Remiä käyty irtohypyttämässä Alankomaissa Harmony Championsissa muiden nuorikkojen kanssa.
Quote
"'Bloody breathtaking' on valehtelematta ensimmäisenä Luken mielessä. Orin häntä näyttää ottaneen olympiasoihdun muodon ja sen silmissä loistaa into ja ihmetys."
Galleria
Luonteenpiirteet
|
Cassemiere G. tai lyhemmin Rem, Remy, Remi ja/tai Remmie on hyvin ulospäinsuuntautunut, seurallinen, aktiivinen ja varsinainen huomionhakija luonteeltaan. Se on selkeästi päättäväinen ja määrätietoinen, sekä aivan uhkuu kilpailuhalua tilanteessa kuin tilanteessa. Remi on selvästi myös tietoinen komeasta ulkonäöstään, sillä oripojan näkee useinkin rellestämässä ja näyttelemässä komeita liikkeitään parrasvaloissa aina kun saa siihen mahdollisuuden. Se vaatii kaiken huomion itselleen eikä suvaitse ollenkaan jos joku aikoo jakaa aikansa Remin lisäksi jonkun muun hevosen kanssa.
Kauniin kulomustan pään takana piileskelee aikamoinen naistennarraaja, joka menee millaisiin pituuksiin tahansa saadakseen ympärillä olevat tammat itselleen. Se uhkuu ja puhisee ja pöyhistelee sulkiaan kuin riikinkukko konsanaan, mutta itsevarman persoonan tullessa eteen ori paljastaakin olevansa pelkkä uhoilija. Kun Remin tyhjäntäydet haasteet otetaan vastaan, ori väistää miltei aina takavasemmalle ja siitä tuleekin yksi iso pehmoinen nallekarhu. Tätä tapahtuu sekä ihmisten että hevosten kanssa, ja paremmin tietämättä Remiä saatetaankin pitää jopa vähän pelottavana tapauksena. Oikeasti se tykkää huomiosta ja rapsutuksista, ja nauttii seurasta ja harjauksista, eikä ole ilkeäluontoinen sitten alkuunkaan. Ori osaa tuoda esiin kakennäköisiä vihaisia naamoja muilta oreilta – kunhan aita on vain välissä, mutta livahtaa nopeasti paikalta aina kun niitä tullaan toisistaan erottamaan.. |
Cassemiere on yksi Nordwind Equinesin lupaavimmista esteprojekteista. Sen äly ja taidot puhkeavat kukkaan eritoten kilpailukentillä, jossa se suorastaan nauttii ympäröivien ihmisten huomiosta. Sen valmiiksi varsin kilpailuhenkinen luonne tuntuu aivan roihahtavat liekkeihin yleisön edessä, eikä se ole koskaan niin keskittynyt suoriutumiseen kuin juuri näissä instansseissa. Kookkaasta koostaan huolimatta se on yllättävän ketterä ja mahtuu ongelmitta yllättävän pieniinkin välikköihin. Tippuvat esteet kolhivat välillä se egoa. Remi on ratsastajalleen kuuliainen ja herkästi apuihin reagoiva, eikä juuri koskaan lähde ryöstämään vaikka innokkuutta löytyykin askelissaan. Siitä huolimatta sen askeleet ja tahti voidaan tarkasti mitoittaa tarpeeseen kuin tarpeeseen. Se on luottava, lojaali ja erittäin viisas, ja osaa lukea ratsastajalta tulevaa palautetta sekä vastata siihen tilanteen vaatimalla tavalla.
Remillä on keskivertoisen laadukkaat ja joustavat liikkeet jokaisessa askellajissa ja se on tähän mennessä taitanut koulua HeA tasolle saakka. Koulukiemurat ei kuitenkaan selvästi herätä oriissa samaa halua suoriutua ja suorittaa kuin rataesteet. Ori tykkää usein kokeilla rajojaan, joskin tulos on usein ennemminkin katastrofaalinen kuin mitään positiivisen suuntaistakaan. Jo pelkästään sen takia Remi tarvitsee selkäänsä ratsastajan joka osaa tätä odottaa ja pitää päänsä silloin myös kylmänä, vaikka muuten sen kanssa pärjäisi varmasti kokemattomampikin henkilö.
Ori nähdään tulevaisuudessa erittäin hyvänä siitosorina periyttämään sen esteratsun ideaalia rakennettaan, jouhevia liikkeitään ja kilpailuhenkistä luonnettaan
Sukutiedot
| FF i. Alchemist holst, 171 cm, vrt ![]() VH25-044-0007
Alchemist eli Almond on Saksalainen Dierk Mayerin kasvatti. Se laitettiin myyntiin jo maitovarsana, ja sen osti Anja Roihaja Suomesta. Tämä vaaleanrautias ori on vielä nuori, keskellä ratsukoulutustaan ja startannut vasta muutamia kertoja pikkukisoissa ulkomaillakin, mutta tulee näkemään varmasti suurempiakin areenoita vuosien vieriessä. Almondia on luonnehdittu maailman miellyttävimmäksi orivarsaksi (kasvattajan suusta). Se oli jo syntymästään asti kookas, tasaluonteinen ja luottavainen hevonen, eli varsin mainio harrasteratsu ja kilpahevonenkin sellaista etsivälle. Remmie on orin ensimmäinen varsa, ja sen tämänhetkinen menestys niin kisaradoilla kuin meriittilistoilla puhuu kyllä puolensa Almondin hyvistä geeneistä. |
EV-I ii. Regem holst, 170 cm, m VH20-044-0054
Tämä musta puoliverinen on saksalaisen Rose Grove Stablen ensimmäisiä kantahevosia, jotka ovat vaihtelevissa määrin mukana sekä kilpalistoilla että kasvatustoiminnassa. Regem itse on ollut hiljaiselolla, kiertänyt muutamassa Euro Sim Tourin osakilpailussa vuonna 2020, mutta pääosin ollut tallilla nimenomaa jälkeläiskäytössä. Niitä tälle 7-vuotiaalle orille onkin jo ehtinyt kertymään, sillä rekisteristä näkee sen jättäneen jo nyt jälkeensä viisi puoliverivarsaa viiden vuoden aikana, vaikkakin suurin osa on edelleen niin nuoria, ettei niiden kyvyistä ole vielä näytettä. Regemiä itseään kuvaillaan älykkääksi mustaksi unelmaksi. Se on herkkä, fiksu ja yllättävän rauhallinen hevonen. Kilpailuhenki syttyy varsinaisesti vasta kisakentillä, jossa puomit ovat nousseet 140cm korkeudelle. |
iii. Rapturous evm Rapturous on 170 cm korkea tummanruunikko holsteininhevosori, joka syntyi pohjois-Saksassa hevosia kasvattaneelle kilpatallille vanhemmista Revenue Man x Aurora. Äärettömän suurta paloa esteille hevonen on ilmaissut jo pienestä pitäen, ja kapasiteetti suurille esteille sai nuoriin hevosiin erikoistuneen saksalaisen valmentajankin häkeltymään. Kiltiksi ja kivaksi hevoseksi luonnehdittu Rapturous on elänyt läpi elämänsä samalla kilpatallilla ja samalla omistajalla, vaikka kilpailija selässä on vaihtunu uran aikana muutamaan kertaan. Ori on saanut viisi jälkeläistä, joille kaikille se on periyttänyt ilmavaa hyppyä ja varovaista tyyliä. Nykyään entinen estekenttiä dominoinut supertähti viettää ansaittuja eläkepäiviään saman omistajan pihassa muutaman muun eläkeikäisen kanssa. © VRl-14627 |
iie. Royal Highness evm Royal Highness oli varsinainen monilahjakkuus. Musta, piirtopäinen holsteininhevostamma syntyi läntisessä Saksassa, josta se myytiin huutokaupassa varsana keski-Saksaan nuoruusvuosiksi treenaamaan. Tammaa kaavailtiin esteratsastuksen pariin, mutta pian ilmeni, ettei hevosen rohkeus riittänyt suurille kilpakentille. Kaikkien onneksi Royal Highness oli hevonen, jolla oli kapasiteettia kouluratsastuksen saralla suurella ja voimakkaalla liikkeellä - erityisen tunnettu oli pitkä ja ryhdikäs ravi. Kultavuosina hevosen kanssa kilpailtiin Euroopassa PSG tasolla suhteellisen hyvällä menestyksellä, mutta kisaura päättyi jalkavaivoihin myöhemmässä iässä. Royal Highness kerkesi saada kaksi jälkeläistä, kunnes se kuoli 17 vuoden iässä eläinlääkärin lopetukseen jalkavaivojen muututtua liian pahoiksi. © VRl-14627 |
ERJ-I, Fn, KTK-II ie. Alena holst, 168 cm, vrt VH20-044-0025
Alena on tärkeä, pidetty ja arvostettu hevonen Dierk Mayerin tallissa. Se on asunut Riesenbeckissä loppuvuodesta 2012 alkaen, ja ollut Joachim Altmannin ratsastettavana alusta alkaen. Ratsukon yhteistyö sai sekä ruusuisen että rosoisen alun, kun Joachim voitti tammalla vuoden 2013 ensimmäisen starttinsa ja rysähti sitten heti kotimatkalla karusti alas korkeuksistaan. Kaksi kilparatsua sisälleen kätkenyt traileri suistui liukkaalta tieltä, eikä ulos saatu kuin yksi elävä hevonen: Alena, joka selvisi tapahtuneesta hämmästyttävän vähällä, mutta joutui kuitenkin kuntoutettavien hevosten listalle. Tervehdyttyään Alena alkoi tehdä uraa, mutta suurimpien luokkien valloittajaksi se ei ole kerennyt, sillä Dierkillä on ollut kakkospalkinnolla kantakirjatun holsteinertamman varalle muitakin intressejä kuin kilpaurheilu: Alena on varsonut Riesenbeckissä asuessaan kaksi varsaa, jotka on nekin aikuisiällä tarjottu hyväksytysti kantakirjaan. Raudikko onkin erinomainen emä. Aloha, joka on peruja Alenan elämästä ennen Dierk Mayerin omistukseen siirtymistä, löytyi sattumalta kilpailuista kesällä 2019, ja siltä seisomalta Joachim osti lempitammansa jälkeläisen itselleen. Niin suuren vaikutuksen on Alena tehnyt Joeen, ja Aloha jatkaa hyvää vauhtia emänsä jalanjäljissä. © VRl-05265 & VRL-11889 |
iei. Allez evm Alenan isä Allez oli isokokoinen, 173-senttinen ja vahvarunkoinen punaruunikko holsteinori. Se oli vanhoista, menestyneistä linjoista tuleva hyvin klassista tyyppiä edustava estehevonen, joka teki pitkän kilpauran kansainvälisissä esteluokissa aina 160-tasolla asti. Vuonna 2005 siitosuralle siirtynyt ja vuonna 2011 liki 20-vuotiaana menehtynyt Allez ihastutti voimakkaalla laukallaan ja laadukkaalla hypyllään, mutta aivan nopein ja ketterin uusintahevonen ori ei koskaan ollut. Tätä ori kompensoi huippuluokan suoritusvarmuudella, ja se keräsikin useita rahakkaita voittoja erityisesti viimeisinä kilpailuvuosinaan. Herrasmiesmäinen Allez oli myös tammanomistajien mieleen. Orilla on liki kahdeksankymmentä jälkeläistä pääosin Euroopassa, mutta muutamia myös Yhdysvalloissa. © VRl-05265 & VRL-11889 |
iee. Unavera evm Alenan emä Unavera muistuttaa merkittävästi tytärtään: se on niin ikään vaaleanrautias piirtopää, jolla on kiltti mutta valpas ilme ja pitkät hoikat sääret. Vaikka 164-senttisen Unaveran suorituskyky riitti helposti 140 senttimetrin esteluokkiin ja se ehti kerätä vuosien varrella menestystä kansallisella tasolla, Unavera teki elämäntyönsä siitostammana. Viimeksi vuonna 2018 varsoneella Unaveralla on kahdeksan jälkeläistä, jotka sattumalta kaikki tammoja. Hienopiirteinen ja rakenteeltaan liki virheetön, ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu Unavera on periyttänyt tyttärilleen paitsi ulkonäköään myös vaivatonta luonnettaan, ja tamman useampi jälkeläinen on menestynyt kilparadoillakin. © VRl-05265 & VRL-11889 |
||
| Fn, EV-I, KTK-II, YLA2, ERJ-I e. Casse-noix G. ewb, 170 cm, mkm VH21-202-0051
Nixie syntyi Britteihin, Green Magen talleille syyskuussa 2021. Se oli Misangien ensimmäinen kasvatti ja aloitti kyseisen Casse-linjan, ja edusti sitä mainiosti. Kimo tamma oli tyyni sekä viileä luonteeltaan, aivan syntymästä saakka. Tallin cool kid, joka oppi nopeasti ja lähestyi tehtävää kuin tehtävää suurella mielenkiinnolla ilman suurempia motivaattoreita. Nixien askeleet oli koreat, ja sen olemus rohkea ja varma. Nixie hyppäsi eläessään 160 cm esteratoja kansainvälisillä kentillä. Toki tamma keräsi urallaan vain muutamia sijoituksia, mutta sen kanssa kierrettiin laatuarvosteluja sitäkin paremmin tuloksin. Varsoja tämä pyöräytti yhteensä neljä, joista jokainen on suuntautunut erinomaisin tuloksin korkeiden luokkien esteradoille, ja joita edelleenkin nähdään kilpailemassa kansainvälisillä areenoilla. Vanhuuteen kimo kuoli tammikuussa 2023. |
FN, PKK-V, EV-I, KTK-III, YLA3, ERJ-II ei. Casse-cou ![]() sf, 170 cm, klm VH21-121-0030
Tämä ranskassa syntynyt kulomusta puoliveriori ostettiin Misangien tallille yhdeksi kantaoriksi aloittamaan suunniteltua Casse-linjaa. Sitä se tekikin kolmen varsan verran, periyttäen niille hyvätapaista herrasmiesmäistä luonnetta, pitkiä hermoja ja näyttäviä liikkeitä. Esteet olivat selvästi orin juttu; hyvällä hyppytekniikalla se hyppi vuosien 2021-2022 aikana parissakymmenessä jaoksettomassa kilpailuissa yli puolet ajasta sijoille saakka ja kävi keräämässä näyttelytitteleitä ja laatuarvostelupalkintojakin niiden lisäksi. Hautaan tämä ori laskettiin vuonna 2023, vanhuuden tullessa vastaan, mutta komean orin kaunis ulkomuoto ja hyvä luonne elävät selvästi edelleen nuoremmissa sukupolvissa. |
eii. Chandler evm Casse-coun isä hevonen Chandler, tutummin Chao, on myöskin upea kulomusta ori. Caspar on perinyt isältään lempeän, nallekarhumaisen luonteensa sekä upeat sulavat liikkeet. Chao on kotitallinsa tähti, joka on poseerannut upeiden hera silmiensä kanssa monien lehtien kansissa ja nostanut aloitteleviakin ratsastajia ylös kanssa harrastajien tietoisuuteen. © VRl-14810 |
eie. Josephine evm Josephine Casparin äiti Josephine ja tämän vanhemmat ovat orin isän puolen suvun kanssa hieman eri maata. Joku saattoikin huokaista helpotuksesta - kun Casparista paljastui kiltti ja helppo hevonen. Josephine, jota myös Pineaksi kutsutaan, on äkäinen lohikäärme. Tamma nauttii kuitenkin arvostusta kotitallillaan, sillä tämä nosti sen maailmankartalle sijoituttuaan pronssille CHIO Aachenissa 2012. © VRl-14810 |
PP-MVA, VIP MVA Fn, KTK-III, YLA3, ERJ-I ee. Viszontlátásra ![]() kisb, 172 cm, hrk VH21-070-0002
Visla on myös yksi Misangien kantahevosista, joskin tämä harvinaisempaa rotua edustava Unkarin tuonti valikoitui heidän listalle kultaisen luonteensa ansiosta eikä niinkään kisatulostensa puolesta, sillä tamma ei loistanut radoilla mitenkään erityisesti. Luonteeltaan Visla oli kuitenkin kaikin puolin mukava ja helppo käsitellä, herkkujen perässä seuraava kultainen noutaja. Esteille tämäkin tamma veti, mutta hillitysti ja täysin hallittavissa; tamman askelten pituuksia ja vauhtia pystyi määrittelemään niin tarkasti kuin ratsastaja itse vain halusi. Tamma kiersi aikanaan niin laatuarvosteluita kuin jaoksettomiakin kilpailuja, ja vaikkei se koskaan saavuttanut suurempia tuloksia, jätti Visla jälkeensä kolme kaunista varsaa, jotka ovat kaikki hyppineet korkeimpia esteluokkia erinomaisin tuloksi. Vanhuuteen se kuoli 2023. |
eei. Belvarós evm Belvarós tuo Vislan sukuun massiivisuutta. 171 cm korkea, kiiltävän musta karvainen Belváros “Ben” ori on upea ja näyttävä ilmestys jo paikallaan seisten. Siitä kun se pelmahtaa radalle ja vaihtaa kisa vaihteen päälle, ei voi muuta kuin henkäistä ihastuksesta. Matalasti hirnuva ori on tunnettu tietäväisestä olemuksestaan ja rohkean pyrkivästä luonteestaan. Belváros lähtee korkeillekin esteille voittajan elkein ja pinnistää vesiesteen yli huonostakin paikasta. © VRl-14810 |
eee. Muvészet evm Muvészet on suvun mysteeri tamma. Se hyppäsi työkseen sirkuksessa, jossa se ylitti toinen toistaan erikoisempia ja toisinaan vaarallisiakin esteitä. Hiirakon tamman tarinan erikoisuudet eivät pääty tähän, sillä se astutetiin vahingossa Belváros orilla, kun sitä luultiin toiseksi. Miten tämä pääsi käymään, ei hajuakaan. Tamma kuitenkin synnytti Vislan, joka päätyi Dochas Ansamaalle ja on yllättänyt monet tasokkuudellaan, erikoisesta Muzaksi kutsutusta emästään huolimatta. © VRl-14810 |
|
|
Perilliset |
|
Periyttää:
✓ Jouhevia liikkeitä ✓ Kilpailuhenkistä luonnetta ?
- Ketteryys
- Ravi - Hyppytekniikka
kohtalainen
kohtalainen kohtalainen
+ Rohkeus
+ Käytös + Ratsastettavuus
erinomainen
erinomainen erinomainen |
ERJ vt. 10/9
134 starttia | 18 voittoa | 22 sijoitusta | = 30 %
|
Almanakka
5 000 v€
Näyttelytulokset
|
Vertical Divider
|
2] “Kaunis hevonen poseeraamassa upeissa syksyn väreissä. Etualallla olevat "blurratut" lehdet ovat kiva lisä, ne antavat kuvaan lisää eloa syksyisestä tuulisesta päivästä." 1] “Upea tumma hevonen, jonka silmä on katseenkääntäjä. Kuvan sävyt ovat hienosti yhtenäiset.” "Hyvät leimat. Voimakas/leveä leuka, kauniis tasapainoinen runko. Epävarmat etujalat joissa hieman kokkapolvisuutta, hyvä kiilto." |
Päiväkirja
Luke Hollingworth talutti mustapukeisen täysiveriorin maneesiin. "Soojaa." mies rauhotteli hevosta, joka tanssahteli...
Yleisarvio hevosesta on varsin sopusuhtainen, ori on suurilinjainen ja edustaa hyvää urheiluhevostyyppiä.
Bloody breathtaking on valehtelematta ensimmäisenä Luken mielessä, kun miehen katse lipuu ensimmäisen kerran tuohon kulomustaan nuoreen puoliverioriin, joka rellestää...
"Noah? Noah!" Luke huutaa läppärinsä näytön ylitse toiseen huoneeseen, mutta pitää silmänsä visusti näytöllä olevassa tekstissä ja käy ahnaasti...


