25.7.2024
Power Jump 2024
“Hey, did you see the post about the colors?”
“Hey, did you see the post about the colors?”
“Yeah. You think there’s any merit to it?”
“She did her research, didn’t see? About last year's results. It’s trending, comments are going wild too.”
“It could be true. Do you think… Should you do it too?”
Cassandran ja Veronican supinat kaikuivat kirjaston tilavassa lukusalissa aina huoneen kaukaisimpaa nurkkaan saakka, jonne Micah oli tehnyt pesänsä isoista kovakantisista kirjoista ja kynänteroitusjätteestä. Hän käänsi eteensä avatun kirjan ohkaisia sivuja muutaman minuutin välein ja sovelsi juurifunktion derivaatan yhtälöitä sen päivän kotitehtäviinsä.
Micah tunsi pienen ärsytyksenpoikasen kohottavan uinuvaa päätänsä mielensä sopukoissa. Puukärkinen kynänsä oli juuri jättänyt laineita muistuttavan jälkensä suoraviivaisen juurikuvion sijaan ja hän joutui korjaamaan sen taas uudelleen. Naisten supina jatkui Micahin skandaalimaisesta virheestä huolimatta.
“Can I afford not to? Hell, if it amplifies my chances to get placed, I’d even wear a clown hat.”
“That’s a bit extreme. If you shame the school while winning, then what’s the point?”
“Ah. Well. D’ya reckon a jacket would be enough?”
“Will it work if everyone does it now? Maybe you should get a helmet too, just in case.”
Kaksikko alkoi keräämään pöydälle levittämiään tavaroitaan laukkuihinsa juuri kun Micah oli nostamassa päätään linnoituksensa takaa. He rymistelivät penkkejään, vetivät kirjojaan pöydän pintaa raapien ja ravistelivat penaalejaan autuaan piittaamattomina äänivaikutuksista. Täysin häpeilemättöminä. Ei minkäänlaista kunnioitusta opiskelua kohtaan.
Micah piti suunsa supussa, mutta heitti naisia kohti tikareita silmillään, kuin se saisi heidät nopeammin katoamaan tästä oppimisen pyhätöstä. Ei saanut, naiset tuskin huomasivat Micahin olevan samassa huoneessakaan, mutta mies oli tyytyväinen joka tapauksessa, heidän kadotessa lukusalin oven toiselle puolen ja jättäen jälkeensä siunatun hiljaisuuden.
Rauhan palautumisesta huolimatta naisten keskustelu oli jättänyt nalkuttavan kuiskauksen ilmaan, jota Micah ei saanut yrityksistä huolimatta hiljentymään. Typerää, koska Micah ei tietenkään huhuista tai muistakaan hölynpölyistä välittänyt, mutta Cassandra oli yksi niistä luokkakavereista, joka kilpaili rataesteillä ja oli tehnyt sitä menestyksellä. Joten nainen oli ansainnut tietyntasoista kunnioitusta.
Micah hylkäsi siis tehtävänsä ja veti puhelimensa esiin. Hän avasi Xitteristä trendaavat postaukset eikä hänen tarvinnut rullata feediä kovinkaan alas tullessaan etsimänsä postauksen kohdalle.
Proof that designated colors have always played a role in rank placements #PowerJump
Postauksen tekijä oli tehnyt aiheesta kokonaisen langan. Hän oli kaivanut sinne useampien aikaisempien vuosien luokka- ja kokonaiskilpailuvoittajia, ja luonut yhtenäisen listan väitteineen ja perusteluineen. Nopealla silmäyksellä postaus oli keskiverto, klikkejä hakeva ja jonkun yli-innokkaan fanin sokeanomainen tarve nähtä asiayhteyksiä asioissa, joita ei oikeasti edes ollut.
Ensimmäinen kommenttikin vei tekijän omaan verkkokauppaan, jonne hän oli listannut kisa- ja ratsastusvälineitä tämän vuoden teemaväreillä.
Micah tuhahti halveksivasti ja oli jo laittaa kännykän takaisin syrjään. Mutta… Mitä jos postauksessa olikin jotain perää? Micah ei antanut minkäänlaista painoarvoa postauksen tekijälle tai hänen argumenteilleen, mutta pikemminkin, mitä jos Cassandran viime kausien hyvien tuloksien taustalla oli jotain tällaista? Micah ei uskonut naisen olevan tyhmä alkuunkaan eikä mies pystynyt näkevän häntä sortumaan minkäänlaisiin skämmeihinkään. Voisiko postauksessa olla jotain meriittiä, jos Cassandrakin uskoi siihen?
Micah aprikoi hetken hiljakseen ja lopulta avasi viestittelysovelluksensa. Keskustelu hevosenhoitajansa kanssa löytyi ylimpää.
10.06 am.
Micah: Lily, make an order for these items asap.
Viestin perään hän linkkasi osoitteen verkkokauppansa (ei postauksen tekijän) ostoskoriin, jonne oli lisännyt estesatulahuovan ja korvahupun vaaleanpunaisen ja mauven väreissä.
10.07 am.
Lily: Huh? For who?
10.07 am.
Micah: For Copperfacts, obviously.
10.08 am.
Lily: For… for Koda? You want pink equipment for Koda?
10.08 am.
Micah: Pink and mauve, Lily. Concentrate. I need them for Power Jump.
10.08 am.
Lily: But it’s in a week! They’re never gonna arrive in time…
10.10 am.
Micah: Then go and collect them from the store.
Micah sulki näytön ja sujautti puhelimen laukkunsa taskuun niin, ettei hänen hevosenhoitajansa turhat viestit häiritsisi enempää. Micah piti Lilystä ja hänen nopeasta vastausajoistaan, mutta hän ei välittänyt toisen kyseenalaistavan näinkin yksinkertaisia päätöksiä.
Myytteihin Micah ei uskonut. Hän ei myöskään kisaisi Power Jumpissa kuin uusissa varusteissa. Mutta jos hänen uusilla varusteillaan, jotka nyt vain sattuisivat olemaan vuoden teemavärien kanssa samat, olisi pienintäkin vaikutusta vaa’an kallistumisella hänen sijoittumisensa puoleen, ei miestä haittaisi se ollenkaan.
Veljensä voittamiseen hän hyödyntäisi taktiikoista epätodennäköisimmätkin.
—----------------------------------------------------------------------------------------------
PJ:hin oli enää päivä jäljellä. Micah kulutti aikaansa hitaasti pimenevässä huoneessaan pöytälampun hehkun alla. Häntä jännitti, tietenkin, vaikkei hän tahtonut myöntää sitä edes itselleen. Edessä olevien koulutehtävien oli tarkoitus pitää kiireisenä, mutta mies huomasi yhä herkemmin ajatuksiensa pyörivän jossain aivan muualla.
Kaikki oli valmiiksi pakattuna ja lähtövalmiina huomista varten. Lily oli pitänyt Copperfactsista erityisen hyvää huolta ja koska matka Stable Misangille ei olisi tuntiakaan, naisen uurastus orin kimpussa edellisenä päivänä riittäisi pitämään kuparinhohtoisen hevosen, noh, kuparinhohtoisena huomiseen koitokseen. Micahin ei tarvitsisi ottaa stressiä siitäkään.
Hänen hermoilevat sormensa nypläsivät kuitenkin paidan helmasta irtaantuvaa langanpätkää ja vasta kun ovelta kuului vaimea kopustus, Micah havahtui pureskelleensa ajatuksissaan myös sisähuultaan rikki.
Hänen äitinsä tuli sisään pitkät mustat hiukset perässään hulmuten.
“You should retire soon hun, you don’t want to show up to the stage with dark circles on your handsome face. Have you packed everything? You must be anxious.”
Micah piti katseensa tehtävässään ja kirjoitti muutaman havainnon tekstin viereen. Niin kuin hän ei olisi juuri istunut ja tuijottanut sitä viimeiset 20 minuuttia tekemättä kynällään viivaakaan. Koska tietenkään hän ei tuntenut oloaan levottomaksi.
“I’m not-, worried. Or anxious. There’s no reason to.”
Hänhen äitinsä naurahti hiljaa, kuin nähden poikansa esityksen läpi mutta koittaen piilottaa sen. Micah seurasi silmäkulmastaan tämän kävelevän vaatekomerolle ja ripustavan juuri silitetyt kisavaatteensa ovenkulmalle henkarilla roikkumaan.
“Of course not”, hän myönnytteli yhteisymmärryksessä. “You have barely been home in the past month. All that work is going to pay off tomorrow”, äitinsä heleä ääni vastasi vakuuttavana. Sen kanssa olisi vaikeaa olla eri mieltä.
Micah oli sanomassa jotain viime päivien harjoituksista ja Kodan huippukunnosta, mutta hänen huomionsa varasti välähdys juuri ripustetun kisatakkinsa liepeissä. Micah luovutti kynän pöydälle ja kääntyi rullatuolillaan toiseen suuntaan. “What’s that?” Hän kysyi.
Hänen äitinsä sirot kädet suoristelivat takin hihoja ja tietävästi pysähtyivät kysymyksen johdosta sen rinnuksille asetetulle rintaneulalle asentoa parannellen. Rintaneula oli kultainen ja näytti kaukaa kiemurtelevalta käärmeeltä.
“It’s Imugi”, äiti vastasi, “a charm for good luck. It is said to have been sighted at the most unexpected places.”
Micah pyöräytti silmiään ja käveli takin luokse asteen turhaantuneena.
“Mom, I don’t need luck nor do I believe in it. My achievements will be due to my hard work, not because of some tush item.”
“Oh don’t be silly. You don’t understand how many lucky opportunities I received in my travels while younger. And now it will do the same to you.”
Micah mutristi kulmiaan paheksuen. Lähempää katsottuna Imugi näytti merilohikäärmeeltä, joka kiemurteli pienten aaltojen seassa. Äitinsä tuntien koru oli epäilemättä oikeaa kultaa ja sitäkin rikkaampi tunnearvossa, mutta Micahia ei moiset asiat liikuttaneet.
“Mom…” hän aloittikin.
Mutta ennen kuin Micah oli vahvasti kieltäytymässä moisesta lahjasta, hänen mieleensä kiemurteli toinen kysymys. Kysymys, jonka hän lausui empien ääneen.
“... Did you give one to Jace as well?”
Hänen äitinsä tuhahti miltei huomaamattomasti ja jätti rintakorun viimein omaan rauhaansa. “When would I have? Your brother hasn’t shown his face here since our last family dinner. I barely remember what he looked like. You should tell him to come buy more often, for his worried mother’s sake if nothing else.”
Jacen mainitseminen tuntui Micahin kielellä kuin hän olisi kulauttanut etikkaa suoraan pullosta. Hänen ilmeensä kuvasti varmasti äitinsä ilmettä, mutta hyvin eri syistä. Siihen sekoittui myös tippa pohdintaa.
Mies ei uskonut onnea tuottaviin esineisiin tai mytologeihin perustuviin vesihirviöihin. Mutta äitiään miellyttääkseen korun pitäminen takkinsa liepeillä huomisissa kisoissa ei ollut kova hinta. Ja jos Jace tippuisi muutaman sijoituksen alemmaksi vain sen takia, ettei hänellä ollut Imugia rinnallaan, niin ei sekään olisi kova hinta maksettavaksi.
“I got one for your horse as well”, hänen äitinsä ääni kuulosti kaukaiselta Micahin mietteiden keskellä.
“Okay.”
—----------------------------------------------------------------------------------------------
Copperfacts näytti kovasti isältään - oli ajatus, mikä juolahti Micahin mieleen, kun hän katsoi kilpa-areenaa ympäröivien rakennusten kulmilta kentällä suorittavaa Måns Lundströmiä ja Copperfrostia. Ori oli tosin hitusen massiivisempi ja sen naamaa koristi epätyypillinen tähti, mutta hevosen karva välkehti kekälemäisenä Burdettin auringossa ja sen askelissa oli Micahille hyvinkin tutuksi tulleita piirteitä.
Ratsukon liikkeet esteiden välissä suorastaan puhkuivat itsevarmuutta. Selvää oli, ettei tämä ollut heidän ensimmäinen arvokisansa ja Micah tunsi sisällään pientä tyytyväisyyttä, että hänen ratsunsa oli juuri tuon orin suora jälkeläinen. Hän taputti vierellä seisovan orinsa kaulaa kuin palkitakseen, että oli syntynyt hyvästä suvusta.
Teemavärivarusteista ja onnenkaluista viis, vanhemmilta periytyvät kyvyt pelaisi oikeasti osaa heidän suoriutumisessaan. Kun suvussaan virtasi noin hienon esteosaajan veri, pystyisivätkö he edes epäonnistumaan, vaikka yrittäisivät?
Micahin mieliala oli tuon ajatuksen johdosta heti korkeammalla.
Kauaa se ei kuitenkaan kestänyt, sillä kilpailujen kerätessä porukkaa areenan ympäristöön, myös solisevat keskustelut alkoivat kantautumaan Micahin korvaan. Eritoten yksi niistä pisti häiritsevästi miehen tietoisuuteen.
“You think a young, inexperienced girl and a friggin trotter is gonna snatch it all? You are bloody bonkers, is what you are”, yksi miehistä sanoi naureskellen.
“Have you forgotten?” Toinen tivasi humoristisesti perään. “Her sire won the invitation class twice in a row. It’s hereditary, so I’d say, yeah, pretty high chances.”
“Never got into the top 4 in the finals the past three years he participated though. And never have any of the previous winners' descendants won either.”
“Well, fine, can’t guess solely on heritage, I agree. You have a strong guess then?”
“It’s obvious, really”, toinen vastasi aavistuksen rehvastellen, “it’ll be one of the Misang’s or that Leicester boy.”
“One of the kids? You must be joking. Are you that eager to lose your money?”
“Lose? I think I’m going to win triple. They have a homecourt advantage. And Dochass Misang, the legend and the hero, has been coaching them the past season. He’s had an amazing career and is last year's champion. What's a better way to get all the tips and tricks, than training under him?” Mies latosi argumenttinsa kovin itsevarmasti. “Mark my words, if not Dochas or his wife, then it’s the daughter or that boy Jace Leicester.”
Micah ei olisi normaalisti antanut heille sekuntiakaan huomiostaan. Sukunimensä ensimmäistä kertaa kuullessaan hän aavisti jo, minne kahden välinen keskustelu oli oikein kulkeutumassa, mutta viimeistään veljensä nimen materialisoituminen keskusteluun kilpailun voittajista sai hänet sylkäisemään kuplivat sanansa myrkyllisesti ääneen.
“Oh bugger off you tossers! Lost all your braincells on your way here or were they missing to begin with?”
Kaksikko kääntyi yllättyneenä kannoillaan, ja kovaäänisempi heistä äyskähti uskomatta ‘what?’ ja näytti valmiilta vaatimaan Micahia toistamaan sanansa kasvotusten. Toinen miehistä tarrasi kuitenkin öyhöttäjän hihasta kiinni, ennen kuin mitään ennätti tapahtumaan. Hetken keskeytys riitti, sillä miehet tuntuivat vasta nyt katsovan kunnolla, kuka oikein oli päästänyt törkyjä suustaan ja nähdessään Micahin kilpavarusteissa pitelemässä viimeisekseen huoliteltua Copperfactsia, sai heidät miettimään tilanteensa uudelleen.
Kovaäänisempi miehistä silmäili Micahia arvostellen, murahti mulkaisten ‘what do you know?’ ja perääntyi ihmisväen sekaan toinen perässään.
“Cunt”, Micah mutisi kääntyneille selille. Hän maiskautti Kodan liikkeelle.
Mies ei halunnut antaa painoarvoa juuri kuulleelle keskustelulle, mutta hän joutui kiroten myöntämään, että argumenteissa saattoi olla perää. Micah silmäili Kodan vaaleanpunaisia varusteita ja tunnusteli rintaansa ripustettua Imugia mietteliäänä. Hän saattoi olla onnella siunattu, mutta mitä meriittiä sillä oli, kun hänen veljensä oli onnistunut haalimaan jotain, millä oli oikeasti merkitystä - jotain, mitä Micah ei ollut pystynyt?
Miehen mieliala tuntui muuttuneen lyhyessä ajassa vakaasta niin kovin saastaiseksi, ettei hän ollut varma riittäisikö tunti - hengähdys oikeastaan - enää huuhtelemaan sen rippeitä mielestään ennen luokkansa alkua.
