"Tammalla on selvästi potentiaalia. Se oli rohkea ja teki sen mitä pyydettiin, ja näytti liikkeissäänkin erityisen varmalta. Se näytti myös nauttivan tekemisestään. Ja vaikka se ei ehkä ihan itsessään vielä riittäisi tekemään varsasta uutta esteprojektia, niin joudun kyllä myöntämään, että tämän isäorin ominaisuudet kiinnostaa minua äärettömästi. Niinkin paljon, että uskallan tehdä epävarman sijoituksen kohteeseen ihan vain, että pääsisin itsekin omin silmin näkemään ja ottamaan selvää miten ja mistä sen isäori onkaan oikein tehty, ja periytyisikö nuo älyttömät kyvyt myös sen jälkikasvulle." - Päiväkirja 12/06/2023 |
Luonteenpiirteet
Avenirya on hieno neiti, jolta löytyy aimo annos uteliaisuutta ja yhteistyöhaluisuutta. Jo nuoresta iästä saakka sillä on huomattu löytyvän vahvat ja selkeät liikkeet, ja huikean hyvä hyppytekniikka; ominaisuudet, joiden kovasti toivottiinkin periytyvän tamman osaavilta vanhemmilta. Koska Venya on yhteistyöhaluinen tilanteessa kuin tilanteessa, sitä on hyvä ja helppo käsitellä missä vain. Tamma on kiltti ja tykkää ihmisten seurasta, ja kurkisteleekin usein ulos karsinastaan jos ovi on vähänkin raollaan. Karkuun se ei kuitenkaan koskaan lähde. Hoitotilanteissa se osaa olla rauhallinen ja kärsivällinen, antaa hoitajansa tehdä tarvittavat hoitotoimenpiteet ja varustamiset häiritsemättä ja vaatimatta. Kengittäessä, eläinlääkärin käydessä, pestessä ja klipatessa se käyttäytyy myös mallikkaasti. Venyaa voisi erehtyä luulemaan miltei ruunaksi, sillä se vain yksinkertaisesti on hyvin rauhallinen ja kiltti.
Sileällä työskentely onnistuu myös yhtä mallikkaasti kuin tallissakin. Tamma ei turhia hötkyile, vaan kuuntelee kuuliaisesti ratsastajaansa ja tekeekin ensisijaisesti sen, mitä ratsastaja tältä tahtoo. Sen takia ratsastajalta tuleekin tulla erittäin selkeät avut, sillä tamma alkaa epäröimään ja pahastuukin, jos ohjeet eivät ole ymmärrettävät, ja silloin se muuttuu myös ylivalppaaksi apujen suhteen, mikä tulee esiin kuumenemisena. Venya on siis tasainen ja kuuliainen ja löytyypi siltä aimo annos miellyttämishaluisuuttakin, mutta se on toisessa mielessä myös herkempi kuin miltä ehkä näyttää.
Tamma tarvitsee kehuja ja taputuksia hyvin tehdystä työstä, tai sen työnteon innokkuus hiipuu ja siitä alkaa näkymään masentumisen merkkejä, jotka voi seurata myös sileän ulkopuolelle. Perusteellinen alkulämmittely takaa vetreän lopputunnin. Venyan liikkeistä puuttuu ehkä puoliverisille tyypillinen jousto ja pidennyksetkin tuottavat usein ongelmaa, mutta sen kokoamiskyky on hämmästyttävä ja liikkeet varsin virheettömät, joten oikeanlaisella opetuksella siltä luonnistuisi varmasti vähintään vaativankin koululuokan liikkeet.
Esteillä Venyaa voisi kuvailla tuulessa liiteleväksi lehdeksi, sillä niin vaivattomalta se saa hyppynsä esteareenoilla näyttämään. Suuresta, lämminverimäisestä rakenteestaan huolimatta tamma on vikkelä jaloistaan ja jokainen sen liike on myös tarkoituksenmukainen. Venya kantaa mukanaan aimo annoksen itseluottamusta liikkeissään ja tietää myös tarkalleen mihin on kykenevä. Venya ei siis hyppää yli kapasiteettiaan eikä yritäkään, eikä se jätä suuria ilmavarojakaan esteen ja jalkojen väliin. Estekosketukset se kuitenkin pitää minimissään.
Tämän tamman kanssa ei tule hyppiä huonoista tai oudoista kulmista, sillä enemmän kuin todennäköisesti Venya tulee ne kieltämään, jos se hoksaa ratsastajansa yrittävän tiukkoja oikaisuja ja niistä seuraavia outoja kulmia - millä tahansa estekorkeudella. Noissa tilanteissa se alkaa perään sitten vielä kiukuttelemaan, että se yritettiin ylipäätänsä asettaa sellaiseen tilanteeseen, ja tammasta tuleekin tällöin kovin teatraallinen eikä se häpeä sitä myöskään näyttää.
Venya on varmajalkainen eikä säikähdä suttakaan. Maastossa reipas ja hyppii esteitä mielellään myös siellä. Tarhoissa se on vähintäänkin kaikkien kaveri ja hakeutuu mieluummin seuraan kuin on yksikseen. Nauttii rapsutuksista ja lähtee vieraankin mukaan kuin kultainennoutaja konsanaan. Herkkusuu.
Sileällä työskentely onnistuu myös yhtä mallikkaasti kuin tallissakin. Tamma ei turhia hötkyile, vaan kuuntelee kuuliaisesti ratsastajaansa ja tekeekin ensisijaisesti sen, mitä ratsastaja tältä tahtoo. Sen takia ratsastajalta tuleekin tulla erittäin selkeät avut, sillä tamma alkaa epäröimään ja pahastuukin, jos ohjeet eivät ole ymmärrettävät, ja silloin se muuttuu myös ylivalppaaksi apujen suhteen, mikä tulee esiin kuumenemisena. Venya on siis tasainen ja kuuliainen ja löytyypi siltä aimo annos miellyttämishaluisuuttakin, mutta se on toisessa mielessä myös herkempi kuin miltä ehkä näyttää.
Tamma tarvitsee kehuja ja taputuksia hyvin tehdystä työstä, tai sen työnteon innokkuus hiipuu ja siitä alkaa näkymään masentumisen merkkejä, jotka voi seurata myös sileän ulkopuolelle. Perusteellinen alkulämmittely takaa vetreän lopputunnin. Venyan liikkeistä puuttuu ehkä puoliverisille tyypillinen jousto ja pidennyksetkin tuottavat usein ongelmaa, mutta sen kokoamiskyky on hämmästyttävä ja liikkeet varsin virheettömät, joten oikeanlaisella opetuksella siltä luonnistuisi varmasti vähintään vaativankin koululuokan liikkeet.
Esteillä Venyaa voisi kuvailla tuulessa liiteleväksi lehdeksi, sillä niin vaivattomalta se saa hyppynsä esteareenoilla näyttämään. Suuresta, lämminverimäisestä rakenteestaan huolimatta tamma on vikkelä jaloistaan ja jokainen sen liike on myös tarkoituksenmukainen. Venya kantaa mukanaan aimo annoksen itseluottamusta liikkeissään ja tietää myös tarkalleen mihin on kykenevä. Venya ei siis hyppää yli kapasiteettiaan eikä yritäkään, eikä se jätä suuria ilmavarojakaan esteen ja jalkojen väliin. Estekosketukset se kuitenkin pitää minimissään.
Tämän tamman kanssa ei tule hyppiä huonoista tai oudoista kulmista, sillä enemmän kuin todennäköisesti Venya tulee ne kieltämään, jos se hoksaa ratsastajansa yrittävän tiukkoja oikaisuja ja niistä seuraavia outoja kulmia - millä tahansa estekorkeudella. Noissa tilanteissa se alkaa perään sitten vielä kiukuttelemaan, että se yritettiin ylipäätänsä asettaa sellaiseen tilanteeseen, ja tammasta tuleekin tällöin kovin teatraallinen eikä se häpeä sitä myöskään näyttää.
Venya on varmajalkainen eikä säikähdä suttakaan. Maastossa reipas ja hyppii esteitä mielellään myös siellä. Tarhoissa se on vähintäänkin kaikkien kaveri ja hakeutuu mieluummin seuraan kuin on yksikseen. Nauttii rapsutuksista ja lähtee vieraankin mukaan kuin kultainennoutaja konsanaan. Herkkusuu.
Sukutiedot
VIP-MVA Fn, PP-MVA, KTK-II, PKK-I, YLA1*, ERJ1 i. Gospodin Golovolomka orl, 170 cm, trn VH15-097-0006 |
ii. Никельevm orl, 164 cm, trn |
iii. Крепыш IIevm |
iie. Полумракevm | ie. Леди Пенелопаevm orl, 161 cm, mkm |
iei. Балагурevm |
iee. Изаevm | ||
e. Aстрoлогия orl, 170 cm, mkm VH22-097-0005 |
ei. Tuntematonevm ? |
eii. Tuntematonevm |
eie. Tuntematonevm | ee. Tuntematonevm ? |
eei. Tuntematonevm |
eee. Tuntematonevm |
Tarjolla liisinkiin1 000 v€ / liisaus
|
Perilliset |
Sukuselvitys
i. Gospodin Golovolomka tai tunnetummin Loge on lähtöisin Venäläiseltä ravikasvattajalta Moskovasta, jossa oriille toivottiin siunaantuneen sukunsa hyviä ominaisuuksia raviuralle. Toisin kävi, sillä Logesta ei ollut radoille alkuunkaan, joten ori myytiin ongelmien kautta lopulta yksityiselle ratsukäyttöön. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, ettei kyseessä ollut ihan mikä tahansa urallaan epäonnistunut ravihevonen; Logelta löytyi nimittäin potentiaalia ja innokkuutta esteille, mutta sen rajaton kapasiteetti, mielettömät hyppykyvyt sekä tahto suoriutua ja voittaa on nostanut tämän tummanruunikon kilpailemaan aivan omiin luokkiinsa ja siitä onkin tullut vuosien varrella järkähtämättömän kova vastus lahjakkaille puoliverisillekin GP-ratojen konkareille. Luonteeltaan Loge on tarkka oman edun valvoja ja arvovaltansa tunteva ori, jonka oikotie sydämeen aukeaa ruoan kautta. Sitä voi helposti kuvailla sanoin yritteliäs, älykäs ja osaava, ja ori onkin tahdikas ja itsevarma tekijä mukaansatempaisevalla laukalla sekä helpolla ja yhteistyöhaluisella luonteella. Kilpailuja tämä ori on ehtinyt kiertämään ympäri maailmaa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja useat arvokisasijoitukset puhuvatkin tämän huikean menestyksen puolesta; yksittäisten arvoluokkasijoitusten lisäksi mainittavimmat saavutukset on varmasti Storywoods Dressage Cup ja Kultasaari Cup ranking-voitto, Hannaby Hanami Week pääluokan finaalivoitto sekä kaksinkertainen Power Jump kutsuvierasluokkavoittaja. Vanha kilpailuvamma on kuitenkin pakottamassa tämän estekenttien ruusukehain pikkuhiljaa eläköitymään, joskin orin kanssa täytellään edelleen arvonimiä ja laatuarvostelupalkintoja. Loge on jättänyt jälkeensä kuusi hienoa ravurivarsaa, joista suurin osa on suuntautunut isänsä tavoin estekenttiä valloittamaan.
ii. Logen isä Nickel muistuttaa sukunsa puolesta kaikkein eniten Logea, ei pelkästään tummanruunikon karvapeitteensä takia vaan myös hyvästä hyppykyvystään ja voitonhaluisesta luonteestaan, jotka puhkesivat kukkaan orin vetäydyttyä pois ravimaailmasta kohtalaisen huonoin tuloksin. Ori uudelleenkoulutettiin ratsuksi ja myytiin eteenpäin harrastekäyttöön, ja monien sattumusten kautta päätyikin yllättäen kilpailemaan 130 cm rataesteillä raviuraansa paremmin tuloksin. Taidon ja tekniikan puolesta Nickel ei koskaan pärjännyt kansainvälisillä kentillä tasoisilleen puoliverisille eikä se haalinut merkityksettömämpiä titteleitäkään, mutta onnistui selvästi periyttämään merkittävimmät ominaisuutensa jälkikasvulleen. Nickelistä ei ole teetetty sen elinaikana montaa varsaa. Sen huonosta raviurastaan huolimatta Victorovichin veljekset valitsivat Nickelin isäoriksi kasvatilleen, sillä se on veljesten kasvattaman Krepysh II huippuraviorin ainut elossa oleva jälkeläinen, ja jonka ominaisuuksien toivottiin periytyvän puolestaan Nickelin jälkeläisille. Toisin kävi, sillä isänsä lailla myös Logesta ei ollut raviuralle.
ie. Kaunis Lady Penelope oli herttainen hevostamma, jonka onnetar tuntui unohtaneen jo varhain sen elinkaaressa. Koulutusajallaan se vaihtoi syystä tai toisesta useamman kerran omistajaa, mistä tamman koulutuskin otti osumaa. Raviuraa puolestaan varjosti useat loukkaantumiset sekä tammalla itsellä että ohjastajallaan. Koska Pennyn ravimenestys tyssäsi aina uuteen loukkaantumiseen uransa nousukiidossa, se siirrettiin pian vaihtoehtoon b, eli ratsukoulutukseen ja tarkemmin kouluratsastukseen. Isänsä tavoin myös Pennyllä näytti löytyvän hyviä lähtökohtia sille puolelle. Tammalla oli kauniit ja teknisesti korrektit liikkeet, ja se oppi yllättävän helposti myös vaativien luokkien liikkeitä. Valitettavasti syystä tai toisesta siitä ei ollut parrasvaloissa kilpailemaan useista yrityksistä huolimatta ja tamma päätettiin lopulta siirtää varhaiseläkkeelle. Päätös oli monelle pettymys, sillä tamman lähisuvusta löytyi hyvää verta ominaisuuksien ja menestyksien puolesta, ja näin ollen myös tamman uralla, jos ei raviurheilun niin ainakin kouluratsastuksen puolella oli ollut suuria odotuksia. Penny ostettiin Victorovichin siittolaan tehtävänään jatkaa hienoa linjaansa, sillä veljekset eivät välittäneet pitää kasvattien sukuja puhtaina kotimaisina. Koska tamma siirrettiin uriltaan sivuun jo varhaisessa vaiheessa, ennätti se teettää peräti viisi varsaa ajallaan. Jälkikasvulleen se periytti vahvasti herkkyyttä, yritteliäisyyttä ja vahvaa työnteon halua, sekä ripauksen kultaisesta luonteestaan. Valitettavasti Penny kuoli vain 13-vuotiaana komplikaatioihin Logen syntyessä. Logen lisäksi Lady Penelope on varsonut toisen maailmaa nähneen tammavarsan, joka nimettiinkin emän mukaan Penelopeksi. Tamman tämänhetkisestä olotilasta ei ole kuitenkaan tietoa.
e. Aстрoлогия tai ymmärrettävämmällä kielellä Astra on hyvin rodunomaiseen tapaan tunnettu lempeänä jättiläisenä. Tamma on luonteelta kiltti ja sen kanssa on helppo tulla toimeen, tosin tamma vaatii käsittelijältään hörökorvia ja hyvää eleiden lukutaitoa, sillä se on myös herkkä ja helposti stressaantuva. Astra on aktiivisesti ratsukoulukäytössä ja toimiikin vakiintuneesti reippaana opettajana kokemattomammillekin ratsastajille. Astraa ei ole koeteltu kotikenttiä suuremmilla kilpakentillä, vaikka tammalta löytyykin taitoa ja taipuvaisuutta vähän joka lajien suuntaan. Se taitaa kauniisti sekä VaB koulukiemuroita että hyppii suurin askelin jopa 120 cm esteratoja, mutta tähän mennessä sen positiivinen vaikutus on visusti rajattu ympäriltä löytyviin ihmisiin ja muihin hevosiin. Astralla on kirjoitushetkellä jälkikasvua kahden varsakkaan verran, joskin näyttöä ei ole vielä antaa.
ii. Logen isä Nickel muistuttaa sukunsa puolesta kaikkein eniten Logea, ei pelkästään tummanruunikon karvapeitteensä takia vaan myös hyvästä hyppykyvystään ja voitonhaluisesta luonteestaan, jotka puhkesivat kukkaan orin vetäydyttyä pois ravimaailmasta kohtalaisen huonoin tuloksin. Ori uudelleenkoulutettiin ratsuksi ja myytiin eteenpäin harrastekäyttöön, ja monien sattumusten kautta päätyikin yllättäen kilpailemaan 130 cm rataesteillä raviuraansa paremmin tuloksin. Taidon ja tekniikan puolesta Nickel ei koskaan pärjännyt kansainvälisillä kentillä tasoisilleen puoliverisille eikä se haalinut merkityksettömämpiä titteleitäkään, mutta onnistui selvästi periyttämään merkittävimmät ominaisuutensa jälkikasvulleen. Nickelistä ei ole teetetty sen elinaikana montaa varsaa. Sen huonosta raviurastaan huolimatta Victorovichin veljekset valitsivat Nickelin isäoriksi kasvatilleen, sillä se on veljesten kasvattaman Krepysh II huippuraviorin ainut elossa oleva jälkeläinen, ja jonka ominaisuuksien toivottiin periytyvän puolestaan Nickelin jälkeläisille. Toisin kävi, sillä isänsä lailla myös Logesta ei ollut raviuralle.
ie. Kaunis Lady Penelope oli herttainen hevostamma, jonka onnetar tuntui unohtaneen jo varhain sen elinkaaressa. Koulutusajallaan se vaihtoi syystä tai toisesta useamman kerran omistajaa, mistä tamman koulutuskin otti osumaa. Raviuraa puolestaan varjosti useat loukkaantumiset sekä tammalla itsellä että ohjastajallaan. Koska Pennyn ravimenestys tyssäsi aina uuteen loukkaantumiseen uransa nousukiidossa, se siirrettiin pian vaihtoehtoon b, eli ratsukoulutukseen ja tarkemmin kouluratsastukseen. Isänsä tavoin myös Pennyllä näytti löytyvän hyviä lähtökohtia sille puolelle. Tammalla oli kauniit ja teknisesti korrektit liikkeet, ja se oppi yllättävän helposti myös vaativien luokkien liikkeitä. Valitettavasti syystä tai toisesta siitä ei ollut parrasvaloissa kilpailemaan useista yrityksistä huolimatta ja tamma päätettiin lopulta siirtää varhaiseläkkeelle. Päätös oli monelle pettymys, sillä tamman lähisuvusta löytyi hyvää verta ominaisuuksien ja menestyksien puolesta, ja näin ollen myös tamman uralla, jos ei raviurheilun niin ainakin kouluratsastuksen puolella oli ollut suuria odotuksia. Penny ostettiin Victorovichin siittolaan tehtävänään jatkaa hienoa linjaansa, sillä veljekset eivät välittäneet pitää kasvattien sukuja puhtaina kotimaisina. Koska tamma siirrettiin uriltaan sivuun jo varhaisessa vaiheessa, ennätti se teettää peräti viisi varsaa ajallaan. Jälkikasvulleen se periytti vahvasti herkkyyttä, yritteliäisyyttä ja vahvaa työnteon halua, sekä ripauksen kultaisesta luonteestaan. Valitettavasti Penny kuoli vain 13-vuotiaana komplikaatioihin Logen syntyessä. Logen lisäksi Lady Penelope on varsonut toisen maailmaa nähneen tammavarsan, joka nimettiinkin emän mukaan Penelopeksi. Tamman tämänhetkisestä olotilasta ei ole kuitenkaan tietoa.
e. Aстрoлогия tai ymmärrettävämmällä kielellä Astra on hyvin rodunomaiseen tapaan tunnettu lempeänä jättiläisenä. Tamma on luonteelta kiltti ja sen kanssa on helppo tulla toimeen, tosin tamma vaatii käsittelijältään hörökorvia ja hyvää eleiden lukutaitoa, sillä se on myös herkkä ja helposti stressaantuva. Astra on aktiivisesti ratsukoulukäytössä ja toimiikin vakiintuneesti reippaana opettajana kokemattomammillekin ratsastajille. Astraa ei ole koeteltu kotikenttiä suuremmilla kilpakentillä, vaikka tammalta löytyykin taitoa ja taipuvaisuutta vähän joka lajien suuntaan. Se taitaa kauniisti sekä VaB koulukiemuroita että hyppii suurin askelin jopa 120 cm esteratoja, mutta tähän mennessä sen positiivinen vaikutus on visusti rajattu ympäriltä löytyviin ihmisiin ja muihin hevosiin. Astralla on kirjoitushetkellä jälkikasvua kahden varsakkaan verran, joskin näyttöä ei ole vielä antaa.
Periyttää:
✓ Vahvaa esteosaamista ✓ Hyvää kokoamiskykyä ?
- Runko & takaosa
- Ketteryys - Käynti
kohtalainen
heikko heikko
+ Kuuliaisuus
+ Kokoamiskyky + Voima
erinomainen
hyvä hyvä |
ERJ vt. 9/7
139 starttia | 22 voittoa | 28 sijoitusta | = 36 %
|
Almanakka |
Palkintorahat 32 000 v€
|
Sijoitus
76th
41st 11th 3rd 12th 11th 2nd 12th 10th 4th 52nd 2nd 2nd 8th 19th 17th 19th 2nd 1st |
Virhepisteet ja aika
12 vp
16 vp, 64.582 s 8 vp 69.656 s ' 8 vp 51.415 s 4 vp 8vp 58.539 s 4 vp 13 vp 80.480 s 0-0 vp 60.280/44.322 s 4 vp 12 vp 58.231 s 12 vp 65.769 s 20 vp |
Tulip Carnival 2024 Merri Jumping Tour Hamilton Bravo Cup
Merri Jumping Tour finaali
4. osakilpailu
4. osakilpailu
Hamilton Bravo Cup Harvest Moon Show Merri Jumping Tour Merri Jumping Tour 3. osakilpailu
2. osakilpailu
1. osakilpailu
Hamilton Bravo Cup Hamilton Bravo Cup 2. osakilpailu
1. osakilpailu
|
Luokka
Full Blossom 130 cm
120 cm 130 cm 120 cm 105 cm Future Stars Tour 125 cm 120 cm 100 cm Future Stars Tour 120 cm 120 cm 120 cm 100 cm 120 cm 95 cm 100 cm Future Stars Tour 100 cm Future Stars Tour 80 cm 120 cm 120 cm |
Alaisuus
KRJ
KRJ
KRJ
KRJ
|
Kisapaikka
|
Päivämäärä
20.04.2024
29.2.2024 7.1.2024 5.1.2024 31.12.2023 27.12.2023 25.12.2023 12.12.2023 6.12.2023 26.11.2023 25.11.2023 5.11.2023 1.11.2023 29.10.2023 29.10.2023 15.10.2023 25.10.2023 8.10.2023 25.9.2023 |
Ranking
|
Näyttelytulokset
|
Vertical Divider
|
"Tasapainoinen, solakka runko. Hyvät leimat ja jalat. Lyhyt kaula, isohko pää. Erinomainen tekniikka."
|
Päiväkirja
20th March 2024 - koeratsastuksia
Olin oikeastaan päätynyt kiinnostumaan Komasta siksi, että minulle tarjottiin aivan toista samalla tallilla asuvaa hevosta: Aveniryaa, jonka isän Gospodin Golovolomkan todellakin tunsin Hannaby Hanami Weekin GP-voitosta ja Power Jumpin kaksinkertaisesta kutsuvierasluokkavoitosta parin vuoden takaa. Minua jännittää tavalla, jolla ennen julkkisten tapaamista jännittää, kun sovin koeratsastuksen Venyalla tulevalle viikolle.
Venya on ihana: sellainen utelias hevonen, joka työntää heti turpansa kättäni vasten ja puhaltaa ilmaa sormiini, kuin olisimme tunteneet jo pidemmän aikaa. Näen hyvin, miten se mustankimolla karvapeitteellään ainakin ulkoisilta ominaisuuksiltaan sopisi hyvin kimojen tammojeni joukkoon. Ajatus huvittaa minua: etenkin Agin ja kaiken sen kanssa kokemieni kilpailuhaasteiden jälkeen tiedän, etteivät pelkät sopivat ulkoiset ominaisuudet riitä tekemään hevosesta sopivaa, etenkään sopivaa kilpahevosta.
Uteliaana nousen Venyan selkään ja painan pohkeeni sen kylkiin toivoen, että se osoittautuisi siksi kilpahevoseksi, jota olen jo vuosia etsinyt.
Noah seuraa jälleen maneesin katsomossa, kun ratsastan Venyaa. Hänen ilmeensä on kaiken aikaa vakava ja odottava: niin alkukäynneissä, raviharjoituksissa joissa Venya harppoo eteenpäin niin voimakkaasti etten voi kuin ihailla sen moottoria kuin parilla pienellä pystylläkin, joiden yli Venya lentää itsevarmasti kuin olisimme koonneet sille pari harmitonta ristikkoa.
Olen melko varma, että kumpikin meistä tietää sen kaiken aikaa, vaikkemme sano mitään ennen kuin ratsastus on loppunut.
Venya on mitä upein hevonen, enkä keksi siitä mitään vikaa -- mutta silti, siltikään vaikka sitä miten toivon, sekään ei ole minun hevoseni.
Venya on ihana: sellainen utelias hevonen, joka työntää heti turpansa kättäni vasten ja puhaltaa ilmaa sormiini, kuin olisimme tunteneet jo pidemmän aikaa. Näen hyvin, miten se mustankimolla karvapeitteellään ainakin ulkoisilta ominaisuuksiltaan sopisi hyvin kimojen tammojeni joukkoon. Ajatus huvittaa minua: etenkin Agin ja kaiken sen kanssa kokemieni kilpailuhaasteiden jälkeen tiedän, etteivät pelkät sopivat ulkoiset ominaisuudet riitä tekemään hevosesta sopivaa, etenkään sopivaa kilpahevosta.
Uteliaana nousen Venyan selkään ja painan pohkeeni sen kylkiin toivoen, että se osoittautuisi siksi kilpahevoseksi, jota olen jo vuosia etsinyt.
Noah seuraa jälleen maneesin katsomossa, kun ratsastan Venyaa. Hänen ilmeensä on kaiken aikaa vakava ja odottava: niin alkukäynneissä, raviharjoituksissa joissa Venya harppoo eteenpäin niin voimakkaasti etten voi kuin ihailla sen moottoria kuin parilla pienellä pystylläkin, joiden yli Venya lentää itsevarmasti kuin olisimme koonneet sille pari harmitonta ristikkoa.
Olen melko varma, että kumpikin meistä tietää sen kaiken aikaa, vaikkemme sano mitään ennen kuin ratsastus on loppunut.
Venya on mitä upein hevonen, enkä keksi siitä mitään vikaa -- mutta silti, siltikään vaikka sitä miten toivon, sekään ei ole minun hevoseni.
© Salma VRL-13360
11th November 2023
Viikonmittainen ratsastusrupeama ei yleensä ollut sellainen mihin suostuin kovinkaan helposti. Kuitenkin saadessani yhteydenoton Nordwind Equine Inciltä ja heidän tarjotessaan minulle kuvankaunista mustankimoa tammaa. Tutustuttuani Aveniryaksi esiteltyyn tammaan ja siitä kuvattuihin videoihin kotioloissani mahdollisuus uudenlaiseen haasteeseen alkoi houkuttamaan sen verran että päätin tarttua tilaisuuteen.
Totta puhuen en ollut tainnut nähdä aiemmin orloveja ratsuina tai ainakin ne olivat hyvässä vähemmistössä joten olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan millaisia ratsuja heistä saisi. Toisaalta jos videot pitäisivät paikkansa, ei tammasta loppuisi potentiaali kovinkaan nopeasti joten lähdin todellakin avoimella mielellä edessä olevaan viikkoon mustankimon kanssa.
Ensimmäiselle kisapaikalle päästessäni tallin rekka oli helppo löytää ja päästessäni näköetäisyydelle erottui Avenirya joukosta jo kauemmaksi. Päästessäni puhe-etäisyydelle tervehdin kaikkia, ennen kuin esittelin itseni ja kerroin millä asialla olin liikkeellä. Vain muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin esittelin itseni uudemman kerran Noah Bakerille joka kertoi olevansa vastuussa tamman kouluttamisesta. Nyökättyäni ymmärryksen merkiksi kyselin häneltä muutaman tarkentavan kysymyksen tammasta, ennen kuin oli aika painaa kypärä päähäni ja antaa toisen puntata itseni satulaan. Asetettuani myös oikeankin jalkani jalustimeen kiinnitin vielä paukkuliivini vetonarun satulaan ja varmistettuani Noahille jotta kaikki oli hyvin, hän irrotti mustankimon tamman ja saatoimme lähteä tekemään matkaa kohti verryttelyaluetta.
Aloitin tamman verryttelyn sileällä tarjotakseni myös itselleni tilaisuuden tutustua hetkelliseen lainaratsuuni paremmin. Mitä pidemmälle etenimme verryttelyssämme sitä miellyttävämmältä tamma tuntui ratsastaa ja olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt siitä millaisen ratsun orlovista sai. Niillä muutamalla treenihypyllä jotka Venyan kanssa otin pelasin pääasiallisesti varman päälle enkä pyytänyt tammalta oikeastaan mitään mahdottomuuksia. Nämä ensimmäiset luokat halusinkin pelata varman päälle Venyan kanssa jotta loppuviikostamme tulisi mahdollisimman onnistunut. Ensimmäiselle radalle päästessämme mustankimo kuitenkin osoitti varmanpäälle pelaamiseni turhaksi, sillä tamma tuntui syttyvän radalla ja pitkästä laukastaan huolimatta Venyan askellusta oli helppo muokkailla sopivaksi esteiden välille ja tammalla oli todella hieno ja ergonominen hyppytyyli.
Mitä pidemmälle yhteistyömme tamman kanssa pääsi viikon edetessä sitä paremmalta myös tuloksemme alkoivat olemaan. Suurimmasta osasta kilpailuita palasimme vähintään yhden ruusukkeen kanssa ja viikon ollessa lopuillaan olin oikeastaan enemmän kuin hämillään siitä, millaiseksi viikko muodostuikaan ja tieni erotessa viimeisen kerran Averinyan sekä Noahin kanssa en oikeastaan voinut uskoa millaisen viikon olin juuri saanut kokea. Tämän sulattelu ottaisi varmasti oman aikansa, mutta tiesin että tulisin muistelemaan mustankimoa tammaa useasti urani aikana.
Totta puhuen en ollut tainnut nähdä aiemmin orloveja ratsuina tai ainakin ne olivat hyvässä vähemmistössä joten olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan millaisia ratsuja heistä saisi. Toisaalta jos videot pitäisivät paikkansa, ei tammasta loppuisi potentiaali kovinkaan nopeasti joten lähdin todellakin avoimella mielellä edessä olevaan viikkoon mustankimon kanssa.
Ensimmäiselle kisapaikalle päästessäni tallin rekka oli helppo löytää ja päästessäni näköetäisyydelle erottui Avenirya joukosta jo kauemmaksi. Päästessäni puhe-etäisyydelle tervehdin kaikkia, ennen kuin esittelin itseni ja kerroin millä asialla olin liikkeellä. Vain muutamaa kymmentä sekuntia myöhemmin esittelin itseni uudemman kerran Noah Bakerille joka kertoi olevansa vastuussa tamman kouluttamisesta. Nyökättyäni ymmärryksen merkiksi kyselin häneltä muutaman tarkentavan kysymyksen tammasta, ennen kuin oli aika painaa kypärä päähäni ja antaa toisen puntata itseni satulaan. Asetettuani myös oikeankin jalkani jalustimeen kiinnitin vielä paukkuliivini vetonarun satulaan ja varmistettuani Noahille jotta kaikki oli hyvin, hän irrotti mustankimon tamman ja saatoimme lähteä tekemään matkaa kohti verryttelyaluetta.
Aloitin tamman verryttelyn sileällä tarjotakseni myös itselleni tilaisuuden tutustua hetkelliseen lainaratsuuni paremmin. Mitä pidemmälle etenimme verryttelyssämme sitä miellyttävämmältä tamma tuntui ratsastaa ja olinkin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt siitä millaisen ratsun orlovista sai. Niillä muutamalla treenihypyllä jotka Venyan kanssa otin pelasin pääasiallisesti varman päälle enkä pyytänyt tammalta oikeastaan mitään mahdottomuuksia. Nämä ensimmäiset luokat halusinkin pelata varman päälle Venyan kanssa jotta loppuviikostamme tulisi mahdollisimman onnistunut. Ensimmäiselle radalle päästessämme mustankimo kuitenkin osoitti varmanpäälle pelaamiseni turhaksi, sillä tamma tuntui syttyvän radalla ja pitkästä laukastaan huolimatta Venyan askellusta oli helppo muokkailla sopivaksi esteiden välille ja tammalla oli todella hieno ja ergonominen hyppytyyli.
Mitä pidemmälle yhteistyömme tamman kanssa pääsi viikon edetessä sitä paremmalta myös tuloksemme alkoivat olemaan. Suurimmasta osasta kilpailuita palasimme vähintään yhden ruusukkeen kanssa ja viikon ollessa lopuillaan olin oikeastaan enemmän kuin hämillään siitä, millaiseksi viikko muodostuikaan ja tieni erotessa viimeisen kerran Averinyan sekä Noahin kanssa en oikeastaan voinut uskoa millaisen viikon olin juuri saanut kokea. Tämän sulattelu ottaisi varmasti oman aikansa, mutta tiesin että tulisin muistelemaan mustankimoa tammaa useasti urani aikana.
© Minni VRL-10337
12th September 2023
Syksy tekee tuloaan. Avenirya tuntuu nauttivan viilenevästä ja tuulisesta säästä. Välillä unohdan sen olevan aivan jotain muuta kuin herkkähipiäinen puoliverinen, eikä minun tarvitse käyttää kahta ajatusta lämpötiloihin ja loimituksiin liittyen. Orlovravuri onkin jalostettu sopeutumaan hyvin poikkeuksellisiinkin olotiloihin, muistan lukeneeni, joskin en usko että välimeren lämmin ilmasto olisi kovinkaan tamman mieleen. Hänen onneksemme sijaitsemmekin Brittien saaristossa, jossa auringon julmasta vitsauksesta ei ole vaaraa; hyvä jos saamme nauttia muutamasta hellepäivästä koko kesänä. Walesissa varsinkin, olemme kietoutuneet sateen ja sumun sankkaan syleilyyn useammin kuin emme. Tamma on ollut kanssamme nyt yli vuoden ja olen pitänyt sitä ympärivuotisesti ulkona (en oikein tykkää pitää nuorikkojani sisällä ollenkaan, jos vain mahdollista. Tietenkin, rokotukset ja kengitykset erikseen). Vapaa, kokoaikainen liikkuminen on hyväksi niin nuorien fysiolle kuin mentaalille, välttämätönkin. Joten Venya on viihtynyt luonamme hyvin. Ehkä parempi vain olla mainitsematta, että tamman olisi tarkoitus siirtyä pikapuolin sinne aikuisten liigaan. Heti kun saamme ruksittua estevarsojen laatuarvostelu-boksin tehdyksi.
Kahden ja puolen ikävuoden täyttyessä (muutama kuukausi vielä) on taas aika kutsua lääkäri käynnilleen. Viimekertaiset kommentit mielessä pitäen olen pitänyt extra tarkkaavaisesti huolta sen ruokapolitiikasta, toki kun Venya käyskentelee laitumellaan kokopäiväisesti voi se tuottaa hieman haastetta. Tamma on kuitenkin kasvanut ja hoikistunut, ja alkanut keräämään lihastakin luidensa päälle tänä aikana. Siitä on tullut vieläkin upeamman näköinen kuin näyttelykierroksillaan, nyt kun sen kimoutuminenkin on alkanut vauhtiintumaan ihan silmissä ja sen varsamainen naiivius alkaa pikkuhiljaa katoamaan rakenteesta (Venyan pää on jo melkeen kokonaan valkoinen turpaa lukuunottamatta, sekä sen niska, ja koivet on muuttamassa väriä kanssa. Just nyt se on vähän hassun näköinen, kuin tammalla olisi poolopaita päällä mustalla pitkällä kauluksella). Kolmannen ikävuoden paikkeilla tilaamme rakennekuvauksen, toivotaan että sen kimoutuminen ei ole ehtinyt aivan loppusuoralle siinä vaiheessa. On kiva katsella jälkikäteen miltä kimot näyttivät nuoruudessaan.
Lääkärin tarkistuksen lisäksi kuvaamme luuston ja tarkistamme jalkojen nivelet. Mikäli kaikki näyttää hyvältä voimme viimein aloittaa selästä käsin työskentelyn. Pikkuhiljaa tietenkin, ihan viisiminuuttisia päivässä käsiä ja jalkoja heilutellen ja epämääräisiä ääniä päästellen, perunasäkkiä imitoiden - ei mitään liian fyysistä mutta antamaan tammalle hyvät valmiudet elämään. Pari kuukautta sitä ja palaamme takaisin maastatyöskentelyyn kunnes kolmas vuosi kolahtaa. Sitten teemme uudelleen viiden minuutin toistoja useamman kerran viikossa ja aloitamme käymään askellajeja tarkemmin lävitse. Muiden varsojen kanssa välttelisin tekemästä näinkin täsmällistä treeniohjelmaa tarkoin odotuksin, mutta koska kyseessä on rauhallinen, sopeutuvainen Mriyamme ruunamaisella mielellään, tuntuu nämä ihan toteuttamiskelposilta suunnitelmilta.
Totta puhuakseni varsalaatisten irtohypytys stressaa minua eniten. En ole irtohypytysten suurin ystävä varsinkaan näin varhaisessa vaiheessa joten jätän sen mahdollisimman vähiin. Ja ne muutaman kerrat kun hypytämme, en suuntaa niihin paljoa painoarvoa. Nuorikoilla tulee kyllä olemaan kaikki mahdollisuudet näyttää osaamisensa ja kykynsä ensimmäisten kausiensa aikana. Mutta vihaisin sitä, jos pitäisi laittaa nuorikko hyppimään ensimmäisiä irtojaan laatiksissa. Joten hammasta purren minun täytyy alkaa sijoittaa hypytyspäiviä myös Aveniryan kalenteriin. Ehkä sen takia tykkäänkin mieluummin viedä varsat laatiksiin aivan viimeisillä hetkillä (nostaa verenpainetta, mutta varsojen hyväksi sekin on vain pikkuseikka).
Irtohypytysten sijaan olen huomannut ratsutuksen aloituksen yhteydessä jo ihan pienten estetreenien kertovan minulle nuorikoistani, niiden kyvyistä paljon enemmän; onko ne nopeita vai hitaita, minkälainen keskittymiskyky ja yhteistyökyky, löytyykö tasapainoa riittävästi. Antaa minulle paremman kokonaiskuvan kuin irtohypytykset koskaan voisivat, ja pystyn suunnittelemaan yksilölliset treenisuunnitelmat jokaista varsaa mielessä pitäen. Sitten Aveniryakin pääsee hieman hölläilemään ennen kuin nelivuotiaana aloitamme urakan todenteolla.
Näistä treenisuunnitelmista sen enempää puhumatta, voisin kertoa ihan tapahtuneesta maneesipäivästä. Olimme passanneet oikeanlaiset varusteet satulasuutarin kanssa kohtuu nopeasti, joten olen päässyt työskentelemään tamman kanssa pitkässä liinassa varustettuna. Venyalle varusteet näytti olevan vakikauraa jo heti ensimmäisen kerran jälkeen (kuka yllättyi?), joten ollaan tehty sekä liinatyöskentelyä, peruskäskyjä maastakäsin että maastossa liikkumista niiden kanssa. Copperfactilla, Aveniryan laumatoverilla, on ollut ongelmaa omiensa totuttelemiseen, joten olemme usein työskennelleet nuorikkojen kanssa yhdessä. Kovasti toivotaan, jotta tamman välinpitämätön käytös antaisi vaikutteita Kodalle, mutta tähän mennessä ei ole oikein ollut menestystä. Kodan ongelmiin sen enempää perehtymättä, meidän yhteinen liinatuntimme päättyi katastrofiin; Koda onnistui rikkomaan snap-lukon ja pisti maneesin kenttäpohjan kokonaan uuteen kuosiin. Se villiintyi täysin, rymisteli päin Venyaa ja sai Venyankin ihan tolalleen. En ole nähnyt Venyaa niin säikähtäneenä koskaan aikaisemmin. Tamma on ollut aina niin rauhallinen ja kuuliainen käsiteltävä, mutta tällä kertaa minua miltei pelotti irrottaa se liinastaan.
Epäonnistuneiden kiinniottoyritysten jälkeen päätimme Luken kanssa yhteistuumin antaa niiden purkaa pakkautunutta energiaa kehostaan. Tietenkin omat vaaransa siinä oli, mutta maneesin seinien sisällä ja meidän kahden valvovan katseen alla se tuntui paremmalta ajatukselta kuin antaa tämän huonon kokemuksen turmella molempien edistyksen. Joten annoimme varsojen selvitellä sotkunsa tavallaan. Siinä ne jonkun aikaa juoksentelivat kuin päättömät kanat ja säikyttelivät toinen toisiaan mitä ihmeellisemmillä manöövereillään (tammalla on kyllä kaunis vapaa ravi). Vaan pikkuhiljaa kun Kodankin kalloon alkoi tarttua että ne varusteet oli ja pysyi, ja että emme Luken kanssa enää jahdanneet sitä epätoivoisesti, päätti sekin viimein rauhoittua. Avenirya rauhoittui nopeasti kanssa. Näin jälkikäteen mietin, oliko se oikeasti edes villiintynyt, vai käyttäytyi niin vain koska Kodakin. Niin vaarallinen kuin tämä episodi olisi saattanutkin olla, uskon että tällä olikin ihan hyödyllisiä vaikutteita tulevaisuuden treenituokioiden suhteen. Koda varsinkin on ollut viime päivinä paljon rennomman näköinen kuin aikoihin, ja Aveniryakin tuntuu saaneen vähän lisää energistä pilkettä silmäkulmaan. Ajattelinkin ehdottaa, että annamme varsojen rellestää maneesissa yhdessä uudelleen (tällä kertaa tosin paremmassa kontrollissa) ja kenties heittää sinne muutamia maapuomeja suuntaamaan keskittymisensä niihin varusteidensa sijaan. Venyalle se ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta tykkäsin ehdottomasti mitä näin, kun se ravaili Kodan vierellä sieraimet valtoimenaan, mustanvalkoinen häntä leimuen kuin pyrstötähti ja silmät pilkehtien. Tuskin tuon episodin uusimisesta haittaakaan ole (niinhän? anteeksi jo etukäteen tulevien merkintöjen minä, jos tämä älynväläys meni tyrimään koko projektin…).
Kahden ja puolen ikävuoden täyttyessä (muutama kuukausi vielä) on taas aika kutsua lääkäri käynnilleen. Viimekertaiset kommentit mielessä pitäen olen pitänyt extra tarkkaavaisesti huolta sen ruokapolitiikasta, toki kun Venya käyskentelee laitumellaan kokopäiväisesti voi se tuottaa hieman haastetta. Tamma on kuitenkin kasvanut ja hoikistunut, ja alkanut keräämään lihastakin luidensa päälle tänä aikana. Siitä on tullut vieläkin upeamman näköinen kuin näyttelykierroksillaan, nyt kun sen kimoutuminenkin on alkanut vauhtiintumaan ihan silmissä ja sen varsamainen naiivius alkaa pikkuhiljaa katoamaan rakenteesta (Venyan pää on jo melkeen kokonaan valkoinen turpaa lukuunottamatta, sekä sen niska, ja koivet on muuttamassa väriä kanssa. Just nyt se on vähän hassun näköinen, kuin tammalla olisi poolopaita päällä mustalla pitkällä kauluksella). Kolmannen ikävuoden paikkeilla tilaamme rakennekuvauksen, toivotaan että sen kimoutuminen ei ole ehtinyt aivan loppusuoralle siinä vaiheessa. On kiva katsella jälkikäteen miltä kimot näyttivät nuoruudessaan.
Lääkärin tarkistuksen lisäksi kuvaamme luuston ja tarkistamme jalkojen nivelet. Mikäli kaikki näyttää hyvältä voimme viimein aloittaa selästä käsin työskentelyn. Pikkuhiljaa tietenkin, ihan viisiminuuttisia päivässä käsiä ja jalkoja heilutellen ja epämääräisiä ääniä päästellen, perunasäkkiä imitoiden - ei mitään liian fyysistä mutta antamaan tammalle hyvät valmiudet elämään. Pari kuukautta sitä ja palaamme takaisin maastatyöskentelyyn kunnes kolmas vuosi kolahtaa. Sitten teemme uudelleen viiden minuutin toistoja useamman kerran viikossa ja aloitamme käymään askellajeja tarkemmin lävitse. Muiden varsojen kanssa välttelisin tekemästä näinkin täsmällistä treeniohjelmaa tarkoin odotuksin, mutta koska kyseessä on rauhallinen, sopeutuvainen Mriyamme ruunamaisella mielellään, tuntuu nämä ihan toteuttamiskelposilta suunnitelmilta.
Totta puhuakseni varsalaatisten irtohypytys stressaa minua eniten. En ole irtohypytysten suurin ystävä varsinkaan näin varhaisessa vaiheessa joten jätän sen mahdollisimman vähiin. Ja ne muutaman kerrat kun hypytämme, en suuntaa niihin paljoa painoarvoa. Nuorikoilla tulee kyllä olemaan kaikki mahdollisuudet näyttää osaamisensa ja kykynsä ensimmäisten kausiensa aikana. Mutta vihaisin sitä, jos pitäisi laittaa nuorikko hyppimään ensimmäisiä irtojaan laatiksissa. Joten hammasta purren minun täytyy alkaa sijoittaa hypytyspäiviä myös Aveniryan kalenteriin. Ehkä sen takia tykkäänkin mieluummin viedä varsat laatiksiin aivan viimeisillä hetkillä (nostaa verenpainetta, mutta varsojen hyväksi sekin on vain pikkuseikka).
Irtohypytysten sijaan olen huomannut ratsutuksen aloituksen yhteydessä jo ihan pienten estetreenien kertovan minulle nuorikoistani, niiden kyvyistä paljon enemmän; onko ne nopeita vai hitaita, minkälainen keskittymiskyky ja yhteistyökyky, löytyykö tasapainoa riittävästi. Antaa minulle paremman kokonaiskuvan kuin irtohypytykset koskaan voisivat, ja pystyn suunnittelemaan yksilölliset treenisuunnitelmat jokaista varsaa mielessä pitäen. Sitten Aveniryakin pääsee hieman hölläilemään ennen kuin nelivuotiaana aloitamme urakan todenteolla.
Näistä treenisuunnitelmista sen enempää puhumatta, voisin kertoa ihan tapahtuneesta maneesipäivästä. Olimme passanneet oikeanlaiset varusteet satulasuutarin kanssa kohtuu nopeasti, joten olen päässyt työskentelemään tamman kanssa pitkässä liinassa varustettuna. Venyalle varusteet näytti olevan vakikauraa jo heti ensimmäisen kerran jälkeen (kuka yllättyi?), joten ollaan tehty sekä liinatyöskentelyä, peruskäskyjä maastakäsin että maastossa liikkumista niiden kanssa. Copperfactilla, Aveniryan laumatoverilla, on ollut ongelmaa omiensa totuttelemiseen, joten olemme usein työskennelleet nuorikkojen kanssa yhdessä. Kovasti toivotaan, jotta tamman välinpitämätön käytös antaisi vaikutteita Kodalle, mutta tähän mennessä ei ole oikein ollut menestystä. Kodan ongelmiin sen enempää perehtymättä, meidän yhteinen liinatuntimme päättyi katastrofiin; Koda onnistui rikkomaan snap-lukon ja pisti maneesin kenttäpohjan kokonaan uuteen kuosiin. Se villiintyi täysin, rymisteli päin Venyaa ja sai Venyankin ihan tolalleen. En ole nähnyt Venyaa niin säikähtäneenä koskaan aikaisemmin. Tamma on ollut aina niin rauhallinen ja kuuliainen käsiteltävä, mutta tällä kertaa minua miltei pelotti irrottaa se liinastaan.
Epäonnistuneiden kiinniottoyritysten jälkeen päätimme Luken kanssa yhteistuumin antaa niiden purkaa pakkautunutta energiaa kehostaan. Tietenkin omat vaaransa siinä oli, mutta maneesin seinien sisällä ja meidän kahden valvovan katseen alla se tuntui paremmalta ajatukselta kuin antaa tämän huonon kokemuksen turmella molempien edistyksen. Joten annoimme varsojen selvitellä sotkunsa tavallaan. Siinä ne jonkun aikaa juoksentelivat kuin päättömät kanat ja säikyttelivät toinen toisiaan mitä ihmeellisemmillä manöövereillään (tammalla on kyllä kaunis vapaa ravi). Vaan pikkuhiljaa kun Kodankin kalloon alkoi tarttua että ne varusteet oli ja pysyi, ja että emme Luken kanssa enää jahdanneet sitä epätoivoisesti, päätti sekin viimein rauhoittua. Avenirya rauhoittui nopeasti kanssa. Näin jälkikäteen mietin, oliko se oikeasti edes villiintynyt, vai käyttäytyi niin vain koska Kodakin. Niin vaarallinen kuin tämä episodi olisi saattanutkin olla, uskon että tällä olikin ihan hyödyllisiä vaikutteita tulevaisuuden treenituokioiden suhteen. Koda varsinkin on ollut viime päivinä paljon rennomman näköinen kuin aikoihin, ja Aveniryakin tuntuu saaneen vähän lisää energistä pilkettä silmäkulmaan. Ajattelinkin ehdottaa, että annamme varsojen rellestää maneesissa yhdessä uudelleen (tällä kertaa tosin paremmassa kontrollissa) ja kenties heittää sinne muutamia maapuomeja suuntaamaan keskittymisensä niihin varusteidensa sijaan. Venyalle se ei tietenkään ole mikään ongelma, mutta tykkäsin ehdottomasti mitä näin, kun se ravaili Kodan vierellä sieraimet valtoimenaan, mustanvalkoinen häntä leimuen kuin pyrstötähti ja silmät pilkehtien. Tuskin tuon episodin uusimisesta haittaakaan ole (niinhän? anteeksi jo etukäteen tulevien merkintöjen minä, jos tämä älynväläys meni tyrimään koko projektin…).
23th August 2023
Varsa, Avenirya, on ollut varsinainen mielihyvänlähde (a delight ! ) jo heti ensimmäisten viikkojen alettua. Se tulee toimeen kaikkien kanssa, siis aivan kaikkien. Jouduimme pistämään sen aluksi samaan aitaukseen poikien kanssa; Nevasta en uskonutkaan olevan ongelmia, mutta sapelihammas Foxfire minua hitusen epäilytti. Vaan ei niiden tarvinnut juuri nokkimisjärjestystä näyttää, Venya myöntyi heti lauman hännille eikä ole ottanut nokkiinsa vaikka pojat sitä välillä vähän kovistelevatkin (onko se huono asia? ettei oikein osaa/uskalla/halua pitää puoliaan?). Toivottavasti siitä ei suurempaa vahinkoa tullut. Nyt kun nuo molemmat pojat on virallisesti aikuistuneet ja siirtyneet toisille laitumille, sai Venya uuden laidunkaverin itselleen. Copperfacts on onneksi rauhallinen tapaus, kuten Avenirya, ja tulevat erittäin hyvin juttuun keskenään (onneksi, minun ei tarvitse arvuutella joka yö löydänkö varsalta uusia hampaanjälkiä takamuksestaan). Venya näyttää käyttäytyvänkin varsojen huolettomalla tavalla, kun Koda on lähempänä hänen ikäänsä kuin kaksi aikaisempaa.
Kaveriuutisten lisäksi tallityöntekijämme on näyttäneet löytäneen uuden suosikin projektiemme keskuudesta. He kutsuu varsaa välillä Mriyaksi, “unelmaksi”, niin kuin se maailman suurin lentokone Ukrainassa (tuhottu, onneksi en usko yliluonnollisuuksiin). Toruisin jokaista, mutta heidän vastuulleen kuului aikaisemmin Frost, ja, no niin… Jos en olisi nähnyt omin silmin, sanoisin että liioittelevat.
Venya on ehdottomasti yksi hyväkäytöksisimmistä projekteistani urallani (eikä sillä ole pimeää puolta ! ). Se on rauhallinen ja käyttäytyy mallikkaasti kenen tahansa käsitellessä. Lääkäri teki vakituisen käyntinsä; tarkisti luuston, otti veri- ja jouhinäytteet. Kehuja sai kovasti, lupaili samalta seisomalta terveitä papereitakin - virkeä, utelias ja energinen nuorikko kun on kyseessä. Sen sijaan lääkäri huomautti, että ruokapolitiikan kanssa saattaisi hyvä olla pitää tarkempaa silmää. Hän nuhteli minua! Kuvitella, ruoasta! (Venyan ruokinta on yhtä tarkalleen mitoitettu kuin muidenkin, joten missä välissä?) Joten päätin pitää varsaa tarkemmin silmällä seuraavan viikon. Lo and behold, heti seuraavan päivänä kaikki kävi järkeen. Työntekijöilläni, jotka avustavat varsan kasvatuksessa vähän jokaisessa osa-alueessa, on tapana palkita varsaa hyvästä käytöksestä. Ja Venya niittää kyllä palkintonsa enemmän kuin mielellään. Tuo nimenomainen puhuttelutuokio saikin hieman tuiman käänteen.
Työntekijöideni lisäksi olen myös itse alkanut osallistumaan enemmän varsan alkukoulutukseen. Se ei näytä olevan kiintynyt kehenkään tiettyyn, mikä on erittäin hyvä asia, ja käyttäytyy yhtä mallikkaasti niin minun otteessani kuin vähemmällä kokemuksella olevien. Vajaan vuoden ajan mitä varsa kerkesi kasvattajatallilla olemaan, sen kanssa on selvästi hyöritty ja pyöritty kaikenlaisissa olosuhteissa. Mainittakoon, kävimme yksi päivä viime kuussa maastolenkillä, minä Wassenaarilla ja Evie Foxfirellä. Venyaa talutin pitkällä narulla satulasta käsin. Varsa tykkää selvästi maastolenkeistä, tosin ei ehkä yhtä paljon kuin Foxfire. Silti ilokseni pystyn sanomaan sen kulkevan kiltisti toisten hevosten perässä aiheuttamatta ongelmia. Silloinkin, kun vastaamme sattui tulemaan metsäkauris ja Neva ja Foxfire säikähtivät mokomaa totaalisesti. Äkkilähdön alla otteeni lipsahtikin Venyan narusta irti ja tamma jäi kahden säikähtäneen oripojan kavioiden taakse. Voit varmaan kuvitella hermostuneisuuteni, kun tammasta ei näkynyt vilaustakaan sittenkään kun saimme toiset rauhoittumaan ja pysähtymään, ja kun maanittelimme viimein kaksikon palaamaan samaa reittiä takaisin päin, tuli Venya vastaan laiskasti tallustaen. Sen oli niin ihmeissään poikien käytöksestä, olisittepa nähneet! Nyt jälkikäteen pohdinkin, onko varsa tehnyt aikaisempaa tuttavuutta kauriiden kanssa, laitumien rajoilla (no, kunhan ei saa päähänsä olevansa heidän kaltaisensa niin en näe ongelmaa). Mikäli estetähden ura ei ota tuulta alleen, niin kyllä tästä ainakin varmajalkaisen maastokaverin saa lohdutukseksi.
Aloitamme seuraavana varusteisiin totuttelemisen. Mikäli kaikki sujuu yhtä ongelmitta kuin tähänkin mennessä, voimme varmasti aloittaa ratsukoulutusta pikkuhiljaa jo kolmen ikävuoden paikkeilla. Toki sitä ennen meillä on vielä paljon tehtävää maasta käsin.
Sillä välin kun Luke ja Evie on metsästäneen hevosilleen viimeisiä tarvittavia näyttelypalkintoja, olen hypännyt Venyan kanssa keski-euroopan matkoille mukaan. Ken tiesikään, Venyastahan on muotoutunut varsinainen katseenkääntäjä! Sen (hieman) pyöreistä muodoista huolimatta varsa sai tuomariston vakuuttuneeksi; kolme kolmesta lähdimme EO-sertin kanssa, ja niistä kahdessa se meni vielä voittamaan koko luokkansa. Upea, upea käytöksenä sekä hitaasti kimoutuva värinsä (kuin ankanpoikanen muuttumassa joutseneksi) jäi selvästi tuomariston mieleen, ja kaipa sen rakenne noin muutenkin on kehumisen arvoinen (ja miksi olenkin taas niin yllättynyt? en minä ihan syyttä iskenyt siihen silmiäni). Mikä voisikaan lämmittää mieltä enemmän? Kehuja tulvi kovasti, ja vähän olen tyytyväinen ettei varsa puheitamme ymmärrä, sillä viimeisen reissun jälkeen sen ego olisi saattanut paisua suuremmaksi kuin meillä on tallissa tilaa (tosin maapallo on ennemmin litteä kuin Venyan ego paisuisi suureksi).
Hyvillä mielin voin tämän merkinnän siis lopettaa. Finest foal -arvonimi on haettu ja rakennekuvaus tilattu. Estevarsojen laatuarvostelu on seuraavana tähtäimessä ja piakkoin sen jälkeen ajattelin viedä kantakirjattavaksikin, kun varsan isäkin palkittiin hiljattain toisella palkinnolla. Kaikki tuntuu liikkuvan niin… nopeasti. Tärkeät hetket livahtaa helposti ohi sormien, jos ei välillä muista oikeasti pysähtyä arvostamaan tamman hienoa etenemistä.
Kaveriuutisten lisäksi tallityöntekijämme on näyttäneet löytäneen uuden suosikin projektiemme keskuudesta. He kutsuu varsaa välillä Mriyaksi, “unelmaksi”, niin kuin se maailman suurin lentokone Ukrainassa (tuhottu, onneksi en usko yliluonnollisuuksiin). Toruisin jokaista, mutta heidän vastuulleen kuului aikaisemmin Frost, ja, no niin… Jos en olisi nähnyt omin silmin, sanoisin että liioittelevat.
Venya on ehdottomasti yksi hyväkäytöksisimmistä projekteistani urallani (eikä sillä ole pimeää puolta ! ). Se on rauhallinen ja käyttäytyy mallikkaasti kenen tahansa käsitellessä. Lääkäri teki vakituisen käyntinsä; tarkisti luuston, otti veri- ja jouhinäytteet. Kehuja sai kovasti, lupaili samalta seisomalta terveitä papereitakin - virkeä, utelias ja energinen nuorikko kun on kyseessä. Sen sijaan lääkäri huomautti, että ruokapolitiikan kanssa saattaisi hyvä olla pitää tarkempaa silmää. Hän nuhteli minua! Kuvitella, ruoasta! (Venyan ruokinta on yhtä tarkalleen mitoitettu kuin muidenkin, joten missä välissä?) Joten päätin pitää varsaa tarkemmin silmällä seuraavan viikon. Lo and behold, heti seuraavan päivänä kaikki kävi järkeen. Työntekijöilläni, jotka avustavat varsan kasvatuksessa vähän jokaisessa osa-alueessa, on tapana palkita varsaa hyvästä käytöksestä. Ja Venya niittää kyllä palkintonsa enemmän kuin mielellään. Tuo nimenomainen puhuttelutuokio saikin hieman tuiman käänteen.
Työntekijöideni lisäksi olen myös itse alkanut osallistumaan enemmän varsan alkukoulutukseen. Se ei näytä olevan kiintynyt kehenkään tiettyyn, mikä on erittäin hyvä asia, ja käyttäytyy yhtä mallikkaasti niin minun otteessani kuin vähemmällä kokemuksella olevien. Vajaan vuoden ajan mitä varsa kerkesi kasvattajatallilla olemaan, sen kanssa on selvästi hyöritty ja pyöritty kaikenlaisissa olosuhteissa. Mainittakoon, kävimme yksi päivä viime kuussa maastolenkillä, minä Wassenaarilla ja Evie Foxfirellä. Venyaa talutin pitkällä narulla satulasta käsin. Varsa tykkää selvästi maastolenkeistä, tosin ei ehkä yhtä paljon kuin Foxfire. Silti ilokseni pystyn sanomaan sen kulkevan kiltisti toisten hevosten perässä aiheuttamatta ongelmia. Silloinkin, kun vastaamme sattui tulemaan metsäkauris ja Neva ja Foxfire säikähtivät mokomaa totaalisesti. Äkkilähdön alla otteeni lipsahtikin Venyan narusta irti ja tamma jäi kahden säikähtäneen oripojan kavioiden taakse. Voit varmaan kuvitella hermostuneisuuteni, kun tammasta ei näkynyt vilaustakaan sittenkään kun saimme toiset rauhoittumaan ja pysähtymään, ja kun maanittelimme viimein kaksikon palaamaan samaa reittiä takaisin päin, tuli Venya vastaan laiskasti tallustaen. Sen oli niin ihmeissään poikien käytöksestä, olisittepa nähneet! Nyt jälkikäteen pohdinkin, onko varsa tehnyt aikaisempaa tuttavuutta kauriiden kanssa, laitumien rajoilla (no, kunhan ei saa päähänsä olevansa heidän kaltaisensa niin en näe ongelmaa). Mikäli estetähden ura ei ota tuulta alleen, niin kyllä tästä ainakin varmajalkaisen maastokaverin saa lohdutukseksi.
Aloitamme seuraavana varusteisiin totuttelemisen. Mikäli kaikki sujuu yhtä ongelmitta kuin tähänkin mennessä, voimme varmasti aloittaa ratsukoulutusta pikkuhiljaa jo kolmen ikävuoden paikkeilla. Toki sitä ennen meillä on vielä paljon tehtävää maasta käsin.
Sillä välin kun Luke ja Evie on metsästäneen hevosilleen viimeisiä tarvittavia näyttelypalkintoja, olen hypännyt Venyan kanssa keski-euroopan matkoille mukaan. Ken tiesikään, Venyastahan on muotoutunut varsinainen katseenkääntäjä! Sen (hieman) pyöreistä muodoista huolimatta varsa sai tuomariston vakuuttuneeksi; kolme kolmesta lähdimme EO-sertin kanssa, ja niistä kahdessa se meni vielä voittamaan koko luokkansa. Upea, upea käytöksenä sekä hitaasti kimoutuva värinsä (kuin ankanpoikanen muuttumassa joutseneksi) jäi selvästi tuomariston mieleen, ja kaipa sen rakenne noin muutenkin on kehumisen arvoinen (ja miksi olenkin taas niin yllättynyt? en minä ihan syyttä iskenyt siihen silmiäni). Mikä voisikaan lämmittää mieltä enemmän? Kehuja tulvi kovasti, ja vähän olen tyytyväinen ettei varsa puheitamme ymmärrä, sillä viimeisen reissun jälkeen sen ego olisi saattanut paisua suuremmaksi kuin meillä on tallissa tilaa (tosin maapallo on ennemmin litteä kuin Venyan ego paisuisi suureksi).
Hyvillä mielin voin tämän merkinnän siis lopettaa. Finest foal -arvonimi on haettu ja rakennekuvaus tilattu. Estevarsojen laatuarvostelu on seuraavana tähtäimessä ja piakkoin sen jälkeen ajattelin viedä kantakirjattavaksikin, kun varsan isäkin palkittiin hiljattain toisella palkinnolla. Kaikki tuntuu liikkuvan niin… nopeasti. Tärkeät hetket livahtaa helposti ohi sormien, jos ei välillä muista oikeasti pysähtyä arvostamaan tamman hienoa etenemistä.
12th June 2023
Aveniryan tarina alkaa ihan sattumuksesta. Pieni talli Suomen perukoilla, ei maailman kartalla edes pienimmässäkään mittakaavassa (a nobody, if you may). He järjestivät pienet paikalliset estekisat, jotka sattumalta sopivat minun ja yhden nuorekkaani almanakkaan kun olimme käymässä Suomessa alkukeväästä. Tilat oli varsin perinteisiä pieneksi paikalliseksi ratsastuskouluksi; talli ja pieni maneesi, jokatyypin opetusratsuja ja ympärillä säheltäviä tallityttöjä. Ei siis paikka josta löytäisin itseni sitten vuoden -94. Eikä todellakaan paikka, josta olisin uskonut löytäväni uuden lupaavan esteprojektin.
Ja sekin vielä, että satuin ihan ohimennen kuulemaan tallilaisten kuiskuttelevan toisilleen tallin uudesta tulokkaasta. Enkä minä muuten olisi heitä mitenkään noteerannut, mutta korvani kyllä tarraavat kiinni jos mainitaan tunnettuja estekuuluisuuksia nimeltä, ja nythän tosiaan niin mainittiin tämän uuden varsan yhteydessä. Joten olihan minun käytävä varsaa vilkaisemassa, vaikka sitten ihan vaan ammattiuteliaisuuteni puolesta.
Ja kun sanon, että varsalla oli vähän kaikki sitä vastaan, niin todellakin tarkoitan sitä. Paikallinen pieni ratsastuskoulu, orlovravuri. Ei kuuluisia henkilöitä tai nimiäkään estemaailmassa. Ei siis ihan ensimmäinen paikka josta tasokasta estetulevaisuutta lähtisi etsimään. Ettekä varmasti ihmettele kun sanon, että yllätyin todella, että sitä tummanruunikkoa esteihmettä oli ylipäätänsä tarjottu käytettäväksi tavalliselle tuntiratsulle. Ne jotka ei tiedä, varsan isää voisi sanoa varsinaiseksi kultakimpaleeksi kauranjyvien seassa. Yksi miljoonasta, enkä edes liioittele. En ole urani aikana törmännyt yhteenkään kyseisen rodun edustajaan, joka taitaisi metri kahtakytä korkeampaa, saati sitten ihan kansainvälisiä GP tason ratoja. (Niin, siis sataakuuttakymmentä! Kuulostaa aika hurjalta, eikös?) Mutta kyseisellä orilla on aikamoisia saavutuksia ja sijoituksia puhumaan menestyksensä puolesta. Eritoten Power Jumpin kutsuvierasluokan voittaja kahtena vuonna peräkkäin, ja olihan se tosiaan aikamoinen näky mitä pääsin itsekin edellisenä vuonna todistamaan. Uskomaton tahti ja tarkkuus, hyppytekniikka ja voitonnälänkin näki ihan katsomoon saakka. Hevosen omistaja, Nikolai Karevaara oli onnistunut osumaan aikamoiseen kultasuoneen (voisiko tämä varsa olla sitten minun kultahippuni?).
Joten kun kuulee kyseisen hevosen mainittavan, -vaikkakin paikallisella pikkutallilla ja tallityttöjen suusta, mutta tuoreen varsan yhteydessä, niin ei minua voi kukaan täysjärkinen moittiakaan. Auditio hoitui onneksi saman päivän aikana. Varsaa tuli esittämään tallin toinen omistajista, Henna Pohjoinen taisi olla nimeltään. Heistä kahdesta hän oli myös se joka on suuntautunut estevalmentamiseen, joten se passasikin mainiosti. Aluksi minulla ei oikeasti ollut kiinnostusta kuin vilkaista varsaa ja niin Pohjoinenkin taisi ajatella, sillä hän ohjasi meidät yhden laitumien kupeelle, jossa varsa ja tamma viettivät aikaa. Hän kertoi samalla varsan emästä, Astrologiasta (tai mikä lie kyrillisin aakkosin onkaan) joka työkseen opettaa nuorempia harrastajia esteratsastuksen saloihin. Tamma hyppää parhaimmillaan metri kahtakymmentä ja taitaa vaativaa koululuokkaakin, joten ei ihan helpon tason opetusratsu ollut kyseessä. Tammalla ei kuitenkaan oltu käyty vielä suuremmissa kisoissa, vaikka ilmeisesti tulevaisuudessa olisi sellaisiinkin tarkoitus lähteä. Varsan kanssa siis toivottiin syvästi, että kisaratsun ominaisuudet olisi periytyneet isän puolelta.
Ja varsasta puheen ollen, siellähän se laidunsi aikuisten seurassa kuin aikuinen konsanaan. Kyseessä oli siis musta tamma, joka tulisi kimoutumaan äitinsä kaltaiseksi kasvaessaan. Se oli niin kovin rauhallisen näköinen, tavanomaisilla pitkillä ja luisevilla säärillä mutta mahaan se oli saanut jo kovasti pyöreyttä. Hyvät ruokahalut siis. Henna kertoi varsan olevan luonteeltaankin kovin lepsu ja kiltti, miltei ruunamainen, mutta silti omaavan aimo annoksen varsamaista uteliaisuutta. Kun kysyin olivatko he jo suunnitelleet jotain varsan tulevaisuutta ajatellen, nainen näytti hieman epäilevältä. Lähtökohtaisesti oli kuulemma tarkoitus myydä käyttöön ja näyttöön, mutta kummitteli häntäkin takaraivossa varsan hieman heikommat lähtökohdat sellaiselle tulevaisuudelle. Että jos ei menisi myynniksi niin kaipa siitä kasvaisi ihan kelpo opetushevonenkin tallia täyttämään. Sääli se tosin olisi, ja olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
Sen takia pyysinkin vielä mahdollisuuden nähdä varsan liikkeitä sileällä. Nämä ensisilmäykset ei vielä herättäneet minussa sellaista ostohalukkuutta kuin normaalisti tuntisin tulevaisuuden mahdollisuuksia silmäillessäni, mutta kun takaraivossani kuiskutteli vain tuo isäorin nimi uudelleen ja uudelleen, tuntui kuin minun pitäisi antaa varsalle edes jonkinlainen mahdollisuus. Niinpä rouva Pohjoinen kävi nappaamassa mustan varsakkaan kiinni ja suuntasimmekin yhdessä maneesiin (varsa seurasi kiltisti perässä, vilkuili uteliaasti minuun, tai ehkä taskuihini).
Onnekseni voinkin todeta, että mahdollisuuden antaminen kannatti. Alussa varsaa tosin piti hieman vetristellä ennen kuin sen liikkeissä alkoi tosiaan erottua sitä mitä halusinkin nähdä. Se oli kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, ja sen liikkeet oli vahvat ja selkeät. Kaikki hyviä lähtökohtia potentiaaliselle hyppääjälle. Mutta vasta sitten, kun asetimme muutaman maapuomin ja puolipystyn, ja laukkakehotuksen jälkeen varsa pomppi ensin maat ja hyppäsi lopuksi viimeisen pystyn, näin sen mikä vakuutti minut ostotarjouksen tekemiseen. Tammalla on selvästi potentiaalia. Se oli rohkea ja teki sen mitä pyydettiin, ja näytti liikkeissäänkin erityisen varmalta. Se näytti myös nauttivan tekemisestään. Ja vaikka se ei ehkä ihan itsessään vielä riittäisi tekemään varsasta uutta esteprojektia, niin joudun kyllä myöntämään, että tämän isäorin ominaisuudet kiinnostaa minua äärettömästi. Niinkin paljon, että uskallan tehdä epävarman sijoituksen kohteeseen ihan vain, että pääsisin itsekin omin silmin näkemään ja ottamaan selvää mistä, ja miten sen isäori onkaan oikein tehty, ja periytyisikö nuo älyttömät kyvyt myös sen jälkikasvulle (toivotaan ettei sijoitus mennyt ihan hukkaan).
Jätin siis tarjouksen ennen matkaan lähtöä. Tarjosin kohtuullisen summan (5 500€) ja lupasin, että varsa pääsisi minun käsissä kouluttautumaan tavoitteellisesti estekentille, ja käymään sekä näyttelyissä että arvosteluissa, kantakirjassa ja muissa pippaloissa. Rouvan silmät laajeni niin että olisi voinut kuvitella tarjoavani hänelle kuuta taivalta. Mutta ehkä se kuulostikin siltä, unelmien täyttymykseltä. Varmasti parempi tarjous kuin yksikään aikaisemmista ja totta puhuen paras mitä tulisi koskaan saamaan, sillä sehän oli juuri se mitä hän oli alussa kertonut toivovansakin. Hän sanoi jäävänsä miettimään tarjousta, mutten epäillyt yhtään millainen vastaus sieltä tuli heti seuraavana päivänä. Ja niin vielä musta tammavarsa, orlovravuri ja sukunsa menestystä (toivottavasti) seuraten tulevaisuuden ruusukehai Avenirya muutti meille tänne Britteihin viittä vailla vuoden ikäisenä. Olen hyvilläni, sillä Frostyn valmistuttua en muistanutkaan, miten toimeettomalta tuntuu odotella uuden projektin ilmestymistä. Ja haluni päästä selvittämään tuota mysteeriä palaakin nyt mielessäni roihuavan kokon lailla, enkä varmasti pääse siitä eroon ennen kuin otamme ensimmäiset askeleet esteareenalla vuosien päästä.
Ja sekin vielä, että satuin ihan ohimennen kuulemaan tallilaisten kuiskuttelevan toisilleen tallin uudesta tulokkaasta. Enkä minä muuten olisi heitä mitenkään noteerannut, mutta korvani kyllä tarraavat kiinni jos mainitaan tunnettuja estekuuluisuuksia nimeltä, ja nythän tosiaan niin mainittiin tämän uuden varsan yhteydessä. Joten olihan minun käytävä varsaa vilkaisemassa, vaikka sitten ihan vaan ammattiuteliaisuuteni puolesta.
Ja kun sanon, että varsalla oli vähän kaikki sitä vastaan, niin todellakin tarkoitan sitä. Paikallinen pieni ratsastuskoulu, orlovravuri. Ei kuuluisia henkilöitä tai nimiäkään estemaailmassa. Ei siis ihan ensimmäinen paikka josta tasokasta estetulevaisuutta lähtisi etsimään. Ettekä varmasti ihmettele kun sanon, että yllätyin todella, että sitä tummanruunikkoa esteihmettä oli ylipäätänsä tarjottu käytettäväksi tavalliselle tuntiratsulle. Ne jotka ei tiedä, varsan isää voisi sanoa varsinaiseksi kultakimpaleeksi kauranjyvien seassa. Yksi miljoonasta, enkä edes liioittele. En ole urani aikana törmännyt yhteenkään kyseisen rodun edustajaan, joka taitaisi metri kahtakytä korkeampaa, saati sitten ihan kansainvälisiä GP tason ratoja. (Niin, siis sataakuuttakymmentä! Kuulostaa aika hurjalta, eikös?) Mutta kyseisellä orilla on aikamoisia saavutuksia ja sijoituksia puhumaan menestyksensä puolesta. Eritoten Power Jumpin kutsuvierasluokan voittaja kahtena vuonna peräkkäin, ja olihan se tosiaan aikamoinen näky mitä pääsin itsekin edellisenä vuonna todistamaan. Uskomaton tahti ja tarkkuus, hyppytekniikka ja voitonnälänkin näki ihan katsomoon saakka. Hevosen omistaja, Nikolai Karevaara oli onnistunut osumaan aikamoiseen kultasuoneen (voisiko tämä varsa olla sitten minun kultahippuni?).
Joten kun kuulee kyseisen hevosen mainittavan, -vaikkakin paikallisella pikkutallilla ja tallityttöjen suusta, mutta tuoreen varsan yhteydessä, niin ei minua voi kukaan täysjärkinen moittiakaan. Auditio hoitui onneksi saman päivän aikana. Varsaa tuli esittämään tallin toinen omistajista, Henna Pohjoinen taisi olla nimeltään. Heistä kahdesta hän oli myös se joka on suuntautunut estevalmentamiseen, joten se passasikin mainiosti. Aluksi minulla ei oikeasti ollut kiinnostusta kuin vilkaista varsaa ja niin Pohjoinenkin taisi ajatella, sillä hän ohjasi meidät yhden laitumien kupeelle, jossa varsa ja tamma viettivät aikaa. Hän kertoi samalla varsan emästä, Astrologiasta (tai mikä lie kyrillisin aakkosin onkaan) joka työkseen opettaa nuorempia harrastajia esteratsastuksen saloihin. Tamma hyppää parhaimmillaan metri kahtakymmentä ja taitaa vaativaa koululuokkaakin, joten ei ihan helpon tason opetusratsu ollut kyseessä. Tammalla ei kuitenkaan oltu käyty vielä suuremmissa kisoissa, vaikka ilmeisesti tulevaisuudessa olisi sellaisiinkin tarkoitus lähteä. Varsan kanssa siis toivottiin syvästi, että kisaratsun ominaisuudet olisi periytyneet isän puolelta.
Ja varsasta puheen ollen, siellähän se laidunsi aikuisten seurassa kuin aikuinen konsanaan. Kyseessä oli siis musta tamma, joka tulisi kimoutumaan äitinsä kaltaiseksi kasvaessaan. Se oli niin kovin rauhallisen näköinen, tavanomaisilla pitkillä ja luisevilla säärillä mutta mahaan se oli saanut jo kovasti pyöreyttä. Hyvät ruokahalut siis. Henna kertoi varsan olevan luonteeltaankin kovin lepsu ja kiltti, miltei ruunamainen, mutta silti omaavan aimo annoksen varsamaista uteliaisuutta. Kun kysyin olivatko he jo suunnitelleet jotain varsan tulevaisuutta ajatellen, nainen näytti hieman epäilevältä. Lähtökohtaisesti oli kuulemma tarkoitus myydä käyttöön ja näyttöön, mutta kummitteli häntäkin takaraivossa varsan hieman heikommat lähtökohdat sellaiselle tulevaisuudelle. Että jos ei menisi myynniksi niin kaipa siitä kasvaisi ihan kelpo opetushevonenkin tallia täyttämään. Sääli se tosin olisi, ja olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
Sen takia pyysinkin vielä mahdollisuuden nähdä varsan liikkeitä sileällä. Nämä ensisilmäykset ei vielä herättäneet minussa sellaista ostohalukkuutta kuin normaalisti tuntisin tulevaisuuden mahdollisuuksia silmäillessäni, mutta kun takaraivossani kuiskutteli vain tuo isäorin nimi uudelleen ja uudelleen, tuntui kuin minun pitäisi antaa varsalle edes jonkinlainen mahdollisuus. Niinpä rouva Pohjoinen kävi nappaamassa mustan varsakkaan kiinni ja suuntasimmekin yhdessä maneesiin (varsa seurasi kiltisti perässä, vilkuili uteliaasti minuun, tai ehkä taskuihini).
Onnekseni voinkin todeta, että mahdollisuuden antaminen kannatti. Alussa varsaa tosin piti hieman vetristellä ennen kuin sen liikkeissä alkoi tosiaan erottua sitä mitä halusinkin nähdä. Se oli kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, ja sen liikkeet oli vahvat ja selkeät. Kaikki hyviä lähtökohtia potentiaaliselle hyppääjälle. Mutta vasta sitten, kun asetimme muutaman maapuomin ja puolipystyn, ja laukkakehotuksen jälkeen varsa pomppi ensin maat ja hyppäsi lopuksi viimeisen pystyn, näin sen mikä vakuutti minut ostotarjouksen tekemiseen. Tammalla on selvästi potentiaalia. Se oli rohkea ja teki sen mitä pyydettiin, ja näytti liikkeissäänkin erityisen varmalta. Se näytti myös nauttivan tekemisestään. Ja vaikka se ei ehkä ihan itsessään vielä riittäisi tekemään varsasta uutta esteprojektia, niin joudun kyllä myöntämään, että tämän isäorin ominaisuudet kiinnostaa minua äärettömästi. Niinkin paljon, että uskallan tehdä epävarman sijoituksen kohteeseen ihan vain, että pääsisin itsekin omin silmin näkemään ja ottamaan selvää mistä, ja miten sen isäori onkaan oikein tehty, ja periytyisikö nuo älyttömät kyvyt myös sen jälkikasvulle (toivotaan ettei sijoitus mennyt ihan hukkaan).
Jätin siis tarjouksen ennen matkaan lähtöä. Tarjosin kohtuullisen summan (5 500€) ja lupasin, että varsa pääsisi minun käsissä kouluttautumaan tavoitteellisesti estekentille, ja käymään sekä näyttelyissä että arvosteluissa, kantakirjassa ja muissa pippaloissa. Rouvan silmät laajeni niin että olisi voinut kuvitella tarjoavani hänelle kuuta taivalta. Mutta ehkä se kuulostikin siltä, unelmien täyttymykseltä. Varmasti parempi tarjous kuin yksikään aikaisemmista ja totta puhuen paras mitä tulisi koskaan saamaan, sillä sehän oli juuri se mitä hän oli alussa kertonut toivovansakin. Hän sanoi jäävänsä miettimään tarjousta, mutten epäillyt yhtään millainen vastaus sieltä tuli heti seuraavana päivänä. Ja niin vielä musta tammavarsa, orlovravuri ja sukunsa menestystä (toivottavasti) seuraten tulevaisuuden ruusukehai Avenirya muutti meille tänne Britteihin viittä vailla vuoden ikäisenä. Olen hyvilläni, sillä Frostyn valmistuttua en muistanutkaan, miten toimeettomalta tuntuu odotella uuden projektin ilmestymistä. Ja haluni päästä selvittämään tuota mysteeriä palaakin nyt mielessäni roihuavan kokon lailla, enkä varmasti pääse siitä eroon ennen kuin otamme ensimmäiset askeleet esteareenalla vuosien päästä.