätelyssä. Dalripa menehtyi suolenkiertymään 17-vuotiaana, juuri kevään alussa.
Periyttää:
✓ Helppoa ja rehtiä luonnetta ✓ Valkokirjavuutta ?
- Herkkyys
- Käynti - Pää, kaula & etuosa
kohtalainen
kohtalainen kohtalainen
+ Jalat & kaviot
+ Kuuliaisuus + Kestävyys
erinomainen
hyvä hyvä |
ERJ vt. 2/8
0 starttia | 0 voittoa | 0 sijoitusta | = 0 %
|
Almanakka |
Palkintorahat 0 v€
|
Sijoitus
|
Prosentit
|
|
Luokka
|
Alaisuus
|
Kisapaikka
|
Päivämäärä
|
Näyttelytulokset
|
Vertical Divider
|
|
Päiväkirja
18th March 2024 - koeratsastuksia
En voinut vastustaa uteliaisuuttani, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta koeratsastaa Nordwind E. Incin splashed white -rautias Koma, jolla oli kasvattajan mukaan mitä positiivisin elämänasenne ja sydäntälämmittävin luonne. Varaudun muutamalla porkkananpalasella saapuessani hakemaan Komaa sen omistajan Noahin kanssa laitumelta, vaikka nopeasti käykin ilmi, ettei minkäänlaisille lahjoille olisi ollut tarvetta. Koma vie sydämeni saman tien! Se seuraa aidan toisella puolella ja jopa hörisee, vaikka arvelen hörinän johtuvan ennemmin Noahista kuin minusta.
Päästyäni Koman selkään minua harmittaa jo se fakta, jonka Noah on minulle puhelimessa aiemmin kertonut: suurella todennäköisyydellä hevonen ei tulisi hyppäämään 160 sentin ratoja, vaikka toki lopullista skouppia oli vaikea arvioida niin nuoresta hevosesta. Keventäessäni Koman selässä toivon kovasti, että Noah yllättäen muistaisikin sekoittaneensa Koman johonkin toiseen hevoseen -- Koma on ihana, niin yritteliäs ja helposti liikkuva, että minun tekee monta kertaa mieli kumartua ja halata sen auringossa kauniisti kiiltelevää kaulaa.
Ilmavire nostaa kyynelet silmiini, kun hyppään Komalla pari koe-estettä. Sen korvat kääntyvät höröön ennen hyppyä ja se lyhentää askeltaan monta kertaa selkeästi harkiten, ei sillä tavalla kuin kieltämistä suunnitteleva hevonen, vaan tavalla joka saa minut arvelemaan sen toden totta yrittävän parhaansa. Kun yksi puomi kolahtaa Koman takajalkaan huomaan kuitenkin, että mukana taitaa olla myös pieni osa jännitystä: tamma säpsähtää ja potkaisee laskeutumisen jälkeen toisen takajalkansa ilmaan, mutta jo lyhyelle sivulle käännyttäessä on yhteinen rytmi taas löytynyt.
Taluttaessani Komaa loppukäyntien aikana en voi olla miettimättä miten upeaa olisi, jos voisin ostaa kokonaisen pienen tallin täyteen Koman kaltaisia hevosia.
Päästyäni Koman selkään minua harmittaa jo se fakta, jonka Noah on minulle puhelimessa aiemmin kertonut: suurella todennäköisyydellä hevonen ei tulisi hyppäämään 160 sentin ratoja, vaikka toki lopullista skouppia oli vaikea arvioida niin nuoresta hevosesta. Keventäessäni Koman selässä toivon kovasti, että Noah yllättäen muistaisikin sekoittaneensa Koman johonkin toiseen hevoseen -- Koma on ihana, niin yritteliäs ja helposti liikkuva, että minun tekee monta kertaa mieli kumartua ja halata sen auringossa kauniisti kiiltelevää kaulaa.
Ilmavire nostaa kyynelet silmiini, kun hyppään Komalla pari koe-estettä. Sen korvat kääntyvät höröön ennen hyppyä ja se lyhentää askeltaan monta kertaa selkeästi harkiten, ei sillä tavalla kuin kieltämistä suunnitteleva hevonen, vaan tavalla joka saa minut arvelemaan sen toden totta yrittävän parhaansa. Kun yksi puomi kolahtaa Koman takajalkaan huomaan kuitenkin, että mukana taitaa olla myös pieni osa jännitystä: tamma säpsähtää ja potkaisee laskeutumisen jälkeen toisen takajalkansa ilmaan, mutta jo lyhyelle sivulle käännyttäessä on yhteinen rytmi taas löytynyt.
Taluttaessani Komaa loppukäyntien aikana en voi olla miettimättä miten upeaa olisi, jos voisin ostaa kokonaisen pienen tallin täyteen Koman kaltaisia hevosia.
© Salma VRL-13360
21st May 2023
"Merkintöjen johdonmukainen tekeminen ei ole vahvimpia ominaisuuksiani, joku on saattanut jo huomata, sillä jälleen on kulunut kuukausia kun Koma siirtyi tiimiimme ja tämä on vasta ensimmäinen kerta kun istahdan alas kertomaan niistä.
Koma kasvaa hurjaa vauhtia ja välillä tuntuu, että ihan vaan kasvamisen ilosta. Valmiiksi huipelosta varsasta on tullut vieläkin huipelompi, sillä sen jalat tuntuu menevän ainakin kaksi kuukautta muuta kehoa edellä. Ei toki ainut asia joka on kasvanut, Koman persoonakin on alkanut häikäisemään yhtä kirkkaasti kuin varsan hyppy-yrityksetkin.
Etsimme kovasti yhteistä “gruuviamme”, kokeilemme erilaisia asioita ja joka päivä alan oppimaan enemmän mikä tekee Komasta, no, Koman. Ja väittäisin, että tämä aika on aina ollut suosikkini koko prosessi (nähdä omin silmin minkälainen hulttio sinne varsamaisen naiiviuden taakse on aina piiloutunut).
Nämä alkutalven päivät on alkaneet lähtemään käyntiin hyvin samalla tapaa: löydän Koman seisomasta laitumelta pelkkänä korvana ja uteliaisuutena, valmiina mihinlaisiin metkuihin tahansa mitä olen saanut keksittyä treeniaikatauluja suunnitellessa (se katsoo aina sivusilmällä tuloani kuin kysyen: “mitä tänään on agendassa?”). Varsan silmissä on aina välähdys leikkimielisyyttä, päivä päivältä enemmän, että joka aamu herätessäni huomaan pohtivani onko tänään se päivä, kun Koma tekeekin jotain odottamatonta. Välillä sen ilkikurinen luonne herää eloon ja laitumelta hakureissu muuttuukin hippaleikiksi; väistämistä, mutkittelua, “kutsu” mukaan tuohon hevosmaailman pelleilyyn. Normaalia nuoruuden innokkuutta, mikä toimii hyvänä muistutuksena, että työskentelemme vielä “vain” varsan kanssa, joka on edelleen vasta oppimassa tallin (ja maailman) tavoille. Kyllä Koma sosialisoi myös muiden laidunkavereidensa kanssa, mutta omalla, “chillillä” tavallaan.
Koulutus on tietenkin vielä ihan alkuvaiheissa ja pyrin pitämään asiat alkeissa vielä jonkin aikaa. Seuraamisharjoituksia, paikoillaan pysyttelyä (minkä varsa osaakin kuin ammattilainen) ja hoitosessioita. Tasaista luottamuksen rakentamista (salainen tai ei niin salainen ainesosamme alkutaipaleen harjoituksissa). Tämän kaiken lisäksi se mielihyvän tunne mikä tulee, kun näkee Koman saavan narunpäästä kiinni on aika addiktoivaa. Nuoreksi hevoseksi Koma on kärsivällinen, höystettynä tilkallisella nenäkkyyttä kun jokin nappaa sen mielenkiinnon.
Vaikka olemmekin vielä perusasioissa, olen alkanut juoksuttamaan Komaa aktiivisemmin. Ei mitään selästä käsin harjoituksia vielä, tietenkään, mutta työstämme äänikäskyjä ja perus eleitä. Koma nappaa päivän aiheista nopeasti kiinni ja se älykkyys, minkä huomasin ostokäynnillä on todellakin rantautumassa. Juoksutus ei ole myöskään pelkästään fyysistä harjoittelua, vaan myös mentaalista stimulointia Komalle; käskyjeni käsittelyä ja oman kielemme kehittämistä, ja kaikki tämä on etenemässä suunnitelmieni mukaan.
Tänään vierailimme ensimmäistä kertaa esteradalla. Yksinkertaisia esteitä, pääasiassa maapuomeja heiteltynä sinne tänne kenttää - ei mitään rasittavaa. Koman atleettisuus häikäisi heti ensikättelyssä ja varsa näytti oikeasti nauttivan uudenlaisesta haasteesta (odotan kauhulla sitä päivää kun eteeni tulee projekti joka EI nauti esteistä ja haasteista). Koman liikkeet todella on hyvin koordinoituja ja sen takaosa venyy enemmän kuin muistan kellään tuon ikäisellä varsalla, mikä tulee olemaan varsinainen voimavara tulevaisuudessa (sen vanhemmathan molemmat hyppäävät miltei GP-tason ratoja, hyppäisiköhän tämäkin? Jännityksellä odotan).
Koma on edelleen säikähtävää sorttia - rusahtelut, tuulahdukset ja sen sellaiset turhanpäiväiset. Turhankin arkaluontoinen odottamattomiin asioihin ja ääniin, edelleen. Pitää minut varpaisillani ja muistuttaa, että vaikka kuinka hyvin saan varsaan sisäistettyä perusasiat, Koman kanssa tulee aina olemaan elementti ennalta arvaamattomuutta enkä sitä tule todennäköisesti koskaan saamaan kitkettyä pois (kuten hevosten kanssa yleensä, mutta voimakkaammin Koman). Joten työstän edelleen sopivan tasapainon löytämiseksi; patistan Komaa juuri tarpeeksi kasvattaakseni sen itsevarmuutta silti menemättä yli laidan.
Nyt illan päätteeksi, kaikki asiat huomioiden, olen edelleen tyytyväinen hankintaani eikä minulla ole kuin suuria odotuksia Koman suhteen. Tammasta saa vielä hyvän ja rauhallisen (pienillä yllätyksillä höystettynä tilanteen sattuessa) partnerin estekentille, varmasti korkeammillekin luokille kunhan koulutus etenee suunnitellusti ja suuremmitta ongelmitta (koputan puuta). Siinä todella on potentiaalia, enkä ihmettelisi jos näkisimme sen tulevaisuudessa jopa Power Jump-arvokisoissa..
Koma kasvaa hurjaa vauhtia ja välillä tuntuu, että ihan vaan kasvamisen ilosta. Valmiiksi huipelosta varsasta on tullut vieläkin huipelompi, sillä sen jalat tuntuu menevän ainakin kaksi kuukautta muuta kehoa edellä. Ei toki ainut asia joka on kasvanut, Koman persoonakin on alkanut häikäisemään yhtä kirkkaasti kuin varsan hyppy-yrityksetkin.
Etsimme kovasti yhteistä “gruuviamme”, kokeilemme erilaisia asioita ja joka päivä alan oppimaan enemmän mikä tekee Komasta, no, Koman. Ja väittäisin, että tämä aika on aina ollut suosikkini koko prosessi (nähdä omin silmin minkälainen hulttio sinne varsamaisen naiiviuden taakse on aina piiloutunut).
Nämä alkutalven päivät on alkaneet lähtemään käyntiin hyvin samalla tapaa: löydän Koman seisomasta laitumelta pelkkänä korvana ja uteliaisuutena, valmiina mihinlaisiin metkuihin tahansa mitä olen saanut keksittyä treeniaikatauluja suunnitellessa (se katsoo aina sivusilmällä tuloani kuin kysyen: “mitä tänään on agendassa?”). Varsan silmissä on aina välähdys leikkimielisyyttä, päivä päivältä enemmän, että joka aamu herätessäni huomaan pohtivani onko tänään se päivä, kun Koma tekeekin jotain odottamatonta. Välillä sen ilkikurinen luonne herää eloon ja laitumelta hakureissu muuttuukin hippaleikiksi; väistämistä, mutkittelua, “kutsu” mukaan tuohon hevosmaailman pelleilyyn. Normaalia nuoruuden innokkuutta, mikä toimii hyvänä muistutuksena, että työskentelemme vielä “vain” varsan kanssa, joka on edelleen vasta oppimassa tallin (ja maailman) tavoille. Kyllä Koma sosialisoi myös muiden laidunkavereidensa kanssa, mutta omalla, “chillillä” tavallaan.
Koulutus on tietenkin vielä ihan alkuvaiheissa ja pyrin pitämään asiat alkeissa vielä jonkin aikaa. Seuraamisharjoituksia, paikoillaan pysyttelyä (minkä varsa osaakin kuin ammattilainen) ja hoitosessioita. Tasaista luottamuksen rakentamista (salainen tai ei niin salainen ainesosamme alkutaipaleen harjoituksissa). Tämän kaiken lisäksi se mielihyvän tunne mikä tulee, kun näkee Koman saavan narunpäästä kiinni on aika addiktoivaa. Nuoreksi hevoseksi Koma on kärsivällinen, höystettynä tilkallisella nenäkkyyttä kun jokin nappaa sen mielenkiinnon.
Vaikka olemmekin vielä perusasioissa, olen alkanut juoksuttamaan Komaa aktiivisemmin. Ei mitään selästä käsin harjoituksia vielä, tietenkään, mutta työstämme äänikäskyjä ja perus eleitä. Koma nappaa päivän aiheista nopeasti kiinni ja se älykkyys, minkä huomasin ostokäynnillä on todellakin rantautumassa. Juoksutus ei ole myöskään pelkästään fyysistä harjoittelua, vaan myös mentaalista stimulointia Komalle; käskyjeni käsittelyä ja oman kielemme kehittämistä, ja kaikki tämä on etenemässä suunnitelmieni mukaan.
Tänään vierailimme ensimmäistä kertaa esteradalla. Yksinkertaisia esteitä, pääasiassa maapuomeja heiteltynä sinne tänne kenttää - ei mitään rasittavaa. Koman atleettisuus häikäisi heti ensikättelyssä ja varsa näytti oikeasti nauttivan uudenlaisesta haasteesta (odotan kauhulla sitä päivää kun eteeni tulee projekti joka EI nauti esteistä ja haasteista). Koman liikkeet todella on hyvin koordinoituja ja sen takaosa venyy enemmän kuin muistan kellään tuon ikäisellä varsalla, mikä tulee olemaan varsinainen voimavara tulevaisuudessa (sen vanhemmathan molemmat hyppäävät miltei GP-tason ratoja, hyppäisiköhän tämäkin? Jännityksellä odotan).
Koma on edelleen säikähtävää sorttia - rusahtelut, tuulahdukset ja sen sellaiset turhanpäiväiset. Turhankin arkaluontoinen odottamattomiin asioihin ja ääniin, edelleen. Pitää minut varpaisillani ja muistuttaa, että vaikka kuinka hyvin saan varsaan sisäistettyä perusasiat, Koman kanssa tulee aina olemaan elementti ennalta arvaamattomuutta enkä sitä tule todennäköisesti koskaan saamaan kitkettyä pois (kuten hevosten kanssa yleensä, mutta voimakkaammin Koman). Joten työstän edelleen sopivan tasapainon löytämiseksi; patistan Komaa juuri tarpeeksi kasvattaakseni sen itsevarmuutta silti menemättä yli laidan.
Nyt illan päätteeksi, kaikki asiat huomioiden, olen edelleen tyytyväinen hankintaani eikä minulla ole kuin suuria odotuksia Koman suhteen. Tammasta saa vielä hyvän ja rauhallisen (pienillä yllätyksillä höystettynä tilanteen sattuessa) partnerin estekentille, varmasti korkeammillekin luokille kunhan koulutus etenee suunnitellusti ja suuremmitta ongelmitta (koputan puuta). Siinä todella on potentiaalia, enkä ihmettelisi jos näkisimme sen tulevaisuudessa jopa Power Jump-arvokisoissa..
17th November 2022
"Löysin uuden lupaavan varsan, Karacoman, erikoisen läiskikkään rautiaan mielenkiintoisesta suvusta, joka voisi hyvinkin olla seuraava projektini. Sana kiri korviini tavanomaisia kanavia pitkin - perinteinen myynti-ilmoitus hevosmiespiirien puskaradiossa, piiloutunut vähitellen muiden samanlaisten alle hiljaisen liikenteen takia. Mikä siinä sitten herätti mielenkiintoni, mihin muut eivät olleet tarttuneet? (Väitän edelleen vakaasti ettei ainakaan väri, mutta kuta tarkemmin katsoo tähän mennessä valitsemiani projekteja, sen helpommin alan itsekin nähdä tietyn kaavan…) Corbyn Riding Center on pikkuhiljaa alkanut nostamaan nimeään paikallisten laadukkaiden ratsastuskeskusten piireissä. Tiluksilla järjestettiin jopa vuoden 2023 Power Jump, jota minäkin menin paikan päälle katsomaan. Useampi laadukas kisahevonen, vaikkakin kenttäratsastukseen keskittynyt, mutta myös estekisalistoilla on muutama näkynyt. Kasvatteja ei tosin ole vielä paljoa näkynyt maailmalla. Karacoma puolestaan, hyväkäytöksinen ja juuri oikean verran esteratsun henkeä omaava kirkassilmäinen varsaneiti. Näkyvälle paikalle piiloutunut jalokivi, kenties?
Jokin näistä vai vähän kaikki yhdessä? Ehkä tykkään päästä todistamaan omin silmin vähemmän tunnettujen kasvattajien tuotoksia, ilman suuria lupauksia ja ennakko-odotuksia. Loppupeleissä mielenkiintoni nappaamiseen ei tarvita kuin se yksi pieni kipinä, kuudes aistini.
Karacoman kuudentena elinkuukautena suuntasin kyseiselle tallille ensikatselmukseen Brittien saaren sydänmaille, jossa Eliot Carbell, tilan toinen omistajista, oli vastassa. Ensisilmäyksellä jo pitkällä keski-ikää olevasta miehestä pystyi selvästi näkemään hänen olevan hevosmiehiä henkeen ja vereen. Silmissä erottui tuo minullekin tuttu “sään pieksemä” katse ja hänen kättelynsä oli topakka. Vaihdoimme pikaisesti tuttavuuksia ja suuntasimme suoraan talliin. Ei hienouksia, ei runomaisia kuvailuja, vaan suoraan asiaan. Pidin miehestä heti.
Koman karsina oli aivan tallin päädyssä ja siellä myös itse varsa seisoi. Kuusi kuukautinen, mutta silti niin hillitty ja rauhallinen. Kun ojensin käteni, Koma tarjosi oitis turpaansa ja hengitti lämpimästä kämmeneeni. Suloinen ja ystävällinen, taisi Eliot sanoa. Aina niin hyvällä mielellä. Hieman herkähkö säikähtämään, mutta näyttää jo nyt helppoa luottamusta ihmisiin. Eteenpäin pyrkivä, kevyt ja sopivan herkkä - piirteet, joita ei odottaisi vielä näkyvän näin nuoressa hevosessa. Piirteet, jotka kuulosti ennemminkin tilaustyöhön maalatuilta (oliko ensiarvioni Herra Carbellin suhteen sittenkin väärä?).
Sillä välin kun Eliot kertoi varsan laidunkäyttäytymisestään (tulee automaattisesti vastaan, seuraa perässä, odottaa kiltisti paikoillaan ja liikkuu pyydettäessä), annoin käteni juosta sen harjalla ja selässä. Se vakaus käteni alla, hienovarainen liikahdus korvissa, liikkeitäni tarkasti mutta ystävällisesti seuraavat silmät - kaikki viittasi tietoisuuteen joka oli enemmän kuin pelkkä luonnollinen vaisto. Että Eliotin sanat olivat todennäköisesti enemmänkin kuin kaunis maalaus. Koma hieroi nenänvarttaan käteeni ja makusteli hihanhelmaani, ja muistan pohtineeni oliko se pelkkää huomionhakua vai dominointia. Aika kertoisi.
Eliot vei meidät seuraavana sisäareenalle. Sinne oli asetettu valmiiksi muutama pieni este herättämään Koman reaktion. Varsa katselikin niitä uteliain ja laskelmoivin katsein, vaikka kokemattomuudesta johtuva varovainenkin kiinnostus oli läsnä. Huomasin Karacoman katseessa kuitenkin syttyvän jonkin, kun se lähestyi niitä ja hyppäsi esteiden yli vaivattomasti, raakaa atleettisuutta aivan huokuen. Ja viimeistään silloin minunkin täytyi myöntää, että vaikka suhtaudunkin normaalisti varauksella kasvattajien myyntipuheisiin, varsassa pystyi selvästi näkemään Herran Carbellin aikaisemmin mainitsemiaan ominaisuuksia; eteenpäin pyrkivä, älykäs lähestyjä, luottavainen. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti, miten tamma käsitteli uusia haasteita.
Kuusikuisena, kesyttämättömänä, ystävällisenä ja älykkäänä Koma näytti olevan täydellisen valkoinen kangas tulevien estekenttien huippulahjakkuuden maalaamiseksi. Ja se minulle riittäisikin."
Jokin näistä vai vähän kaikki yhdessä? Ehkä tykkään päästä todistamaan omin silmin vähemmän tunnettujen kasvattajien tuotoksia, ilman suuria lupauksia ja ennakko-odotuksia. Loppupeleissä mielenkiintoni nappaamiseen ei tarvita kuin se yksi pieni kipinä, kuudes aistini.
Karacoman kuudentena elinkuukautena suuntasin kyseiselle tallille ensikatselmukseen Brittien saaren sydänmaille, jossa Eliot Carbell, tilan toinen omistajista, oli vastassa. Ensisilmäyksellä jo pitkällä keski-ikää olevasta miehestä pystyi selvästi näkemään hänen olevan hevosmiehiä henkeen ja vereen. Silmissä erottui tuo minullekin tuttu “sään pieksemä” katse ja hänen kättelynsä oli topakka. Vaihdoimme pikaisesti tuttavuuksia ja suuntasimme suoraan talliin. Ei hienouksia, ei runomaisia kuvailuja, vaan suoraan asiaan. Pidin miehestä heti.
Koman karsina oli aivan tallin päädyssä ja siellä myös itse varsa seisoi. Kuusi kuukautinen, mutta silti niin hillitty ja rauhallinen. Kun ojensin käteni, Koma tarjosi oitis turpaansa ja hengitti lämpimästä kämmeneeni. Suloinen ja ystävällinen, taisi Eliot sanoa. Aina niin hyvällä mielellä. Hieman herkähkö säikähtämään, mutta näyttää jo nyt helppoa luottamusta ihmisiin. Eteenpäin pyrkivä, kevyt ja sopivan herkkä - piirteet, joita ei odottaisi vielä näkyvän näin nuoressa hevosessa. Piirteet, jotka kuulosti ennemminkin tilaustyöhön maalatuilta (oliko ensiarvioni Herra Carbellin suhteen sittenkin väärä?).
Sillä välin kun Eliot kertoi varsan laidunkäyttäytymisestään (tulee automaattisesti vastaan, seuraa perässä, odottaa kiltisti paikoillaan ja liikkuu pyydettäessä), annoin käteni juosta sen harjalla ja selässä. Se vakaus käteni alla, hienovarainen liikahdus korvissa, liikkeitäni tarkasti mutta ystävällisesti seuraavat silmät - kaikki viittasi tietoisuuteen joka oli enemmän kuin pelkkä luonnollinen vaisto. Että Eliotin sanat olivat todennäköisesti enemmänkin kuin kaunis maalaus. Koma hieroi nenänvarttaan käteeni ja makusteli hihanhelmaani, ja muistan pohtineeni oliko se pelkkää huomionhakua vai dominointia. Aika kertoisi.
Eliot vei meidät seuraavana sisäareenalle. Sinne oli asetettu valmiiksi muutama pieni este herättämään Koman reaktion. Varsa katselikin niitä uteliain ja laskelmoivin katsein, vaikka kokemattomuudesta johtuva varovainenkin kiinnostus oli läsnä. Huomasin Karacoman katseessa kuitenkin syttyvän jonkin, kun se lähestyi niitä ja hyppäsi esteiden yli vaivattomasti, raakaa atleettisuutta aivan huokuen. Ja viimeistään silloin minunkin täytyi myöntää, että vaikka suhtaudunkin normaalisti varauksella kasvattajien myyntipuheisiin, varsassa pystyi selvästi näkemään Herran Carbellin aikaisemmin mainitsemiaan ominaisuuksia; eteenpäin pyrkivä, älykäs lähestyjä, luottavainen. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti, miten tamma käsitteli uusia haasteita.
Kuusikuisena, kesyttämättömänä, ystävällisenä ja älykkäänä Koma näytti olevan täydellisen valkoinen kangas tulevien estekenttien huippulahjakkuuden maalaamiseksi. Ja se minulle riittäisikin."